sunnuntai 30. joulukuuta 2012

katsaus menneeseen vuoteen

Millainen oli mun vuosi 2012? Tässä yhteenvetoa :)


Tammikuussa olin työelämävalmennuksessa valokuvausstudiolla. Välillä oli kivempaa, välillä ahdisti tosi paljon. Nunon kanssa käytiin myös studiokuvauksissa, ja mainioita kuvia tuli :) Kävin ensimmäistä kertaa SSEYn puuharyhmän tapahtumassa, vaikka paikanpäällä kävikin ilmi, ettei mua olisi siellä tarvittukaan.
Aloittelin aika hyvin kuntoilua kotioloissa ja tiukensin karppausta. Käytiin myös Spinefeastilla vetämässä hirveät lärvit, ja sain koko käsivarren kokoisen mustelman.
Spinen lisäksi käytiin Keikkiksessä katsomassa Dead Shape Figure.

Minä ja Anya Keikkamestassa

Helmikuussa läppärin kovalevy sanoi itsensä irti. Pääsin myös palkkatuettuun työsuhteeseen takaisin taideverstaalle, joten studiohommat saivat jäädä. Verstaalle oli ihan mukava palata, ja vielä mukavampaa oli huomata, kuinka iloisia muut olivat, että tulin takaisin :)
Näin ensimmäistä kertaa pitkäaikaisia kavereita kissafoorumilta. Tässä kuussa kävin katsomassa ainoastaan Aikakonetta Keikkamestassa Anyan kanssa.

Personal trainerini helmikuussa

Maaliskuussa käytiin Oulaisissa Hannen ja Villen luona, ja katsomassa Erinin keikkaa. Arcturuksen keikalla täydessä Nosturissa sain elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen, mutta toivottavasti jäisi viimeiseksi... Erinin ja Arcturuksen lisäksi nähtiin Verjnuarmu täällä Salossa.
Tampereella käytiin juhlimassa Ninan synttäreitä pienellä kaveriporukalla, ja sairastuin ekaa kertaa angiinaan. Taideverstaalla aloitin kevyesti virkkaamalla, ja yhteishaussa hain kolmeen eri kouluun, kolmelle eri alalle.

Synttäreitä Tampereella

Huhtikuun puolella käytiin Kemiön löytöeläintalolla rapsuttelemassa löytökissoja, ja viemässä sinne ruokaa ja hieman leluja. Tuli tosi hyvä mieli tuosta käynnistä :)
Virkkaus töissä jatkui, mutta opettelin tekemään amigurumeja. Kotikuntoilu sujui koko kevään tosi hyvin, ja jaksoin tehdä vaikka mitä. Myös senttejä lähti kropasta tosi mukavasti, ja aika monessa blogipostauksessakin tuli hehkutettua vanhoihin vaatteisiin mahtumisia sun muita :P Huhtikuun keikkoja oli Mokoma ja Hennan kanssa Profane Omen Keikkiksessä.

Huhtikuussa tämä pikku pirpana oli vielä kotia vailla

Toukokuussa osallistuin ensimmäiseen Kissis-miittiin Helsingissä, ja kaikilla oli niiiin muuukaaavaaa :D Näin myös Katjaa pitkästä aikaa Ensiferumin keikan merkeissä. Toukokuu oli tosi lämmin kuukausi, ihan helteitäkin oli. Oltiin Maken sukutapaamisessa, ja siellä tulikin sitten kertaheitolla nähtyä melkein koko anopin puolen suku :D Äitienpäivänä tuli käytyä ekaa kertaa ikinä intialaisessa ravintolassa, kun käytiin Lohjalla Amarissa. Oli namia!
Käytiin Helsingissä katsomassa Jonna Geagean tähdittämä Ilon palasia -revyy. Innostuin Facebook-kirppiksistä tosi paljon, ja tulikin osteltua niiden kautta vaiks ja mitä. Kävin kaksissa valintakokeissa. Vappu vietettiin Salossa pussiskumppaillen Anyan seurassa.

Kissis-miittiä Sofiassa

Kesäkuu oli mun viimeinen kuukausi taideverstaan hommissa. Maalasin siellä sisustustauluja kangasväreillä, ja otettiin työkaverin kanssa projektiksi siivota ja järjestellä koko työtila uusiksi.
Juhannus vietettiin jälleen Nummirockissa, ja moinen kolmen päivän putki tuntuu joka vuosi vaan vaikeammalta handlata. Ekan kerran olin yhden päivän juhannuksesta totaalisen selvinpäin, osittain tahtomattani kyllä. Näin siellä myös ekaa kertaa nettikaverini Tarun. Tuskassa vietettiin tänä vuonna vain yksi päivä, ja Aikakonetta kävin yksin katsomassa Salon iltatorilla.
Sain kuulla tulleeni hyväksytyksi opiskelemaan floristiikkaa. SSEY järjesti siivoustalkoot Peppursuon pieneläinhautausmaalla, ja osallistuttiin Maken kanssa molemmat. Nemo kävi studiokuvauksissa.

Hannen kanssa Nummirockissa

Heinäkuussa vietin kesälomaa, ja vastaavasti Make sai töitä. Mun loma meni suureksi osaksi lorvaillessa ja kotona, mutta ahkerasti kävin aamuisin jumpissa. Kesälomapuuhana oli kuitenkin myös visiitit Tytyrin kaivosmuseoon, Rikalan ruumiskalmistoon, Somerojan uhrilähteelle, ja rannalla tuli toki myös oltua. Pääsin myös mökkeilemään, kun isä oli vuokrannut moisen.
The Undivine keikkaili Keikkiksessä loppukuusta.

Mökkimeininkiä Sauvossa

Elokuun lomailin vielä, vaikka melko tylsäähän se välillä meinasi olla kun toinen oli töissä. Black Phoenix Alchemy Lab -hulluus otti vallan, ja ostin tuoksuja vaikka kuinka. Erosin kristillisestä kirkosta ja kiinnostuin enenevissä määrin luonnon- ja muinaisuskoista. Koitin keksiä viikonlopuille kesälomapuuhaa, ja käytiinkin Maken kanssa Kokkilassa "retkeilemässä", Raaseporin linnanraunioilla ja Miljazzissa kuuntelemassa Jonnaa, sekä Uudenkaupungin Venetsialaisia katsomassa.
Sain vihdoinkin otettua kaksi valmiina ollutta tatuointia Turun Greatmaster Tattoossa. Kaikenkaikkiaan sain elokuussa aika paljon hyvää aikaan, ja Makenkin mukavasti liikkeelle :)

Tuore tatuointi elokuussa

Syyskuu meni koulun alkua jännittäessä ja Halloween-bileitä suunnitellen. Koulu tosiaan alkoi kuun puolivälissä. Vaihdettiin autoa, ja mentiin Hannen ja Villen kanssa Tampereelle Särkänniemeen, ja Omppuhotelliin yöksi. Edellisvuoden tapaan syyskuu oli aika hiljainen kuukausi, ja aika vähän loppujen lopuksi tapahtui. Fiilistelin syksyä tosi paljon. Make aloitti uuden harrastuksen, krav magan.

Uusia, jänskiä koulukirjoja

Lokakuussa aloitin ensimmäisen työssäoppimisjaksoni, välillä kävin hieman koulussa, enkä jaksanut esim. kuntoilla juuri yhtään koulu- ja työpäivien jälkeen. Tuijotin huumaantuneena Vain elämää -sarjaa töllöstä perjantai-iltaisin. Ja koska kuntoiluun ei riittänyt energiaa, niin yritin ainakin syödä paremmin. Se tosin ei onnistunut kovinkaan pitkään :P Paljon lisää Halloween-bileiden suunnittelua.
Hennan kanssa käytiin katsomassa Turmion Kätilöitä.

Hennan kanssa Kätilöiden keikan jälkeen

Marraskuussa juhlittiin Halloweenia meidän luona sekä mun että Maken kavereiden kesken, ja bileet oli tosi onnistuneet :) Omat synttärini vietin, fiilistelin tulevaa joulua, ja koululla aloitettiin joulutalon rakentamista.
Keikoista tuli nähtyä Hennan kanssa The 69 Eyes, sekä Sydobactia ja Pyuria, kaikki Keikkiksessä.

It was all about the Halloween

Joulukuu oli melkoista hulinaa taiteillen koulupäivien ja työpäivien lomassa, eikä siinä paljon muulle ehtinyt ajatuksiaan uhrata. Työssäoppimisjaksoni Huiskulassa päättyi, mikä oli kyllä melko haikeaa, sillä mielelläni olisin siellä pidempäänkin ollut, jos se vaan olisi opintojeni kannalta ollut kannattavaa.
Uskalsin vihdoin myös ajaa autolla koulumatkoja.
Ekaa kertaa elämässäni kävin yksin leffassa, kun kävin katsomassa Imaginaerumin.
Ehdin käydä myös muutamalla keikalla: Black Light Discipline ja 2 Times Terror Keikkamestan synttäreillä/pikkujouluissa, Raskasta Joulua, sekä Amorphis uudenvuodenaattona. Tänä vuonna vietettiin joulu kokonaisuudessaan ihan kahdestaan kissojen kanssa kotona. Paistettiin myös kinkku itse ensimmäistä kertaa. Vuodenvaihdetta meinataan juhlia kaveriporukalla ensin meillä, ja lopulta Keikkamestassa Amorphiksen tahtiin.

Joululahjoja, jee!


Tämä vuosi oli paljon tapahtumarikkaampi kuin vuosi 2011, ihan jo töiden ja opiskelemaan pääsyn johdosta, ja jotenkin tuli tehtyä enemmän pienempiäkin juttuja, ja sellaisia, mitkä on ollut suunnitelmissa jo pidemmän aikaa.
Osa ystävistä tuntui hieman etääntyvän, joidenkin kanssa taas lähennyin hieman (Henna ja Anya ♥). Tutustuin myös moniin uusiin ihmisiin, joista joidenkin kanssa voisin kuvitella ystävystyväni vielä paremminkin.
Laihdutus lähti tänä vuonna käyntiin ihan hyvin, vaikkei kuitenkaan ihan odotetusti - mutta tästä on hyvä jatkaa.
Kissat pysyivät terveinä koko vuoden, edes pissatulehduksia ei ollut, mikä oli sekin pelkkää plussaa :)
Olen iloinen myös siitä, että Makekin sai vihdoin töitä, se teki siitäkin aktiivisemman ja noh, miellyttävämmän :D Isot elämänmuutokset ovat tuoneet myös jonkin verran stressiä ja panikointia, mutta ei mitään mikä ei olisi mennyt ohi. Paljon tuli myös mietittyä omaa elämää ja mitä siltä haluaa.
Shoppailin edelleen paljon, mutta ehkä hieman vähemmän sellaisia turhuuksia kuin viime vuoden puolella. Uusia vaatteita sai ostaa hieman enemmän kun vanhat kävivät isoiksi. Paras ostos on tainnut olla loppuvuodesta ostamamme kirjahylly ja cd-tornit vanhan kompleksin tilalle, ja myös muutama vaatekappale on ollut ylitse muiden. Olin myös tosi innoissani Halloween-asustani :D
Onneksi sain myös seuraa viihteelle ja keikoille, joten niitä keikkojakin oli kuitenkin jotakuinkin joka kuukaudelle. Vuoden musiikillinen löytö oli Black Light Discipline, ja vuoden paras keikka taisi olla Sabaton Tuskassa. Uusista TV-sarjoista Once Upon a Time oli SE juttu, elokuvista taas lemppari oli yllättäen Hobitti, mutta myös Batman, Yön ritarin paluu oli loistava.

Pettymyksiäkin on vuoteen mahtunut. Laihdutus on yksi niistä, mutta olisihan se huonomminkin voinut mennä.
Joitakin kavereitani näin myös ihan liian vähän (esim. Hanne, Katja ja Marissa), ja joitakin en ollenkaan. Mummoni terveys on reistaillut varsinkin tässä loppuvuodesta, mikä on ollut kurjaa kuultavaa. Isääni olen nähnyt ihan liian vähän. Parisuhdekin oli jossain vaiheessa kovalla koetuksella, ja tuntui ettei me päästä mihinkään suuntaan. En tiedä miten olisi käynyt jollen mä olisi päässyt opiskelemaan ja Make töihin.
Kovasti odottamani kasvilääkinnän nettikurssi siirtyi jonnekin hamaan tulevaisuuteen... Järjestäjät kertoivat sen kyllä alkavan, mutta kukaan ei tunnu tietävän milloin :/ Olisin halunnut aloittaa sen jo viime keväänä, jolloin itseasiassa ilmoittauduinkin sille alustavasti. No, kai se vielä joskus alkaa...

Mutta tällä hetkellä kaikki on hyvin, ja olen iloinen tapahtumarikkaasta vuodesta. Odotan kauhun ja innostuksensekaisella jännityksellä tulevaa vuotta, ja mihin se meitä viekään.
Mukavaa vuodenvaihdetta kaikille, ja olkoon tuleva vuosi 2013 kaikille antoisa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti