torstai 17. marraskuuta 2011

yleisiä

Havahduin tänään, että mulla ei ole tuolla taidepajalla TEViä jäljellä enää kahtakaan viikkoa! Aika on mennyt ihan mielettömän nopeasti, puoli vuotta mennä hurahti hetkessä. Seuraavaksi ohjelmassa on siis etsiä toinen harjoittelupaikka jostain kiinnostavasta firmasta, mahdollisesti oppisopimuspaikka, ja keväällä haen kouluihin jos ei muuta ole ilmaantunut. Pieni backuppikin todennäköisesti on onneksi, jos kaikki kusee.

Mutta eniveis, mulla jää tuolla pajalla muutama maalaus kesken, koska mua ei yksinkertaisesti kiinnosta enää maalata niitä loppuun, vaikka maalaamista olisikin tosi vähän enää jäljellä. Ja toiseksi, me alotettiin marraskuun alussa tekemään pajalla havueläimiä. Niitä sitten myydään tuolla Salon Ekotorilla, sekä esim. Hyvän mielen torilla, sekä jossain Salon alueen tapahtumissa/markkinoilla vielä lähempänä joulua, mitä niitä nyt mahtaa ollakaan. Mä olen toistaiseksi tehnyt pari koiraa, sekä muutamia tällaisia "havupukkeja":

Eka tekemäni havupukki, silmät vain puuttuu

Hermo noiden kanssa on mennyt useampaan otteeseen, muttei enää niin useasti kun tekniikan on oppinut. Näitä teen vielä tämän loput pari viikkoa.

Sitten on jäänyt näyttämättä vielä yksi maalaus. Se oli tuparilahja Hannelle ja Villelle, ja se oli mulla valmis jo paria kuukautta ennen kuin sen annoin, mutta en voinut siitä kuvia laittaa minnekään. Kyseessä on uusimman In Flames -albumin kannesta maalattu kuva.

Öljyvärit 30x40cm kangaspahvipohjalle.
Maalaus sai mustat puukehykset.

Tänään sain käytyä ekaa kertaa Bodypumpissa about kahteen vuoteen. Pitihän mun jatkaa sitä jo paljon aikasemminkin, mutta mä oon vaan niin saamaton. Mutta tänään olin aamusta asti motivaatiota täynnä, ja ihan kiva että sain mentyä. Oli aika rankkaa, sillä mä tiesin jo etukäteen, etten osaa tehdä tosi iiseillä painoilla, vaikka kuinka on eka kerta pitkään aikaan. Niinpä mä varmasti olenkin loppuviikon tosi kipeä. Tunnin jälkeen raajat oli kyllä niin löysää spaghettia, että meinasin kaatua salin rappusissa, ja matkalla kotiin pudotin jumppakassin vahingossa maahan. Meidän alaovellekin tulin invaramppia pitkin, ettei tarvii nousta niitä kahta rappusta :D Just siistiä.
Nyt toivottavasti saan tän salilla jumpissa käymisen taas vauhtiin, kun pääsin vihdoin sinne asti. Ainakin kovat on suunnitelmat :D

Ensi yönä saa ensi-iltansa Twilight - Aamunkoi, ja sovittiin Anyan kanssa, että mennään katsomaan sitä lauantaina :) Make ei ois todellakaan suostunut lähteä katsomaan sitä, joten en siltä edes kysynyt. Eikä mullakaan olis niin kovasti väliä, mutta kiva välillä käydä jossain ulkona kavereiden kanssa, ilman että pitäis ryypiskellä. Plus, että oon niin ilonen, että oon saanut täältä Salosta niinkin paljon kavereita :) Enemmän mulla taitaa täällä nyt kavereita olla kuin Lohjalla sieltä pois muuttaessani.

Äidin avomies on kovaa vauhtia toipumassa Meilahdessa, jonne hänet siirrettiin. Juttelee ja istuu jo, ja puheista päätellen ei ole aivovammoja tullut. Tapahtunutta tai edes kyseistä viikonloppua hän ei muista ollenkaan, mutta muuten on käsittääkseni ihan paranemaan päin, ja äitikin jo ihan hyvillä mielin :)

Eipä tänne sitten kai kummempia. Sain eilen sen Joe Hillin Sarvet-kirjan, joten taidan tästä mennä lukemaan lisää tota Stephen Kingin Epätoivon kaupunkia, niin pääsen pian Sarvienkin kimppuun :)

1 kommentti:

  1. Voi tuo maalaus on tosi hieno! Ja jotenkin ihana toi havupukki :D

    VastaaPoista