keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

tuska open air 2o11

Tuska on sitten tältäkin vuodelta jälleen ohi, joten lienee paikallaan kirjoittaa tuosta viikonlopusta jotakin :)

Tänä vuonnahan Tuska oli Kaisaniemen sijaan Suvilahdessa, ja paikasta tuli kuultua viikonlopun aikana niin positiivisia kuin negatiivisiakin kommentteja. Omastanikin mielestä paikalla oli sekä hyviä että huonoja ominaisuuksia, mutta niistä vähän tuolla alempana lisää.

Meidän matka kohti Helsinkiä alkoi jo torstai-illalla kunhan Akke oli päässyt töistä meille. Akke siis ystävällisesti asusti koko Tuska-viikonlopun meillä kissojen seurana, mikä oli ihan huippu juttu :) Olisin stressannut paljon enemmän jos joku olisi vaan välillä käynyt täällä. Enivei, ensin ajettiin Maken kanssa hirveessä helteessä Lohjalle, jätettiin auto Hannen kohta entiseen pihaan, kävin pikaisesti Hannella pyörähtämässä (hakemassa vähän sen kamoja sekä palauttamassa avaimen), ja siitä suunnistettiin bussipysäkille. Käytännön syistä tehtiin näin, sillä päästiin Tuskan jälkeen Hannen kyydillä takaisin Lohjalle.
Helsingissä oltiin jotakuinkin samoihin aikoihin Hannen, Villen ja Jussin kanssa, ja mentiin Anulle, missä siis yövyttiin koko viikonloppu, viis tyyppiä (+ Anu to-pe -yönä) semmosessa pikkiriikkisessä yksiössä :P Illalla piipahdettiin vielä Molly Malone'sissa yksillä, vaikka mua olis kyllä vähän hotsittanut ilmanen Verjnuarmu Tavastialla... Mutta enpä tullut maininneeksi sitä siellä Anulla, ja Hanne väittää ettei ollut aiemmin saanut mun Facebook-viestiä siitä, joten se ei edes tiennyt koko jutusta... Oma moka kun en sitten sanonut mittään.

Eka festaripäivä, perjantai
Eka festaripäivä alkaa aina hyvin ja helposti, kun ei ole muiden päivien pohjia alla. Mutta voi jumalauta että siellä Anun yksiössä oli kuuma! Meikit valui poskilta sitä mukaa kun niitä oli naamaansa läästinyt, ja hyvä kun sai edes vaatteita päälle. Tai enhän mä saanutkaan, vaan rikoin sitten ainoat mukanani olleet stay-upit :P Ja hiusten suoristaminen oli ihan sitä itteään... Siinä helteessä ja hiessä oli kyllä palaa käämi, mutta heti helpotti kun päästiin ulos siinä yhden jälkeen. Tarkoitus oli olla alueella kahdelta, jotta vältyttäisi rannekkeenvaihtojonolta ennen Arch Enemyn keikkaa.
Metrolla siis hurautettiin Kalasatamaan, käytiin vaan vaihtamassa rannekkeet ja jäätiin ulkopuolelle juomaan. Onneksi sieltä sitten kuitenkin ne pari nurmikkoplänttiä löytyi, ettei asfaltilla tarvinnut ryypiskellä. Meillä Hannen kanssa oli kasikymppistä etelänaapureiden voimajuomaa, joka blandattiin ensin vedellä. Make oli kuitenkin tehnyt itelleen juomat samasta tavarasta, mutta laimentamattomasta, ja kun me kolmeen pekkaan juotiin se Maken tekemä 2 litraa, niin siinä oli itse kukin melko hilpeällä tuulella jo melkoisen nopeasti :P

Tänä vuonnahan ei myöskään saanut edellisvuosista poiketen ottaa lainkaan omia juomia mukaan itse festarialueelle, joten jos halusi juoda muuta kuin kallista kaljaa anniskelualueella, niin joutui pakostikin karsimaan niitä katsottavia bändejä. Paitsi meillä oli kyllä sisällä mukana Hannen tekemää hyvvee litkua, joka taidettiinkin tuhota siinä ekan keikan aikana ;) Meillä siis ensimmäinen bändi oli Arch Enemy, jonka keikan jälkeen lähdettiin taas jo suoraan ulkopuolelle juomaan. Pojat kävi siinä välissä joitakin bändejä katsomassa, mutta me ainakin Hannen kanssa mentiin takaisin alueelle vasta Morbid Angelia katsomaan.

Päivä oli aika saakelin kuuma, mutta onneksi sinne Suvilahteen edes tuuli osui vähän. En tiedä olisko johtunut auringonpistoksesta tai jotain, mutta perjantaina mulla oli hirveä päänsärky koko päivän, joka ei lähtenyt pois sitten millään, ja sama meininki jatkui aina sunnuntai-iltaan asti :( Hetkeksi se saattoi helpottaa, mutta särkylääkkeitä tuli syötyä aika reippaasti.

Päivän päätyttyä istuskeltiin vielä hetki Suvilahdessa, hurautettiin sitten takaisin keskustaan ja mentiin Kaisaniemeen pariksi tunniksi. Mua väsytti aivan sairaasti, mutta Charonin jäähyväiskeikka oli vielä edessä Virgin Oilissa. Sinne päästiin joskus puolenyön aikaan, ja Charon alotti vähän ennen yhtä. Muutaman ekan biisin jaksoin siinä katsoa, koitin ottaa kuviakin, mutta me oltiin niin siellä takarivissä ettei niistä mitään tullut :/ Sitten alkoi jo hedari ja väsymys painamaan niin paljon, että menin Maken kanssa pöytään istumaan. Siellä kuitenkin tuli torkahdeltua, ja se Charonin keikan keskivaihe meni multa kyllä ihan totaalisen ohi. Muutamien viimesten biisien ajaksi menin taas siihen Hannen viereen, ja rupesikin itkettää ihan hirveästi! Ja kun Little Angel sitten soitettiin niin kyynelkanavat aukesi ja vollotin koko loppukeikan x) Että silleen... Mutta se mitä siitä keikasta näin, oli tosi hyvä, ja oikeasti hävettää ja harmittaa että kunto oli siinä vaiheessa niin huono. Siinä keikan aikana Makellakin tuli paha olo ja sitä alkoi vituttaa niin paljon etten uskaltanut puhua sille enää koko loppuaikana. Keikan jälkeen lähdettiin suoraan sinne Anulle ja nukkumaan.

» KUVAT - Arch Enemy
» KUVAT - Morbid Angel

Toka festaripäivä, lauantai
Päivä alkoi mukavasti sillä samalla päänsäryllä, millä edellinen oli loppunut, eikä oikeen tehnyt mieli juodakaan. Oisin halunnut nähdä myGRAINin, mutta tiesin jo kauan ennen Tuskaa, että sitä tuskin tullaan siellä näkemään, kun se oli niin helvetin aikaisin :/ Ja vielä tokana päivänä, kun aamulla ei millään lähe käyntiin. Jussi halusi nähdä Epican, joten se lähti Villen kanssa liikkeelle vähän meitä aikasemmin. Me Hannen kanssa haluttiin vasta neljän aikoihin nähdä Tarot, joten ei ollut vielä hirveä kiirus. Ja Makella oli krapula, ja tuli vasta meidän mukana :) Suvilahdessa mentiin Jounin, Jaakon, Riikan ja Andyn kanssa istuksimaan puiden alle, koska rupesi ripsimään vettä. Siihen meidän seuraan saapui vielä Satu ja Minna, joita kumpiakaan en oo nähnyt herra ties koska :P
Siinäpä oltiin siihen Tarottiin saakka. Keikan aikana alkoi sataa, mutta se oli vaan lähinnä virkistävää kaiken sen kuumuuden keskellä. Olisi saanut jatkua pidempäänkin. Tarotin jälkeen soittivat Katatonia ja Wintersun, ja koska ketään ei oikein kiinnostanut mennä ulkopuolelle juomaan, katsottiin molemmat, ja mentiin vasta sitten. Tulikin Hannen kanssa koko loppuilta istuttua ulkona ja missattua päivän vikat bändit, mutta pojat kävi välillä sisälläkin. Siinä illan mittaan alkoi jo viinaksetkin maistumaan, mutta siinäkin vaiheessa otin sen verran maltillisesti, että päällä oli vaan hienoinen hiprakka. Niin ja se vitun päänsärky. Tuli tosiaan koko päivä juotua lähes yksinomaan vettä, ja syötyä siinä sekä suolaista että makeaa, mutta hedari pysyi tiukassa.
Siinä lähempänä porttia olevalla nurtsilla istuessa tuli nähtyä enemmänkin tuttuja, mm. vanhasta työpaikasta Seija, jota oli ihan huippukiva nähdä, koska en tiennyt sen tulevan sinne :) Sama juttu koulusta tutun Katin kohdalla.

Suunnattiin sieltä sitten taas Kaisaniemeen, joskin me käytiin ensin Maken kanssa Mäkkäristä hakemassa ruokaa, ja mentiin vasta perästä Kaisikseen. Ruoka ei kyllä siinä mielessä ollut hyvä idea, että sehän alkoi väsyttää ihan älyttömästi. Siinä puistossa makoillessa meinasin jo nukahtaa, joten pyysin Hannelta Anun kämpän avaimen, ja me lähettiin Maken kanssa nukkumaan (Jussi oli lähtenyt jo vähän aiemmin Virginiin kattomaan Turmion Kätilöitä, mutta me jätettiin Hanne ja Ville keskustelemaan henkeviä). Myöhemmin tämä, ja etenkin avaimenvaihto osoittautui järkeväksi ratkaisuksi, nimittäin joku kusipää mustalaisämmä oli siellä Kaisiksessa pöllinyt Hannen laukun siitä ihan niiden vierestä! Siinä oli sitten mennyt satojen eurojen edestä tavaraa, siis naisethan kantaa aina mukanaan koko maallista omaisuuttaan. Oli lievää vitutusta havaittavissa seuraavana päivänä :/

» KUVAT - Tarot
» KUVAT - Wintersun

Kolmas festaripäivä, sunnuntai
Sunnuntaina maistui jo viinakset taas vähän paremmin, kun edellispäivän oli ollut käytännössä vesilinjalla, mutta nekin viinat tuli kiskottua lähinnä alkupäivästä, ja iltaa kohden olo oli taas ihan selvä. Pojat meni heti kahdelta kattoman Kvelertakia ja me jäätiin taas Hannen kanssa ulkopuolelle. Jotkut saksalaiset (?) poijaat tuli tarjoomaan meille giniä, ja sen jälkeen tuttavuutta tuli tekemään kivat poitsut Mikkelistä päin. Sovittiin siinä Hannen kanssa, että "juodaan tää toinen pullo tyhjäks, ja mennään sen jälkeen kattoon Meshuggah loppuun ja se Shining, ja etitään sit ne pojat!" No eikös siinä sitten vähän kiireellä vedetä sitä pulloa tyhjäksi Hannen ja Aleksin kanssa, kunnes Make ja Ville tuleekin alueelta ulos. No ei me sit vissiin mennäkään kattomaan niitä :D
Vaihdettiin kuitenkin paikkaa lähemmäs porttia, ja siinä oltiin tunnin verran, kunnes oli Amorphiksen aika. Sen jälkeen oli tarkotus katsoa vielä Turisaskin, mutta kaikilla oli jo jalat niin kipeät, eikä millään jaksanut seistä missään, niin päätettiin lähteä Turisaksen ajaksi ulos. Siinä oli sitten hetki vielä aikaa juoda, ennen kuin festarit päätti Amon Amarth, ja sitä mentiin katsomaan, joskin puolet keikasta meni Maken kanssa siellä sivummalla syöden.

Melkeenpä heti siitä lähettiin Maken ja Jussin kanssa metrolla keskustaan päin. Jussi tuli meidän mukana hakemaan Anulta kamansa pois, kun se oli lähdössä jo yöllä ajamaan pohjoseen päin, ja mä olin niiiiiiiiiiin rätti, että halusin jo niin säälittävän aikasin nukkumaan. Telkkaristakin tuli vielä Narnia, ja mä nukahdin varmaan kymmenessä minuutissa. Siellä Anulla oli onneksi loppuviikonlopun aika vilpoista, mulla oli yhtenä yönä jopa kylmä x)

» KUVAT - Amorphis
» KUVAT - Amon Amarth


Että tosiaan. Ikävä päänsärky oli läsnä koko Tuska-viikonlopun, samaten väsymys. En tiiä minkä piikkiin sen väsymyksen nyt sitten pistäisi, kun se oli jo Nummirockissa ja viime kesän Tuskassakin x) Ilmeisesti oon tosiaan tulossa vanhaksi, muuta en keksi.
Ihmiset festarialueella tuntui olevan enemmän selvinpäin kuin muina vuosina, ja itselläkin tuli nyt koettua ekaa kertaa Tuska selvinpäin :P Oli oikeastaan ihan virkistävää olla juomatta. Mähän joskus oon valittanutkin, kun aina "pitää" juoda, että eiks vois joskus mennä selvinpäin johonkin xD Joskus on tietysti sellasia bändejä esiintymässä, joiden tahtiin riehumisesta saa enemmän irti tuntuvassa humalassa, mut nyt ei sellasia bändejäkään oikeen ollut. Itseasiassa, en oottanut yhdenkään bändin näkemistä mitenkään erityisesti, aika lailla kaikki oli sellaista "ihan sama" -osastoa, koska Amorphiskin on nähnty jo niin useasti. Olikin hyvä kun niiden keikalla jollain oli kyltti "Vittu taas Amorphista!" :)

Niin, niistä uuden alueen hyvistä ja huonoista puolista.

Plussat:
+ Tarpeeksi iso varsinainen festarialue
+ Rannekesysteemi, ja juomat sai kuitenkin jättää narikkaan
+ Helppo tulla metrolla paikalle
+ Ei jonoja missään, ainoastaan pari kertaa jonotin muutaman hassun sekunnin vessaan, ja ruokakojulla taisi kerran joku olla mun edellä. Ainoat jonot, joiden näin kerääntyvän, oli vesipisteille ja Alepa-bussiin, mutta nekin siitä liukuivat sujuvasti ja nopeasti. Edes narikassa ei tarvinnut kovin kauaa jonottaa.
+ Ei lokkeja paskomassa päälle, eikä roskia ollut nimeksikään
+ Uusia ruokia ja enemmän kojuja, ah, paninit <3
+ Hyvät vesipisteet
+ Tarpeeksi vessoja

Miinukset:
- Se helvetin asfalttikenttä, joka hohkasi lämpöä ja särki jalkoja
- Ei varjoa juuri missään
- Ei mukavia oleskelupaikkoja
- Sokkeloinen ja karu festarialue betonirakennusten välissä
- Lähes kaikki tutut tuli bongattua festarialueen ulkopuolella, sisällä ei tuntunut näkevän oikein ketään
- Alueen ulkopuolella olis saanut olla isompaa puistoa

Lisäksi tosiaan piti ekaa kertaa valikoida katsooko bändejä vai jääkö ulos dokaamaan. Ennen sitä on juonut siinä joka tapauksessa, ja on vaan tarvinnut valita mille lavalle kävelee. Nyt piti niitä bändejä karsia jos halusi juoda. No, tämähän ei sinänsä johdu uudesta paikasta, vaan viranomaisista, jotka kielsivät sen omien juomien sisälle tuomisen.
Minkään bändin keikasta mulla ei jäänyt oikeen mitään sanottavaa, kummallista... Make sanoi tykänneensä ehkäpä eniten Killing Joken keikasta, mutta sitäpä en ollut kattomassa.

Sitten muuten Tuskan hyvät ja huonot puolet. Taitavat olla aika lailla samanlaiset kuin viime vuonna :D

Plussat:
+ Kaverit ja tutut, joita tuli bongattua, esim. muutama bloggailija sekä uudet tuttavuudet
+ Ei ollut pakko väkisin juoda jos ei halunnut :D
+ Perjantain sukkaepisodia lukuunottamatta ei ollut vaatekriisiä
+ Yöpaikka Kampissa
+ Yleinen festarifiilis
+ Charonin jatkoklubikeikka

Miinukset:
- Vanhan ja väsyneen kisakunto ei vaan enää kestä
- Hedari / auringonpistos
- Perjantain kamala, paahtava helle, joka repi hermot lähinnä laittautuessa
- Eipä tullut sitten katsottua Inferno- ja Club -lavoilla mitään bändejä! Ei siis käyty alueen sillä puolen ollenkaan :D
- Tunnelmakuvia lisää, perkele!
- Hannen laukun pölliminen
- Charonin jatkoklubikeikka

Että sellaista tänä vuonna. Ensi vuonnakin bileet todennäköisesti katsastetaan, mutta täytyy jo pistää harkintaan tuleeko yhdeksi vai kolmeksi päiväksi. Tapahtuman kannalta tuntuisi että yksikin päivä riittäisi, ja saattaisi festarikunnon perusteella olla mulle passelimpikin, mutta jos mun makuun hyviä bändejä on enemmän kuin tänä vuonna, niin kaipa se kolmen päivän liput on ostettava :P Kassellaan sitten ens vuonna.

Kaikille bongatuille kavereille iso kiitos, oli kiva nähdä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti