keskiviikko 29. helmikuuta 2012

before i die

Papercutsin ja Marjutin blogeista tämän löysin, eli siis asioita joita haluaisin tehdä ennen kuolemaani. Löysin näitä eri vaihtoehtoja hakusanoilla weheartit.comista, ja otti kyllä joidenkin juttujen teinimäisyys päähän, esim. nuo  Justin Bieber -jutut -.- Mutta kivojakin juttuja sieltä löytyi, enkä viitsinyt tällä kertaa laskeskella tai karsia näitä, joten aika montahan näitä sitten tuli.

Paljon löytyi myös sellaisia asioita, jotka olen jo tehnyt, ja vaikka tekisin ne mielelläni uudelleenkin, en niitä tähän laittanut. Tästä löytyy nyt vain ne, jotka on vielä tekemättä.

Tämä on mun suurin haaveeni, päästä kosketuksiin delfiinien kanssa. Voin jo sieluni silmin kuvitella itseni itkemässä ja nauraamassa hysteerisesti kun vihdoin pääsen kokemaan tämän. Jotkut kaverini ja esim. äitini on päässyt tämän jo tekemään, ja olen niille superkade. Jos en saisi mitään noista muista tehtyä, mutta tämän, voisin vallan hyvin kuolla onnellisena. This is what I want.

Tätä yritetään koko ajan.

En osaa, mutta tahtoisin opetella ja päästä hienoihin paikkoihin sukeltelemaan :)


Mikä tahansa näistä käy, kunhan on naamiais- ja karnevaalimeininkiä!

Olisi hienoa kasvattaa edes osa omasta ruuasta. Liharuuan kasvatukseen en pystyisi, mutta nämä rehut on eri asia ;) Yrttilääkintää ja kokkailua!

Tämä joko kirjaimellisesti, tai sitten suurpiirteisemmin niin, että tahtoisin kokea jotain oikeasti yliluonnollista.

Tämän olisi voinut heittää tuonne karnevaalijuttuihin, mutta näiden vanhanaikaisten naamiaisten ei tarvitsisi olla Riossa, Venetsiassa tai New Orleansissa, vaan vaikka ihan täällä Suomessa, jonkun vanhan kartanon pihalla :) Tahon!

Mulla on paljon nettikavereita, jotka haluan nähdä vielä joskus ihan livenä. Nettiystävät ovat myös tärkeitä.

Joka kesä suunnitteilla, koskaan ei aikaa tai varaa lähteä.

:))))

Hyvin mieluusti tämän nykyisen kanssa, kyllä.

Mun tapauksessa tämä ei nyt liity millään tapaa vuoristoratoihin, vaan yleensäkin elämän eri tapahtumiin ja heittelyihin, joista en uskalla ottaa kaikkea irti. Asioihin pitäisi tarttua kiinni vähän eri tavalla, innolla, eikä peläten.

Ylipäänsä paljon eläimiin liittyviä juttuja, tahtoisin paljon kokemuksia eri eläimistä, auttaa, hoivata ja pelastaa niitä.

Mm. nuo 60- ja 70-luvut jäivät kokematta... Kuin siistiä olis.


Joskus katselin jo netistä ohjeita, mutta vaikuttivat kovin vaikeilta, enkä sitten edes kokeillut. Joskus vielä.



Useasti oon yrittänyt, mutta evotan edelleen.







Mun unelmatyöhön tuskin kyllä kuuluisi virallinen jakkupuku ja bisnekset katukahviloissa... Mutta jos unohtaa vaikka tuon kuvan.


Oon joskus täällä eteläisessä Suomessa nähnyt, mutta ei ne ollut kunnollisia.

henni ja tietokone sairastavat

Tulin tällaisen pikkuisen pikapostauksen vääntämään.
Tampereelta palauduttiin sunnuntaina, siitä enemmän jahka saan kuvia tytöiltä. Sunnuntain krapula ei sitten ollutkaan pelkkää krapulaa. Kurkussa oli nyrkin kokoinen kaktus ja olo kaikinpuolin vetämätön ja viluinen. Lämpöä oli kotiin päästessä 37,8, ja maanantain vastaisena yönä kurkku oli aivan tuskaisen kipeä pastilleista ja juomista huolimatta. Aamu ei tuonut helpotusta yhtään, vaan pelkkä puhuminenkin teki tiukkaa. En kuitenkaan halunnut lähteä terkkaripäivystykseen jonottamaan moneksi tunniksi, joten varasin ajan Mehiläiseen. Sinne pääsin vasta iltasella, mutta diagnoosina oli angiina, ja sain viikon penisilliinikuurin ja muutaman päivän saikkua. Vieläkin kurkku kipeytyy enemmän iltaa kohden, mutta onneksi lääkkeet jo helpottaa oloa, eikä enää tee mieli parkua joka kerta kun nielaisee -.-

Maanantai oli oikein maanantai silläkin perusteella, että mun armas läppärini päätti nyttensitten sanoa sopimuksensa irti lopullisesti. Mahdollisesti oma vikani kun en vienyt sitä aiemmin jo huoltoon, mutta toisaalta kovalevy olis voinut posahtaa siitäkin huolimatta. Paskin juttu tässä oli se, että vaikka sain paniikissa poltettua talteen kaikki tarvittavat valokuvat ja tärkeät tiedostot, niin musaa mun koneella oli sellaiset 80 gigaa, yli 11 000 biisiä, joita EN saanut talteen. Ulkoiset kovalevyt on maksanut sen verran paljon, etten ole raaskinut ostaa, ja Make ei löytänyt vanhaa ulkoista kovoaan. Läppäri oli kuitenkin kiikutettava hetimiten huoltoon ja kovalevyn vaihtoon, joten sinne menivät sitten... Enpä edes tullut kysyneeksi saanko pitää sen vanhan kovon siitä huolimatta että se on rikki, vai meneekö se siellä samantien jonnekin hävitykseen.
Toisaalta nyt oli priorisoitava se ulkoinen kovalevy asioiden kärkipäähän, ja sellainen menikin tilaukseen tänään, ja Make käy ettimässä sitä sen kovoa vielä uudelleen, että se voidaan ottaa vaikka backupiksi (tai backupin backupiksi). Onhan se toisaalta kiva, että pääsee järjestämään koko koneen uudelleen alusta loppuun, mutta voi perkele noi biisit... kaikki levyt sitten rippaat uudelleen, lainaat, etsit, hommaat... -.- kauhea työ. Varmaan joitain tulee karsittua poiskin, mitä ei ole tullut kuunneltua. Että siinä sitä tekemistä on sitten joksikin aikaa kunhan kone palautuu.

Olkaa kaukaa viisaita ja tehkää ne backupit ulkoiselle kovolle jo nyt.

Tänään sain aikaiseksi parin yhteishakulomakkeen täyttämisen. Tai no, toinen oli aikuislinjalle ja siihen piti vääntää vapaamuotoinen hakemus, ja liittää kirjekuoreen mukaan työ- ja koulutodistukset. Siinä menikin sitten puoli päivää kun koitin etsiä kaikki tärkeät työtodistukset, ja vanhoja koulujuttujakin tuli ihmeteltyä. Nyt kun ton kuoren vaan saisi postilaatikkoon, ja ens viikolla vielä täytettyä AMK-haun, niin sitten voikin ruveta jännittämään miten käy.

Mutta tällaista täällä. Nyt on hieman tylsää, kun ei ole omaa läppäriä eikä kipeänä voi paljon tehdä, ja lisäksi tuli kaikki Hercules-jaksotkin katottua jo :/ Tänään on viimeinen lääkärinmääräämä saikkupäivä, mutta voi olla että oon varmuuden vuoksi loppuviikon töistä pois. En haluais tartuttaa tätä angiinaa kenellekään...

torstai 23. helmikuuta 2012

vaatteita ja uusia mittoja

Mainitsemani Elloksen paketti saapui tänään. Olin tilannut aika paljon kamaa kerralla, koska aavistelin että osa kuitenkin on huonoja päällä ja täytyy palauttaa. Kävikin niin, että kaikki olivat jotakuinkin sopivia, ja koska ovat kaikki lähinnä kesävaatteita, niin hyvin suurella todennäköisyydellä istuvat mulle kesällä vielä paremmin. Loppusumma oli hieman masentavan suuri, mutta lohduttaudun sillä, että kaikki näistä ovat vaatteita, joita olen tällä hetkellä vailla, eli turhaa vaatekaapin täytettä niistä ei ole oikeastaan mitkään... Joskin hameiden kanssa tuo raja on hieman häilyvä, ja ehkä tulisin toimeen myös ilman fuksianpunaisia legginssejä :D Mutta kuitenkin.

Viime tilauksessa kun ois ollut muitakin värejä kuin mustaa, niin en kuvannut niitä, ja nyt kun tuli lähes kokomusta paketti, niin ne kuvaan. Noh, ehkä se värienkin aika tulee... or not. Nyt halusin tosiaan ostaa sellaisia mun tarvitsemia käyttövaatteita, eikä mitään goottihepeniä.

Vuoritetut maiharit. Ostin talvimaihareiksi, mutta pohja näyttää aika liukkaalta. Täytyy testata toimiiko lumen kanssa, vai siirretäänkö syysmaihareiksi. Ovat hieman sirompaa mallia.

Kangastossut kesäksi

Camo-kuosiset ballerinat

Chino-tyyppiset caprihousut. Ostin myös mustat caprifarkut.

Polvipituinen salsahame

Mulla tuli tästä mieleen 80-luvun neonväriset hameet leveällä, mustalla vyötärökuminauhalla, ja Lambada :D

Noiden lisäksi tuli siis vielä musta tosi pitkä toppi sekä fuksianpunaiset caprilegginssit.

Oon laittanut itselleni joka kuun ensimmäiseksi päiväksi mittauspäivän, mutta äsken mittanauha oli hollilla ja kun kokeilin noita vaatteita, niin tuli samalla otettua kropasta uudet mitat. Kolmessa viikossa koko kropasta oli lähtenyt -12cm :) Olisin toki halunnut että tietyistä paikoista olis lähtenyt enemmänkin, ja se pari senttiä sieltä täältä tuntui liian vähältä, mutta noin yhteen laskettuna se on ihan mukava määrä. Varsinkin kun sitä ylimääräistä tosiaan on koko kropassa eikä missään tietyillä alueilla. Eniten senttejä oli lähtenyt vyötäröltä ja rinnuksista, molemmista -3cm. Paino ei ole kolmessa viikossa laskenut kuin reilun kilon, ja mun aamupainoni heittelee jatkuvasti sen kilon sisällä, mutta alhaisimmillaan se on siis tämän kuun aikana ollut sen reilun kilon vähemmän x) Tosta heittelystä johtuen käyn lähes joka päivä vaa'alla, jotta voisin koittaa yhdistää sen heittelyn johonkin tiettyyn asiaan. En kuitenkaan vieläkään tajua miksi se heittelee niin paljon.

Hiilarit on edelleen mulle tosi hankalaa laskea tarpeeksi alas, vieläkin menee melkeenpä väkisinkin sinne 40g/pvä. Yritys on kuitenkin kova, mutta tunnen pakottavaa tarvetta esim. saada kaiken rasvan ja proteiinin väliin jonkun raikkaan sitrushedelmän. Marjat ei aja samaa asiaa.
Toissapäivänä sekoitettu mysli muuten osoittautui todellakin nälkäisten aamujen pelastajaksi :)

Mutta näillä nyt mennään taas etiäpäin.

tiistai 21. helmikuuta 2012

höpöttel

Eilen aloitin uudelleen työt siellä taideverstaalla. Mun työnimike siellä on askarteluohjaajan apulainen, ja sinne tuli vuodenvaihteessa toinenkin samanmoinen. Eli nyt meitä vastuuhenkilöitä on siinä taidepuolella kolme. Nämä pari ekaa päivää on mennyt lähinnä toiseen apulaiseen eli Lauraan tutustumiseen, ja yhteisiä asioita löytyykin paljon, ja koko ajan ollaan jotakin hölötetty :P Tänään virkkasin pari isoa kissanleluhiirtä, jotta pääsen vähän tekemisen makuun. Tarkoitus on ideoida ja tehdä jotakin pääsiäisaiheista ensi kuun pääsiäismyyjäisiin, mutta se ideointi ei ole ihan niin helppoa kun materiaalien määrä ja laatu ovat rajallisia, eikä yhdistyksellä ole paljon varaa ostaa uusia tarvikkeita. Huomenna meinaan kuitenkin aloittaa muovailemaan sellaisesta massasta roikkuvia, pieniä pääsiäiskoristeita. Tiedättehän, sellaisia joita voi laittaa vaikkapa pajun- ja koivunoksiin roikkumaan.
Lauran kanssa aloitetaan jonkinmoinen työnohjaajakurssi ensi viikolla. Työsopimus mulla on nyt määräaikainen toukokuun loppuun saakka, mutta ymmärtääkseni se voi siitä vielä jatkua tai olla jatkumatta.

Kuntoilu-dvd:itä ja videoita on tullut ihan hirveästi, ja nyt mulla on täällä zumban lisäksi tarjolla kolme eri vatsatanssivideota, varmaan 6 eri strip aerobic -videota, pari muuta tanssivideota, kaksi pilates-ohjelmaa, chiball- ja jooga-dvd:t, sekä potkunyrkkeilyn tyyppinen combat-ohjelma. Niitä oon nyt yrittänyt sitä mukaa tehdä ja kokeilla kun ovat mulle saapuneet, senhetkisen kunnon ja fiiliksen mukaan, ja mahdollisimman vaihtelevasti. Lisäksi on tullut röhnötettyä sohvalla epätavallisen paljon kun ollaan sitä Herculesta katottu iltaisin, ja varmaan sen, kuntoilun ja verstaalla istumisen yhteisvaikutuksesta on nyt muutaman päivän ollut selkä tosi kipeä. Verstaan tuolit ei ole mitään hirveän ergonomisia, ja voi tietysti olla etten mä osaa istuakaan niissä kunnolla :P Ja varsinkin strip aerobicissa selkä sai sentyyppistä jumppaa, mihin se ei ole normaalitanssissa välttämättä tottunut.

Nyt kun oon ollut kohta vuoden töissä jotakuinkin yhtäjaksoisesti, ja joutunut siis aamulla heräämään ja poistumaan kotoa tiettyyn aikaan, niin mulla on ollut vähän ongelmia aamupalan syömisen kanssa. Edellisessä duunissa sen kanssa ei ollut ongelmaa, kun ensimmäinen kahvitauko oli aamulla yhdeksältä, jonka yhteydessä voi sitten syödä sen pienen aamupalan. Nyt on pitänyt syödä aamupala joko ennen töihin lähtöä (joka on siis mulle hankalaa), tai olla syömättä ja odottaa lounastaukoon. Esim. viikonloppuisin juon heräämisen jälkeen vain pari kuppia kahvia, ja saatan syödä jotain ensimmäisen kerran vasta nelisen tuntia heräämisestäni, eikä se tuota mulle minkäänlaisia hankaluuksia. Hankalaa on se, jos mulla sattuu vaikka heti herättyäni olemaan kamala nälkä, tai sitten just tuo, että pitäisi saada jotain syötyä ennen töihin lähtöä, jotta jaksaisi siihen ekaan taukoon asti. Ja kun tuntuu vaan ettei aamulla uppoa mikään, että kaikesta tulee kuvottava olo. Kun sitten taas jonkinsortin aamupalamysliä mulla on tehnyt mieli jo parisen kuukautta, kunnes tänään sitten päätin tehdä sellaista itse, vähähiilariseen tyyliin. Ehdin tuossa sen jo sekoitella, mutta en maistanut vielä. Toivottavasti tuon aamupalan ja pikkunälän kanssa sujuisi nyt tästä lähtien paremmin ;) Vaan ruokakauppaan meni kyllä hirveät määrät rahaa... :S


Näin kokeeksi tein tällaisen sekoituksen:

1 dl pikakaurahiutaleita (nämähän voi jättää pois jos on hiilareistaan vielä tarkempi)
1 dl vehnäleseitä
1 dl kookoshiutaleita
½ dl pellavasiemenrouhetta
½ dl seesaminsiemeniä
1½ dl kurpitsansiemeniä
2 dl mantelilastuja
2 dl hasselpähkinärouhetta
1 dl kokonaisia hasselpähkinöitä
200g pähkinämix-pussi (saksanpähkinä, manteli, hasselpähkinä, pekaanipähkinä, cashew jne., yht. 14g hh/100g)


Kaupassa lisäksi arvoin soijahiutaleiden kanssa, mutta jätin kaupan hyllylle. Auringonkukansiemeniä oli tarkoitus ottaa, mutta unohtui siinä kaikkia muita paketteja silmäillessä ja hipelöidessä.

Näitä sitten turkkilaisen jugurtin ja pakastemarjojen kanssa :)

Ruokakauppakäynnin yhteydessä kävin Alkosta ostamassa muutaman likööripullon. Mä en oo oikeen koskaan jaksanut hirveästi liköörien kanssa läträtä, ja mun alottelujuomiin on jo vuosikaudet kuulunut lähinnä kirkas viina ja joku blandislimu. Mietin kuitenkin, että joskus olis kiva tehdä kotonakin joku oikeasti hyvä shotti, eikä aina sitä perinteistä tequila/salmari/fisu/jekku/minttu -linjaa. Ostin siis UFO-shottia (I know, helppo tehdä itsekin, mutku toi pullo <3), Sour Applea ja Popple-mansikkalikööriä, ja ajattelin joku kerta testata Felinen ja Insiksen tekemiä Pikkukakkosia. Koitin löytää myös mustikkalikööriä, mutta ei löytynyt kuin tota Poplea. Kotimatkalla muistin unohtaneeni Gallianon, eli en voi vielä Kölliköitä kokeilla kotona :P
Tarkoitus ei ole alkaa shottikaupalla näitä juomaan (mutta vannomatta paras), sillä onhan noi nyt melkoisia hiilari-sokeri-kaloripommeja, mutta kuten sanottu, joskus kiva tehdä kotonakin joku hyvä shotti :)



Tänään tuli Crazy Factorylta muutama lävistyskoru. Hevosenkenkiä ja segmenttirenkaita, pari kaulanauhaa, leopardikorvikset ja vaaleanpunainen helmiäislabret. Noi huulikorut olikin kaikki sellaisia, mitä mulla jo oli, mutta vääränkokoisina. Eli nyt tilasin vaan oikeankokoiset renkaat, ja vähän eri kokoisilla palloilla.
Ellokselle ja Halensille tuli myös pistettyä aika isot tilaukset, tällä kertaa ei motivaatiovaatteita, vaan sellaisia joiden pitäisi mahtua jo nyt, ja esim. muutamat kengät. Jos eivät ole hyviä niin menevät palautukseen, koska saattaapi pihiys taas iskeä vasta siinä vaiheessa, eikä suinkaan verkkokaupan kassalla :D

Loppuviikko menee varmaan samoissa merkeissä, töitä ja kuntoilua siis, ja sitten lauantaina lähdetään Tampereelle, ja sunnuntaina takaisin. Onneksi seuraava "ehdoton" ryyppäyskerta tän lauantain jälkeen onkin vasta maaliskuun loppupuolella. Mahdollisesti tulee kyllä humalluttua jollekin Keikkamestan keikoillekin, mutta saas nähdä. Olis ihan hyvä pitää juomisesta vähän pidempikin tauko, niin ehtis tuo mun painokin asettua taas aloilleen.
Nyt vois vääntää jotain ruokaa. Mössöä.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

aikakone @ keikkamesta, salo

Ei harmita kyllä enää yhtään, että FME:n sijaan menin Aikakoneen keikalle. Tai eihän se harmittanut aiemminkaan, päinvastoin, mutta nyt ei ainakaan harmita :D Mä en oikeastaan edes muista oonko mä nähnyt niitä missään livenä sitten vuoden '95 tai '96, jolloin tuli nähtyä bändi jossain messuilla... Muistaakseni :D

Ilta alkoi laittautumisella ja ysäripopin kuuntelemisella, jolla pääsee aina hyviin fiiliksiin :) Anya tuli meille siinä seitsemän aikaan, ja tässä höpöteltiin, juotiin ja kuunneltiin musaa, ja baariin läksittiin vähän ennen yhtätoista. Baarissa juominen meni kyllä taas vähän sillä tyylillä, että ei väliä mitä maksaa, kunhan on hyvää. Eli piti taas niitä Kölliköitä vedellä... Mutku on hyvää :) Eikä ne mitään kalliitakaan kyllä ole.

Ennen keikkaa ohjelmassa oli lähinnä istuskelua, tupakoimista ja seurustelua ihmisten kanssa. Sani tuli just ennen keikkaa mun ja parin muun naisen kanssa tupakalle, ja siinä oli pakko vähän hehkuttaa, kuinka innoissani olin keikasta :) Sani oli kyllä tosi rento ja hyväntuulinen, vaikutti tosi mukavalta tyypiltä.

Keikka katsottiin eturivistä tietysti, mukana oli pari uudempaa biisiä (ainakin Karnevaali ja Su-superstara), ja yksi ennenjulkaisematon biisi (mikä mun mielestä oli kyllä tosi huono, sorry vaan), mutta pääosin pysyttiin sillä ysärilinjalla :) Toivoin jo kotona kovasti, että vetäisivät Tähtikaaren taa -biisin, ja se taisikin tulla heti tokana. Mähän menin ihan pähkinöiksi ja liikutuin ihan hulluna, ja siis itkuhan siinä pääsi. Biisihän on tosi menevä, tanssittava ja iloinen, ja mua itketti ja nauratti samaan aikaan... ihan sekopäistä. Sen lisäksi tuli myös mm. Matkustanut oon, Alla vaahterapuun, Nti Groove, Magiaa, Odota, ja encorena Keltainen.
Vera ei ollut keikalla mukana ollenkaan, joten Aikakone oli tällä kertaa kolmihenkinen. Alex ei tuntunut muuttuneen yhtään, asu oli ihan vimosen päälle, ja sillä tuntui oikeasti olevan kivaa lavalla :)
Kuvista tuli jälleen yhtä suttua, en tiedä mahtaako johtua valoista vai kuvaajan humalatilasta... ;)




Aikakone - Alla vaahterapuun live


Olin pikkusen yllättynyt, että keikkaa oli niinkin paljon väkeä katsomassa. Pelkäsin etukäteen, että saan taas hävetä, mutta ei tarttenutkaan :) Jengi oli oikein hyvin mukana.
Keikan jälkeen baarissa soi muitakin ysärihittejä, ja tuli niiden tahtiin tanssahdeltua ehkä kolmeen saakka, ja juteltua jonkun jätkän kanssa, joka ilmeisesti vähän ihastui muhun... -.-
Niin ja Kissamaailman foorumilta tutun Jannan kanssa tuli vihdoin ja viimein tavattua kun tulivat porukalla Keikkamestaan vähän keikan jälkeen :) Jättekiva!

Oli ihana ilta, mä niin tykkään näistä nostalgiailloista ja ysäribändikeikoista :)
Ja kiitos Anyalle mukavasta seurasta!

perjantai 17. helmikuuta 2012

toipilaita ja festarifiilistelyjä

Viikko on taas pikkuhiljaa loppupuolella. Kauhean nopeasti menee aika. En kyllä muutenkaan tajua ajankulua ollenkaan, sen huomasin taas tänään, kun kävin Annua avittamassa Kosken lukiolla. Kuvattiin vuoden Wanhoja, ja tajusin siinä sivusta seuraillessani, että mun omista Wanhojen tansseista on tasan kymmenen vuotta aikaa.  Kymmenen! Tai no, mä en kyllä ollut silloin mukana tansseissa tanssimassa (big mistake, btw), mutta kuitenkin. Huoh. Ei sais ajatella tuollasia.

Kuvauskeissi meni yllättävän jouhevasti ja nopeasti, ja oltiin takaisin Salossa jo ennen puoltapäivää. Kahdeksalta oli täältä lähtö, ja kylläpäs oli vaikeaa herätä pitkästä aikaa kuudelta -.- Mutta maanantaista lähtien sitä joutuu herätä samoihin aikoihin joka päivä, mun työt nääs alkaa siellä taideverstaalla.

Kissat saivat eilen rokotuksensa, ja tosiaan vietiin kaikki kolme samalla kertaa. Oli tosi kannattavaa, sillä yhdeltä kissalta kolmoisrokotus normaalisti maksaa sen n. 60€, niin nyt kolmelta kissalta maksoi vain 108€ ja risat. Meidän luottoeläinlääkäriksi täällä Salossa on muodostunut Daniela Heikell tuosta Salon Eläinlääkärikeskuksesta. Tykkään tosi paljon hänen tavastaan käsitellä kissoja ja omistajia, ja koitan jatkossa käydä kissojen kanssa hänen vastaanotollaan jos vaan mahdollista :)

Nemo rupesi vinkumaan kopassaan heti kun ne saatiin pinottua hissiin, ja sitä huutoa jatkui aina klinikalle asti. Tällä kertaa mentiin autolla, kun oli sen verran monta koppaa. Autossa olikin sen päiväinen meteli, kun Nemon huuto lietsoi tyttöjäkin huutamaan. Klinikalla odotellessa kaikki kuitenkin pikkuhiljaa rauhoittui.

Nemo oli lääkärin vastaanotolla vähän pelokas, mutta ihan reipas kuitenkin. Nikki oli ihan todella kauhuissaan, makasi boksissaan mahdollisimman matalana ja korvat luimussa, ja olisi mielellään väistänyt munkin kosketusta. Nuno taas oli ihan hirveän reipas, utelias ja eloisa, ja pienen jännittämisen huomasi vain siitä, että se koitti hakeutua mun syliin. Mutta kovasti se siinä pöydällä kiemurteli ja tutki paikkoja :P Kaikilla kissoilla oli hieman hammaskiveä, mutta ei vielä niin paljon että olisi samantien pitänyt varata aikoja hammaskivenpoistoon. Nunolla sitä oli eniten, ja sitä pitäisi nyt hieman tarkkailla. Kuulemma ensi vuoden rokotusten yhteydessä sitten tarkistetaan uudelleen, ja katsotaan josko sitä sitten jo pitäisi poistaa.
Mutta noin muuten kaikki saivat terveen paperit :)


Nuno lämmittelemässä patterin alla

En muista, että tytöille olisi aiemmin tullut näin vahvoja jälkireaktioita rokotuksista. Tai sitten viime rokotuskerrasta on vaan liian kauan aikaa jotta muistaisin, kun viime vuonna rokotukset jäi välistä... Nyt on kissat ollut ihan huippuväsyneitä ja apaattisia sekä ruokahaluttomia. Kun tulin tänään sieltä kuvauskeikalta, niin Nuno oli sohvalla samassa paikassa, kun minne olin sen aamulla jättänyt. Ruvettiin sitten Maken kanssa enemmän kiinnittämään huomiota sen käytökseen, ja kun Make otti sen syliin, se naukaisi muutamaan otteeseen, mitä se ei koskaan tee. Eli kipeää teki. Katsoin sen myös kävelevän tosi kankeasti ja raasu tärisikin vielä. Soitin varmuuden vuoksi klinikalle vielä, koska oon hermoheikko :D Meillä ei ole kissoille kuumemittaria, mutta tärinä viittaisi pieneen lämmönnousuun, ja muu apaattius ja kankeus lihassärkyihin, eli ihan normaaleja rokotusreaktioita. Lääkäri ei kuitenkaan suositellut annettavaksi kipulääkettä, että parempi jos kuume laskee itsestään, ja todennäköisesti kissat on jo huomenna omia itsejään.

Kääräisin Nunon sitten lämpimien vällyjen väliin, joskin sittemmin se siirtyi sieltä ikkunalaudalle kyyhöttämään, missä se on edelleen. Inhottaa katsoa kun toisella on niin kovin surkea olo :( Nikkilläkin on selvästi hieman kankeutta liikkeissään, mutta ei niin selkeästi kuin Nunolla. Nemoa nyt vaan väsyttää, mutta sitä väsyttää aina :P

Potilas Nuno

Tänään on Reckless Love tuossa naapurissa keikalla. Oon jo kauan ajatellut meneväni sinne katsomaan bändiä kiltisti selvin päin, ja sitten kotiin, mutta nyt kun se keikka illalla olisi, niin ei huvita kyllä yhtään. Enkä kyllä tiedä jaksaisinko edes valvoa kun tuli herättyä aikasemmin ym. No, pidän vaihtoehdot avoinna, ja katotaan uudelleen tossa myöhemmin, mutta veikkaanpa ettei tuu lähdettyä.
Mutta toivon todella, että Anya saa flunssansa selätettyä huomiseksi ja lähdettyä mun kanssa katsomaan Aikakonetta, koska Anya on ainoa joka mun kanssa on lupautunut sinne lähtemään... :( Muuten joudun taas yssikseni sinne...


Nummirock ja Tuska julkistivat esiintyjiään. Päivä alkoi kyllä tosi maukkaissa merkeissä, kun luin että Nummirockiin on tulossa sekä Profane Omen että Sabaton! ^^ Lisäksi Sabaton meinaa olla myös Tuskassa juurikin lauantaina, jolloin ollaan aivan varmasti sinne menossa. Lauantain tämän hetkisestä kattauksesta inspaa myös Mokoma ja Insomnium, mutta esim. Sonata Arctica ei ole pitkään aikaan enää oikein inspannut... Unia-levystä lähtien en oo tykännyt uusista biiseistä, mutta voishan tuon ehkä kuitenkin pitkästä aikaa katsastaa. Muut Tuska-päivät on vielä vähän hämärän peitossa, koska lauantai on ainoa päivä kun Hanne ja Ville sinne pääsevät, plus meillä ei varmaankaan ole varaa lähteä sinne kuin yhdeksi päiväksi. Täytyy kattoa sitten vähän lähempänä vielä uudelleen. Mutta Nummirock on varma, ja nyt siellä on jo kaks mun lempparibändeistä! :) Toivottavasti kumpienkaan soittoaika ei ole mikään vammanen 14:00... mutta ihan varmasti on, koska ne on mun lempibändejä, ja niillä on aina ruukannut olemaan aikaiset soittoajat festareilla...
Mun mielestä Finntroll vois myös tulla tänä vuonna Nummirockiin, koska a) en oo vielä nähnyt niitä siellä (olivat siellä just toissavuonna, kun en päässyt paikalle), ja b) sitten voisin todnäk kuolla onnellisena :D


Onko muita jo tässä vaiheessa varmasti tulossa joko Nummeen tai Tuskaan? Mitä bändejä odotatte eniten?

Huomasin myös, että Myötätuulirock on tänä vuonna siirretty kesäkuulta elokuulle. Mun mielestä tää on aivan mahtavaa, koska kesäkuu on aina ollut ihan täynnä mielenkiintoisia stadionkeikkoja ja hevifestareita, eikä mulla vielä tähän päivään mennessä ole ollut varaa käydä Myötiksessä, kun samassa kuussa on ollut parhaimmillaan kolmet muutkin festarit. Ja sitten elokuussa ollaan ihmetelty, että tässäkö tää kesä nyt oli, ei oo ollut loppukesälle enää mitään odotettavaa. Saas kattoo jos sitä sitten tänä vuonna pääsis Myötikseenkin :) Jotakuinkin puolet tämänhetkisestä kattauksesta kiinnostaa nähdä.

Make tulee ehkä pikkuhiljaa kauppareissulta, niin saadaan ruveta kokkailemaan ja kokeilemaan uusia reseptejä. Mullon nälkä!

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

ihan tavallinen tiistai


Mukavaa eilistä ystävänpäivää näin jälkikäteen :P

Meillä ystävänpäivä sujui lähestulkoon samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin päivä. Paitsi että Make oli tuomassa mulle aamukahvia sänkyyn, mutta mä menin nousemaan ylös ennen kuin se ehti -.- Lisäksi Maken ostama kukkakimppu toi oman pikantin lisänsä päivän kulkuun... Mähän olen siis kaikkia kieltänyt tuomasta meille kukkakimppuja, siis noita leikkokukkia jotka laitetaan maljakkoon. Kissat joko syövät ne, tai kaatavat maljakon, joten eipä niistä kauan ole iloa kenellekään, syntyy vaan ylimääräistä sotkua :D Niinpä me ei itsellemme tai toisillemmekaan koskaan osteta kukkia, ja nyt mä pyysin Makelta jos se voisi kaupassa käydessään tuoda mulle sieltä jonkun ystävänpäiväkimpun. Kuulostaa siis tosi epäromanttiselta, mutta kissojen takia se on melkeinpä pakko tehdä näin :D Kimppukin on taattua Pirkka-laatua, mutta mitään hienompaa ei tänne olisi kannattanut ostaakaan, se huomattiin samantien.



Sain kimpun maljakkoon, ja sen jälkeen ruvettiin Maken kanssa molemmat häsläämään keittiössä kun tehtiin ruokaa. Sillä aikaa kissat olivat olkkarissa saaneet maljakon kaadettua, jonka huomasin sen jälkeen kun Nuno kävi riehumassa keittiössä. Olin tekemässä muffinsseja, kun yhtäkkiä mun takaa kuuluu kauheaa kolinaa ja sipulit ja valkosipulit sinkoilevat pitkin keittiötä. Nuno oli koittanut hypätä keittiön seinähyllylle, mutta hyppy olikin epäonnistunut ja raasu oli tarrannut kiinni kaikkeen, mihin oli ylettänyt. Mikroa (onneksi!) lukuunottamatta hyllyltä lensi kaikki pitkin keittiötä, ja lähellä oli ettei puolivalmis pitsakin ollut lattialla. Make jäi siivoamaan sotkuja ja mä tulin olkkariin tarkistamaan ettei Nunolle käynyt mitään. Ja sitten huomasin että maljakko oli kumossa.
Loppupäivän kimppu sai olla rauhassa, mutta yön aikana se oli taas kaadettu, ja Maken aamulla herätessä maljakko oli kuulemma löytynyt lattialta, ja nyt nuo kukat on ihan nuupahtaneet jo. Että ei vissiin leikkokukkia taas meille vähään aikaan... :P

Nemo kukkien välittömässä läheisyydessä

Testasin tosiaan toisen kerran kookos-hasselpähkinä-suklaamuffinsseja. Edellisellä kerralla meillä ei ollut kookoshiutaleita, ainoastaan kookosjauhoja, joita käytin samassa suhteessa -> ei hyvä. Mä oon ihan n00bie näissä vhh-leipomisissa, enkä tiennyt mitä eroa on kookoshiutaleilla ja -jauhoilla. Jauhot imevät nesteitä ihan hirvittävästi, joten ekasta satsista tuli ihan murenevia ja kuivia. Tämä toka satsi onnistui muuten paremmin, mutta mun mielestä olisivat saaneet olla uunissa pidempään kuin ohjeistetun 7 minuuttia... Eli jos vielä yksi satsi :D Mutta maku oli ihan superhyvä, ja siksi tahdonkin saada tällä ohjeella täydelliset muffinssit :) En ole aiemmin juurikaan tykännyt kookoksen mausta, mutta nyt näköjään tykkään. Tosin veikkaanpa, että Bounty-suklaapatukat olisivat edelleen mun mielestä pahoja :P


Kookos-hasselpähkinä-suklaamuffinssit

2 munaa
1 dl makeutusjauhetta
50g tummaa suklaata (kaakaota väh. 70%)
125g sulatettua voita
1,5 dl mantelijauhoa
3 rkl hasselpähkinärouhetta
1 dl kookoshiutaleita
2 tl leivinjauhetta
2 tl kaakaojauhetta
1 dl vahvaa kahvia


Vatkaa munat ja makeutusjauhe vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita vaahdon joukkoon. Sulata voi ja suklaa esim. vesihauteessa, ja lisää taikinaan. Viimeiseksi sekoita kahvi kevyesti muuhun taikinaan.

Paista 225-asteisessa uunissa n. 10 min. Karppaus.infon ohjeessa oli 7 min, mutta mielestäni se oli liian vähän. Itse heitin muffinssipellin koloihin paperivuoat, ja 12 muffinssia näistä tuli. Jos jättää paperivuoat pois, niin näistä saa isompia muffinsseja, mutta vähemmän.



Eilen tuli tässä kotona kokeiltua muutamaa tanssivideota. Pakko etsiä kaikenlaisia kuntoiluvideoita netistä, kun a) ei ole varaa käydä salilla, ja b) siellä ei ole tarpeeksi esim. erilaisia tanssitunteja. Musta tuntuu nyt, että Lohjalla niitä tanssitunteja oli ihan älyttömästi erilaisia, kansanopistossakin. Täällä kansanopistolla on vaan tyyliin paritansseja... Kovin häävi ei kyllä ollut netinkään tanssivideotarjonta, mutta sain sentään eilen kokeiltua superyksinkertaista tanssivideota, minkä tekemisessä kyllä tuli ihan hikikin, ja sen perään vielä vatsatanssia, josta sain vatsalihakseni kipeäksi :) Se huono puoli noissa videoissa on, että jos innostuu usein treenaamaan, niin noissa ei ole yhtään vaihtelua... Siksi oon yrittänyt löytää paljon erilaisia juttuja, että olisi varaa valita. Ja kunto jos tässä vähän kohoaisi ensin kotosalla, niin olisi kivempi lähteä taas salille harrastamaan. Olo on ainakin jo parempi, ja kroppa tuntuu kevyemmältä ja notkeammalta. En tiedä onko se vaan toiveajattelua, mutta hyvä fiilis on kuitenkin aina hyvä fiilis ;) Ja kylläpä tuli tosi iloinen olo eilen ton tanssimisen jälkeen... kyllä se vaan on niin mun lajini. Täytyy vaan kokeilla, että minkälaista tanssia ylipäänsä pystyn harrastamaan mm. noiden mun polvieni takia. Tähän mennessä zumba ja vatsatanssi on sopineet mulle ihan hyvin, niissä kun ei ole ollut mitään polvia rasittavia liikkeitä, kyykkyjä tms.

Lopuksi vielä blogista asiaa. Moni bloggaaja aina kertoo kun blogi täyttää vuosia. No mulla ei enää ollut hajuakaan kuinka kauan oon tätä Extreme Fool -blogia kirjottanut, joten otin selvää. Ensimmäinen blogimerkintä mun silloisilla Extreme Fool -kotisivuilla on kirjoitettu 1.1.2004, eli tuossa vuodenvaihteessa mun blogini täytti 8 vuotta :D Melko kauan on tullut siis jo lätistyä tyhjänpäiväisyyksiä...

Extreme Foolin layout vuonna 2005... Hauskaa, että blogin värimaailma on vieläkin jotakuinkin sama :D

Ensimmäinen blogimerkintäni. Olivat sillon melko paljon lyhyempiä kuin nyt x)

Onko muilla ollut viime aikoina Bloggerin kuvanlisäyksessä ongelmia Firefoxilla? Itse oon joutunut nyt postauksien tekemiseen käyttämään Chromea, kun Firefox ei suostu yhteistyöhön Bloggerin kuvanlisäyksen kanssa... -.-