perjantai 3. helmikuuta 2012

yksin kotona nelisin

Mukavaa perjantaita ihmiset!
Tämä viikonloppu on mulle sikäli harvinaislaatuinen tapaus, että oon kissojen kanssa yksin kotona tuonne sunnuntaille saakka. Make lähti poikien kanssa jonnekin rilluttelemaan (päivän varoitusajalla, mutta mitäs pienistä...) Meinaan ottaa tästä kaiken irti, sillä en muista olleeni yksin kotona kokonaista päivääkään sen jälkeen, kun muutin Maken kanssa yhteen. Ollaan molemmat niin kotihiiriä :D
En meinaa nyt täällä kotosalla tehdä mitään ihmeellistä, enkä sen puoleen ole varmaankaan lähdössä myöskään viihteelle. Eli siis vietän toisinsanoen tylsän kotiviikonlopun, mutta se onkin se fiilis, kun saa olla pitkästä aikaa pidemmälti yksin kotona :)

Huomenna ollaan tosiaan lähdössä pienellä porukalla Vantaalle, mutta kyseessä on ihan päiväsynttärit, kahvia ja kakkua ja silleen :) Eli ei mitään hurjia bileitä, mikä sopii mulle vallan mainiosti. Pääasia on kuitenkin se, että tulee nähtyä monta ihanaa kissaihmistä :)

Tänään oli tarkoitus lähteä katsomaan Martti Saarista tohon Kahvimestaan (huomisen takia vain tuolle aikaisemmalle, akustiselle keikalle), mutta nyt kuitenkin paljon enemmän houkuttaa sohva, peitto, meikittömyys, herkut ja telkkarin hömppäviihde.

Mun personal trainerini Nemo yrittää kovasti kannustaa mua kuntoilemaan...

Tällä viikolla ei ole kuntoilu innostanut. Tai pikemminkin työpäivän jälkeen oon tullut tähän koneelle jotakin säätämään, ja yhtäkkiä huomaankin että kello tulee jo kymmenen. Eli kuntoiluaika on ihan huomaamatta huvennut jonnekin. Oon unohtanut syödäkin, ja sitten just ennen nukkumaanmenoa ihan älytön nälkä. Eli tosi hyvä ruokarytmi täällä tällä viikolla. Jospa huomenna päästäis sieltä Vantaalta sillai ihmisten aikaan takaisin päin, niin ehtis vaikka zumbaamaan vielä :) Tai viimeistään sunnuntaina. Tilasin melko hetken mielijohteesta Discshopista taas läjän leffoja, ja samalla tuli katsastettua mitä kuntoilu-dvd:itä siellä on, ja tilasin sitten yhden jooga-dvd:n ja jonkun boxing aerobic -dvd:n. Saas nähdä nyt sit...

Mun piti siis tosiaan käydä tänään töiden jälkeen kaupassakin, ja ostaa ruokaa vain itselleni, siis sellaista mitä mä nimenomaan haluaisin syödä. Arvatkaapa tekikö mitään mieli, tuliko mitään ruokia mieleen. No ei. Koko päivän töissä mietin mitä mä haluaisin syödä, ja lopputulos oli se, että teki aivan sairaasti mieli pastaruokia ja sipsiä. Jouduin kaupasta soittamaan Makelle, että "kerro mulle mitä mä haluaisin syödä". Sopivat sapuskat sitten viimeinkin löytyi (ja hyvää olikin), ja ostin myös siihen melko pahaan sipsihimoon korvikkeeksi juustoja.
Mutta oikeasti, mä en muista edes, että koska oisin viimeksi käynyt yksin kaupassa ostamassa täyden kassillisen ruokaa. Me kun nykyisin koitetaan ostaa kerralla vähän enemmän ja tehdään kauppareissut autolla, ja mä kun en halua autoa ajaa, niin usein Make saattaa käydä yksin kaupassa, tai sitten me käydään yhdessä. Oli jotenkin tosi omituista.
Luontaistuotekaupasta kävin kyselemässä vhh-mysliä, mutta sitä ei ollut siellä, joten ostin vain kookosjauhoja. Meinasin testata minkälaisia lettuja niistä tulee. Alkosta kävin hakemassa punaviiniä, kun en muistanut oliko meillä enää mitään, ja päätinkin ottaa jotain, mitä en ole ennen maistanut. Ai mitä, huomaako sen muka, että mä valitsen viinit etiketin perusteella :D Tuo on siis melko makeaa ja marjaisaa Iris de Murviedroa, itse tykkään makeahkoista tai puolikuivista viineistä, mutta enempää mä en niistä tiedäkään x)

...mutta tänään nämä kyllä vievät voiton!


Juustolautaselle päätyi cheddaria, pesto-mozzarellapalloja, leipäjuustoa (vai juustoleipää...), paistettua halloumia, sekä sitä rakastamaani kinkku-ruohosipulituorejuustomössöä, sekä ruishapankorppuja. Noissa hapankorpuissa on hieman reilu 5g hiilareita per siivu, joten ihan kohtuullinen määrä vielä, JOS malttaa syödä vaan yhden siivun ;) Mulla noihin tulee välillä hirveä himo, joten mun täytyy ihan tosissani malttaa mieleni niiden kanssa. Ja sit on vielä punkun lisäksi kahvia kermavaahdolla :) Tossa ois tosi kiva ollut vielä jotkut raikkaat hedelmät, mutta niissä tuppaa olemaan liikaa hiilareita :/

Kohta alkaa tuo Voice of Finland, että me tässä Nemon kanssa jatketaan röllöttelyä peiton alla :) Viettäkää te muut vaikka mun puolesta vähän railakkaampi perjantai-ilta ;)

3 kommenttia:

  1. Näyttää ihanalta toi juustolautanen, mutta eikös tuo punkku (tai yleisesti alkoholi) ole paljon huonompi vaihtoehto kuin ne hedelmät :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No alkoholi kyllä keskeyttää ketoosin, jos sellaisessa tilassa on ja haluaa pysyä, niin sitten kannattaapi olla juomati :) Mutta mä en tietääkseni ole ketoosissa enkä siihen tietoisesti pyri. Hedelmissä on sitä hedelmäsokeria eli hiilareita, joissain tietty enemmän ja joissain vähemmän. Punkku taas on hyvää karppaus-alkoholijuomaa sikäli, ettei siinä ole paljon hiilareita (vai peräti yhtään...) :) Ja kyllähän alkoholi noin muuten kerryttää nesteitä, eli vaaka ei oo ystävä pariin päivään dokailusta :D

      Poista
    2. Nii, ja siis toki jos olis valinta, että kumpaa kannattaa laittaa kurkustaan alas, hedelmiä vai punaviiniä, niin hedelmiä tietty :D Mutta en mäkään oo nyt tota punkkupulloa kokonaan juomassa, just ja just jaksan juoda ton pari lasia kun rupes jo väsyttään :P

      Poista