lauantai 10. joulukuuta 2011

saamattomuus vs. tehokkuus

Tämä viikko on ollut kyllä ihan äärettömän väsyttävä. Outoa sikäli, että viikko mulla oli lomaa, ja ne kolme päivää mitä oon töissä nyt ollut, niin mä olen mennyt töihin aikasintaan kymmeneksi, eli ei oo tarvinnut ihan kuudelta herätä. Enkä oo myöskään mennyt ollenkaan puolen yön jälkeen nukkumaan. Paitsi niinä parina päivänä kun olin juhlimassa :) Mutta niiden jälkeisinä päivinä sain nukkua ihan pitkään, joten ei pitäisi univelkaakaan olla. Ei ole myöskään sellainen olo, että oisin tulossa kipeäksi. No, ken tietää...

Mutta siitä väsymyksestä johtuen en oo saanut kotona tehtyä oikein mitään. Koko kämppä on ihan rempallaan, ja siksi mä päätinkin jättää sen SSEY:n aktiivien kokouksen väliin ja sen sijaan siivoilla kotona. Mulla on nyt vähän huono omatunto etten meekään sinne, mutta tuleehan niitä kokouksia vielä ens vuoden puolella :) Plus että lahjoitin äsken Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitolle joululahjaksi 50€, joten kai se hieman kompensoi :D Ainakin koitan kovasti selitellä itselleni niin. Ja kuitenkin avustin paikallisesyä sen verran, että jaoin keskiviikkona tässä keskustan alueella noita joulumyyjäisten mainoksia melko moneenkin paikkaan. Vapaaehtoistahan tuo kaikki toiminta tuolla on, mutta vähän hävettää silti olla menemättä.

Tänään olisi ollut myös lapsille suunnattu KumKumMaa esiintymässä tuossa Plazassa, mutta dammit kun en sinnekään jaksa. Pari kertaa oon miettinyt, että olis ihan kiva tuo nähdä (Koska Erin <3), mutta keikat on aina ollut jossain Helsingissä. Nyt kun se sitten olis tuossa 700m päässä, niin laiskottaa liikaa. Tää on niin mua.

Meinasin sitä Northeria mennä illalla kattomaan, mutta nyt en oo yhtään varma jaksanko sinnekään mennä, yksin ja selvinpäin. Koska huomenna täytyis kuitenkin olla ennen kymmentä menossa, nimittäin lupauduin lähtemään Annun avuksi työjuttuihin. Annu on huomenna siis menossa Salon Koirahallille kuvaamaan hauvoja, ja mä tarjouduin mukaan avuksi. Koirahallilla on joulutapahtuma, missä on mm. koirien muotinäytös, agility-, koiratanssi-, älypeli- ja mitäkaikkea-näytöksiä, koiratavaroiden myyntiä, ja sitten on siis mahdollisuus otattaa koirastaan kuva ammattilaisen kuvaamana.
Voi olla, että huomennakin laiskottaa ihan sikana, mutta ainakin saan tosta hyvästä sitten ens viikolle yhden vapaapäivän, ja koiramainen menohan on oikein kivaa :) Ja mua kiinnostaa nähdä tuo Koirahalli, ja paljon hauvoja, ja tietysti se on työn puolestakin hyödyllistä mennä sinne assaroimaan :)

Tänään meinaan leikkiä kodin hengetärtä ja siivoilla täällä ihan kunnolla. Hommattiin nimittäin eilen tuommonen tekojoulukuusi, eikä se nyt oikein näytä miltään kun täällä on ihan räjähtäneen näköistä. Tai en tiedä näyttääkö se muutenkaan, kun meillä on niin hirveästi tätä kamaa täällä. Kissat oisivat ihan aluksi halunneet syödä niitä muovineulasia, sitten ne kiinnostuivat lähinnä siitä pahvilaatikosta, missä kuusi oli, ja vasta iltamyöhään niitä rupesi kiinnostamaan oksilla roikkuvat pallot. Kuitenkin aamulla herätessäni kuusi oli vielä pystyssä, kissat hengissä eikä pallotkaan olleet lattialla :D Tuli vaan todettua eilen siellä kaupassa, että kuusenkoristeetkin tuppaavat olemaan ihan hirveän hintasia, joten ostettiin vaan yksinkertaisia palloja. Jos sitä alennusmyynneistä vaikka löytäis vielä noita erikoisempiakin, niin olis ens vuonna jännempää tuo kuusen koristelu x) Aika kaunis latvatähti kuitenkin löytyi.

Tässä kuvassa tämä kyllä näyttää ihan onnettomalta...

Niin, keskiviikkona saapuivat sitten mun uudet Special Effects -hiusvärit, kaksi pulloa Devilishiä ja kaksi pulloa Cherry Bombia. Hyvä että töistä tullessani ehdin ottaa kengät pois jalasta kun olin jo innoissani menossa värjäilemään, ja valitsin ekaksi Devilishin. Lopputulos on niin paljon aikaisempaa sävyä muistuttava, etten viitsinyt ottaa kuvaa. Ne hiuksenhienot sävyerot kun eivät kuitenkaan siinä valokuvassa näy vaikka kuinka yrittäisin. Eli oon siis tyytyväinen ainakin värin sävyyn. Onnistuttiin sotkemaan sillä värillä pesukonetta, siis juuri sitä, mitä ei missään nimessä olis saanut sotkea -.- Epätoivo iski kun värilaikut ei meinanneet millään lähteä pesukoneen muovipinnoista, mutta lopulta saatiin ne ainakin suurimmaksi osaksi pois Listerinellä :D Siis kyllä, suuvedellä.
Nyt katotaan sitten kauanko se väri pysyy hyvänä, otin jo tiistaina vertailun vuoksi kuvan kulahtaneesta tukasta x)

Vastoin tapojani tätä kuvaa ei ole nyt muokattu tai säädetty mitenkään, koska muuten tuo kulahtanut tukan väri ei näyttäisi siltä miltä se oikeasti näyttää. Tämän näköinen on siis Manic Panic / Directions -yhdistelmän väri kolme viikkoa värjäyksestä.

Tiistaina käytiin melko perinteisesti Lohjalla juhlimassa vaarin synttäreitä, ja siellä olikin Hannea lukuunottamatta koko suku paikalla. Reiskakin pääsi maanantaina sairaalasta kotiin, joten oli ihanaa nähdä hänet tuolla :) Mä halusin kuitenkin ihmisten aikoihin kotiin, koska oli mun vika "lomapäivä", niin jouduttiin lähtemään oikeastaan heti kun viimeinenkin serkuistani pääsi paikalle. Vein äidille ja Reiskalle mun tekemän havupukin, ja mummulle ja vaarille tekemäni havukranssin.
Lähtiessä kotoa mulla oli pieni vaatekriisi, kun olevinaan mikään paita ei taas ollut hyvä, enkä osannut päättää minkä hameen laitan. Lopulta laitoin sellaisen hameen, minkä ostin ihan alkukesästä. Silloin se oli mulle sen verran liian pieni, että vyötärökaitaleesta repesi muutama sauma, kun puin sitä päälleni, ja tyytyväisenä totesin, että nyt se on mulle juuri sopivan kokoinen, vähän jopa väljäkin :) Samaten oon kyllä huomannut housuissa väljyyttä, mutta mä en siitä uskaltanut aikasemmin edes hihkua, koska nuo stretch-farkut nyt muutenkin löystyy käytön mukana. Mutta ilmeisesti jotakin on siis kuitenkin tapahtunut, koska tuo hame on sen verran eri asia.
Olkoonkin sitten, että "hitaasti", pääasia että se on myös "varmasti" :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti