lauantai 18. elokuuta 2012

retkeilyä halikossa

Tänään oli kaunis ilma, ja mun ajatuksena oli ensin, että lähdettäisi rannalle vaikka useammaksi tunniksi, ja saisin polskutella vedessä nyt viimeisiä kertoja tänä kesänä. Toisaalta taas houkutteli tehdä jotakin enemmänkin, kun keli tosiaan oli nätti, joten pidettiinkin sellainen Halikko-päivä Maken kanssa.

Retki alkoi Design Hillistä, jossa myydään lähinnä suomalaista designia, vaatteita, esineitä, kodintarvikkeita, sekä nähtävästi myös askartelutarvikkeita. Siellä on lisäksi kahvila, mistä saa pientä purtavaa sekä makeita herkkuja sekä suklaisia ihanuuksia. Poikettiin siihen lähinnä syömään ennen varsinaista retkeä, ja vaikka herne-pinaatti-mozzarellakeitto kuulosti tosi mielenkiintoiselta ja houkuttelevalta, niin otettiin molemmat salaatit. Makelle katkarapu- ja mulle halloumisalaatti. Hirveästi olisi tehnyt mieli ottaa jälkkäriksi jotain suklaakakkua, mutta ehkä joku toinen kerta :)



Siitä matka jatkui kohti Angelniemeä / Kokkilaa, ja Vaisakon luonnonsuojelualuetta. Tiesin, että siellä on mukavia maisemia ja luontopolku, joten halusin lähteä katsomaan mitä se pitää sisällään. Jo parinsadan metrin matkalla huomasin, että oltiin ihan alivarustauduttu kyseiseen reissuun, koska polku oli tosi kapea, epätasainen, märkä, ja monin paikoin niin umpeen kasvanut, että siellä sai ihan tosissaan rämpiä. Varsinainen luontopolku olisi 1,5 km mittainen, ja parkkipaikalta itse polun alkupäähän oli matkaa vajaa kilometri (tuntui ainakin kahdelta), ja mä olin jo sillä alkumatkalla heittää pyyhkeen kehään. Lopulta löydettiin polun alkamisesta kertova infotaulu, ja olin jo siinä vaiheessa ihan hyttysten syömä ja muutenkin loppu. Jatkettiin polkua pitkin parisataa metriä, ja polku oli koko ajan vain ryteikköisempää ja nokkosten peittämä. Totesin Makelle, että mä en varsinkaan niissä varusteissa (caprihousut, lenkkarit, hihaton toppi jne) rämmi siellä sitä 1,5 km, että nyt kyllä käännytään takaisin.
Siellä olisi varmasti ihan hienoa köpötellä, mutta pakko ottaa kunnon varusteet mukaan.







Jatkettiin Vaisakosta vielä kauemmas Kokkilaan päin, koska halusin ehdottomasti etsiä sieltä erään paikan, mistä luin Luolamiehen blogista. Kokkilassa on Tammenpään kartanon liepeillä portinvartijan tupa, jonka kerrotaan rakennettaneen törkeästi muinaishautojen kivistä. Olin varautunut siihen, että tupa saattaa olla kesäasukkaiden käytössä, ja pihalla olikin siitä merkkejä, joten en kehdannut kauheasti pyöriä tuvan ympärillä etsimässä sopivia kuvauskulmia :P Siksi vain yksi huonohko kuva tuvasta. Olisi ollut kiva tarkastella taloa vähän lähemminkin, nyt näin kaukaa katseltuna ja aurinkoisena kesäpäivänä se ei vaikuttanut niin mielenkiintoiselta... tai karmaisevalta :P



Lähdettiin pihalta etsimään vielä muinoin rakennettua "kirottua" siltaa, mistä kerrottiin myöskin tuossa Luolamiehen blogin postauksessa. Make lähti ensin johtamaan väärään suuntaan, metsäpolulle, ja meinasin jo räjähtää, että mää en jaksa rämpiä enää pitkin lepikoita :D
Toiseen suuntaan "kärrytietä" kävellessä silta sitten tulikin aika pian vastaan, ja se olikin musta mielenkiintoisempi kuin tuo tupa.

Silta on myöskin rakennettu hautakivistä, eikä se varsinaisesti johda mihinkään. Takana sijaitsee kukkula, jolta rakennuskivet on haettu, ja tänä päivänä siellä sijaitsee kuulemma enää yksi hiidenkiuas. Me ei kylläkään käyty sillan toisella puolella niitä tutkimassa, vaan käännyttiin sitten sillalta takaisin autolle päin.
Sillan rakennus liittyy kalliolle suunnitellun kivilinnan rakentamiseen, mutta lopulta linna jäi sodan ja huonon rahatilanteen takia rakentamatta, ja ilmeisesti vain silta ja portinvartijan tupa jäivät jäljelle.










Kokkilasta lähdettiin kohti retken päätepysäkkiä, eli uimarantaa. Pysyttiin Halikossa ja mentiin Märynummen uimalaan, mutta matkan varrella halusin käydä moikkaamassa erästä henkilöä... nimittäin kreivi Gustaf Mauritz Armfeltiä, jolle on pystytetty patsas Halikon kirjaston viereen. No okei, eihän mua muuten hirveästi kiinnostaisi, mutta mun oli pakko saada istua sen viereen kun kerran patsas on tuollaseksi tehty :D
Sen verran oon ymmärtänyt, että tuo Armfeltin aatelissuku on ollut merkittävä koko Suomen mittakaavassa, ja tietysti Salon alueella, ja Salossa on mm. Armfeltin kaupunginosakin. Ja tuon Kokkilan mystisen sillan rakennutti Osvald Wasastjerna, joka oli silloin avioliitossa Olga Armfeltin kanssa. Että tällaista... :P




Vedessä pulikoimisesta ei ole kuvia, uin ja lilluin siellä parikymmentä minuuttia, ja lähdettiin sitten kotiin päin. Voi olla, että tuo olikin sitten tämän kesän viimeinen uintireissu, ellei ensi viikolla tule vielä tarpeeksi lämpimiä päiviä. Mulla on nimittäin perjantaina tatska-aika, ja sen jälkeen uintikielto, enkä usko että enää syyskuussa tarkenen uimaan :P
Höh, ikävä tulee kyllä kesää... varsinkin kun tämä kesä meni niin huomaamatta ohitse, ilmeisesti näin kävi aika monelle.
Koittakaa te muutkin vielä nauttia viimeisistä kesäpäivistä. Jos tuntuu että ette ole ehtinyt tehdä tarpeeksi, niin vähän viileämmät ilmat tai edes vesisateet ei ole esteitä sille. No paitsi tietysti siinä tapauksessa jos jokin paikka, vaikkapa huvipuisto menee kiinni :P Mutta noin muuten. Ja monesti omasta kotikylästäänkin voi löytää jotakin mielenkiintoista, kunhan hieman etsii. Mä ainakin olin ihan fiiliksissä tuosta sillasta :) Meillä ensi viikonlopuksi on suunnitteilla reissut Tammisaareen ja Uuteenkaupunkiin :) Vaikka satais vettäkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti