maanantai 9. huhtikuuta 2012

mokoma @ keikkamesta, salo / påsk osa 2

Pääsiäislauantaina Keikkamestassa oli soittamassa Mokoma, ja sitähän piti tietysti päästä katsomaan. Mm. koska noh... Tuomo ja Kuisma ^^
Kaverit pitivät kotonaan pieniä juominkeja ennen keikkaa, ja munkin oli tarkoitus mennä sinne Maken kanssa. Värjättiin kuitenkin lauantaipäivällä mun hiuksia, ja koska pelkkä markettiväri ei mun mielestä näyttänyt hyvältä, niin päälle iskettiin vielä shokkiväriä, ja niinpä mun tukan värjäyksessä menikin vähän kauemmin aikaa kuin olin suunnitellut. Siihen mennessä kun Make oli jo lähdössä Halikkoon, niin mä en ollut ehtinyt tehdä itelleni mitään. Niinpä päätin jäädä kotiin valmistautumaan rauhassa, vaatekriiseilemään ja luukuttamaan musaa, ja siinä sivussa se ryypiskelykin sitten onnistui :P

Illan asuksi valikoitui lopulta tällainen kokonaisuus:


 
Pallopaita: Lindex
Musta toppi: H&M
Vyötärökorsetti: eBay / Corsets Boulevard
Hame: Ellos
Valkoiset sukkikset: Seppälä
Wetlook-legginssit: eBay
Nilkkurit: Halens



Ja sitten kasvokuva, mistä näkee paremmin tuon tukan värin. Siitä tuli aikalailla sen sävyinen kuin halusinkin. Eli jotakuinkin sellainen punainen, mikä ehkä normaalisti tulee luonnostaan tummemman hiuksen omaavilla ihmisillä. Nyt laitoin alle Garnier Nutrissen sävyn 6.60 Fiery red, mutta lopputulos oli aika erilainen verrattuna pakkauksen "lupaamaan" väriin, eli tosi pliisu, ja hädintuskin punainen. Päälle siis laitettiin vielä sekalainen yhdistelmä kaappiin jääneistä suoraväreistä, oli Manic Panicin Vampire rediä sekä Directionsin Poppy rediä ja Tulipia. Aluksi fiilis oli vähän kauhun- ja hämmästyksensekainen, kun tukka olikin niin tumma verrattuna aikaisempiin, mutta äkkiä sitä sitten tajusi, että tällaistahan mä halusinkin, eli muy bueno :)

Lähdin baaria kohti siinä klo 23 kieppeillä, ja onneksi jo ulkona törmäsin kavereihin, niin ei tarvinnut yksin hengailla :P Ennakkolippuja oli keikalle kuulemma myyty paljon, ja lopulta baari olikin ihan täynnä! Olin ihan äimän käkenä (mitäköhän tuokin olevinaan meinaa...), en oo koskaan ollut tuolla niin, että ois ollut noin paljon porukkaa. Tosin Mika mua sitten valisti, että Raskasta joulua -keikalla oli myös tupa täynnä, mutta en mä muistanut... x) Salolaiset oli tosi hyvin Mokoman messissä ja mua hymyilytti kauheasti :) No, osasyy siihen oli kyllä se, että mulla oli takarivin paikoista huolimatta melkeenpä koko keikan ajan suora näkyvyys Tuomoon, ja Tuomolla on sellaiset vastustamattomat hymykuopat ettei tosikaan. Jos Tuomo hymyilee, niin siihen ei voi olla vastaamatta hymyllä :D
Mutta jopa mulla oli jotenkin uskomaton fiilis, kun koko yleisö lauloi vaikkapa Kuu saa valtansa auringolta... Olin kuitenkin tosiaan niin kaukana, eikä eteenpäinkään päässyt kun sali oli täynnä ihmisiä, niin jäi sitten kuvatkin ottamatta :/
Biisilistaa en nyt täysin muista, mutta tuli ainakin nämä "hitit" Kasvot kohti itää, Hei hei heinäkuu, Kuu saa valtansa auringolta, Marras, Takatalvi, ja lisäksi ainakin Mene ja tiedä, Tämän maailman ruhtinaan hovi, Nujerra ihminen, Koiruoho ja Tulkki.

Make kavereineen selviytyi baariin siinä keikan aikana, ja sen jälkeen jäätiin baariin vielä melkeen pilkkuun saakka, vaikka vähän meinasi jo väsyttää. Karaokea kuunneltiin, ja oli leuka pudota lattiaan, kun eräs Heini, jota en kyllä tunne, mutta oon nähnyt monesti, kävi vetämässä Amorphiksen Black Winter Dayn muristen jotakuinkin yhtä hyvin kuin vaikkapa Angela Gossow. Ja sai kyllä sen mukaiset aploditkin :) Kysyin Makelta, että koska mä pääsen Heinin keikalle :D
Yhtään ei ollut oikea nälkä, mutta silti piti grilliltä ottaa makkarat mausteilla ja majoneesilla mukaan, ja Make otti burgerin. Söin mun makkaroista vaan muutaman haarukallisen ja painuin nukkumaan. Sunnuntaina kärsin sitten kankkusesta, ja sitäpaitsi heräsin ja nousin ylös ihan liian aikaisin. Päivän siinä kuluessa Buffya katsellen tajusin, että oon taas ryyppäämisen jälkeen kipeä, tällä kertaa sain jonkinmoisen räkätaudin, nenä vuotaa ja pää on tukossa, ei kiva.
Sunnuntaina olisi mestoilla ollut soittelemassa Herra Ylppö ja Ihmiset, mutta en sitten jaksanut enää toista iltaa :P Nyt olis parin viikon juominkitauko, luojan kiitos, ja sitten ois Profane Omenin vuoro, mistä en tiiä miten selviydyn ilman Hannea. Kuka mun kanssa tulee riehumaan? Ei varmaan kukaan :/ Ja toinen kevään supertärkeä riehumiskeikka, Turmion Kätilöt toukokuussa, eikä mulla oo sinnekään riehumisseuraa :(

Olo on tosiaan ollut sekä eilen että tänään melko kamala ton alkaneen flunssan takia, ja harkitsen vakavasti pitäväni huomenna saikkupäivän. Mulla on pääsiäisen syömisistä ja juomisista kauheat morkkikset, varsinkin kun se keräsi hirveästi nesteitä ja vaaka vittuilee :/ Niinpä koitin väkisin kuntoilla tänään, eikä siitä kyllä hirveästi mitään tullut, kun en tiennyt kumpaa lensi enemmän, hikeä vai räkää :P Lienee siis parempi ihan suosiolla vaan levätä ja jatkaa Buffyn katselua tänäänkin. Olis kyllä ollut kiva viettää vika pääsiäisen lomapäivä muutoin kuin sairastamalla. Tai no, täytyy täällä kai siivotakin...

4 kommenttia:

  1. Hiusten sävy on ihan mieletön, sopii hyvin :)

    VastaaPoista
  2. Ai Heiniä fanitat :D Antin veljen avokkihan tuo murisia on <3
    -Marissa-

    VastaaPoista