keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

liebster blog award

Stoomy heitti minua tunnustuksella, kiitokset :)



1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.
2. Valitse viisi suosikki blogiasi (joilla siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäinheidän viidelle suosikkiblogilleen!



Eli koska haasteena on yksinkertaisesti antaa palkinto eteenpäin, niin sen saavat nämä viisi blogia:

Andromedan Arkku / Andromeda
Goottipäiväkirja / Nizureth
Hämärän Kaiku / Variaznel
Pohjoista viljaa / Feline
Unissakävelijä / Misantrella

PS: Miksi silloin, kun haastettavien/palkinnon saavien määrä on rajattu johonkin viiteen, tekee mieli haastaa/antaa tunnustusta useammallekin, mutta kun pitäisi keksiä parikymmentä haastettavaa, siitä ei meinaa tulla mitään?

maanantai 26. maaliskuuta 2012

erin @ medusa, oulainen

No niin, Oulaisten reissulta on nyt vihdoin ja viimein kotiuduttu. Tosin matka kotiinpäin tuntui iisimmältä kuin menomatka, vaikka matka-aika olikin sama. Menomatkalla mentiin toista reittiä kuin viimeksi, tiet oli isompia ja parempikuntoisia, mutta mielenkiinnottomia. Varmaan talvisaikaan parempi mennä tuolta Seinäjoen kautta, tai jos tietää ettei ole perillä valoisaan aikaan. Mutta muuten oli kyllä kiinnostavampaa, ei siis niin puuduttavaa ajaa tuolta mistä viimeksikin.

Oltiin siis Oulaisissa perillä siinä neljän aikoihin, ja Hanne ja Ville oli laittanut hyvät pöperöt, ja olikin kyllä nälkä. Ähky tuli, ja sitä joutui hetken puhaltelemaan ja sulattelemaan, laittauduin valmiiksi ja pikkuhiljaa tein ekan drinksun. Tuli taas puoli iltaa istuttua Hannen kanssa tupakalla ja Make ja Ville soitteli jotain kitarajuttuja.
Hannen kaveri Asta tuli sinne myös joskus ennen yhdeksää, ja pelattiin pari erää juomapelejä. Se johti mm. pornolauluihin, viinapulloihin lauleskeluun ja Movetronin Romeon & Julian koreografioimiseen... :D Ville oli jossain vaiheessa nukahtanut ja Make joutui sietämään meitä yksin niin kauan kunnes lähdettiin baariin. Ville saatiin lopulta vielä hereille ja mukaan, mutta Make jäi nukkumaan laskuhumalaansa pois, eli ei tullutkaan keikalle ollenkaan.

Erinin keikka alkoi aika myöhään, yhden jälkeen, ja kun baarit meni tuntia aikasemmin kiinni, niin keikan jälkeen ei baarissa oleiluun jäänyt hirveästi aikaa. Medusa oli ääriään myöten täynnä, eikä siellä meinannut mahtua kulkemaan ollenkaan. Mun oli pakko ihan varmistaa ihmisiltä, että onko siellä yleensä niin paljon porukkaa, ja kuulemma tommoset ihmismäärät ei ollut normaalia :D Erin oli vissiin aika toivottu esiintyjä. Mua meinasi siellä alkaa ahdistaa vähän enemmänkin, mutta se meni ohi kun odottelin siinä keikkaa. Lopulta olin ihan tyytyväinen, että baari meni kiinni aikaisemmin, koska mä en olis varmaan ees pystynyt olemaan siinä täydessä baarissa kovin paljon kauempaa.

Enivei. Keikka alkoi Ole vaan -biisillä, mikä valitettavasti on Erinin levyltä juuri se biisi, joka pistää aina itkettämään, kuunteli sitä sitten missä mielentilassa tahansa. Eli voitte ehkä kuvitella mun fiiliksen kun monen vuoden odotus päättyy ja pääsen Erinin keikalle, sitten ne on kaikki siinä ihan ihanana, ja soittavat heti ensimmäisenä mun itkubiisin. Meni siis eka biisi melko parkumiseksi :D Toisena muistaakseni tuli On elämä laina, ja sen aikana taisin suurimmaksi osaksi koittaa keräillä itseäni kasaan, ja sitä jouduin tehdä oikeastaan koko keikan läpi, koska oli hetkittäin niin liikuttunut fiilis :) Jos nyt en ihan väärin muista, niin kaikki levyn biisit esitettiin, paitsi Onko se oikein. Lisäksi tuli pari lainakappaletta; Jolene ja Kehrääjä.
Jengi oli IHAN liekeissä kun tuli Vanha nainen hunningolla :D Se oli jotenkin niin uskomaton fiilis kun koko baari lauloi kertsiä ihan täysillä. Sitten kun Erinistäkin vielä huokui sellainen "wau!"-fiilis, huh. Popeda loi kanssa vähän samantyyppisen efektin. Viimeisenä soitettiin Vanha sydän, ja sitten sitä taas jo itkettiin ihan kunnolla.
Vitsi että oli ihana keikka <3
Mietin tuossa, josko Maken sais lähtemään mun kanssa Turkuun keikalle parin viikon päästä :D Kun se kerta missas tuon :P Eli seuraavia jo katellaan...






 
Erin - Alouette live


 
Erin - Kehrääjä live


Yllättävän pienellä kankkusella selvisin, mutta toisaalta tuli nukuttuakin aika pitkään. Menin ensin baarista tullessani Maken viereen vierassängylle nukkumaan. Hannen ja Villen kissa Mölli tuli joskus aamukahdeksan aikaan puskemaan mua ja kehräämään, kovasti siinä mun kainalossa pyöri, mutta sängyssä oli niin ahdasta ettei se päässyt siihen kunnolla kiehnäämään saati makaamaan. Joten munhan oli siis pakko siirtyä olkkarin sohvalle nukkumaan, jotta Mölli mahtuu hinkuttamaan :D Toinen piäni <3 Nukuin siitä vielä puolille päivin, otin Hannelta keikkakuvat ja musiikkia talteen, Hanne ja Ville väsäsi aamupalaa, syötiin, ja siitä pikkuhiljaa lähdettiin takaisin kohti kotia kahden jälkeen. Pysähdyttiin jotakuinkin puolivälissä matkaa hakemaan Hesestä karppurilaiset ja loppumatka meni pysähtymättä. Onneksi pimeässä joutui ajamaan vaan tunnin verran, niin ei ollut läheskään yhtä kamala matka kuin sillon viime syksynä.

Nyt väsyttää ihan hulluna, ja kohta on pakko mennä nukkumaan, mutta halusin tulla kirjottamaan tämän ensiksi. Luojan kiitos huomenna on vielä vapaapäivä!

perjantai 23. maaliskuuta 2012

#100

Tänään vietän vapaapäivää, ja maanantaina myös. Otin Oulaisten reissun takia pidennetyn viikonlopun, jotta on kunnolla aikaa sekä valmistautua että palautua. Kaikennäköiset bilettämispalautumiset tuntuu nykysin kestävän vähän pidempään, saati sitten ne ajomatkat vielä päälle.
Kaverini kissafoorumilta on myös Oulaisissa lauantaina, joten toivon että ihana Heli pääsee myös Medusaan, ois niin superkiva nähdä :)
 
Olin eilen niin älyttömän väsynyt kun kotiuduin töistä ja asioilta, että jouduin perumaan treffit Anyan kanssa :( Käytiin Maken kanssa ostamassa uusi parvekekalustesetti Jyskistä (tosin samanlainen kuin meillä oli). Talvella meiltä hajosi toinen parveketuoli, ja Hanne ja Ville kaipaavat partsille uutta pöytää, joten tehtiin niin, että ostettiin yhteiseksi koko setti, me otetaan tuolit ja viedään pöytä Oulaisiin :) Uusien tuolien ansiosta päätin siivota parvekkeen oikeen kunnolla, siellä ei oo ees imuroitu sitten viime syksyn, ja kaikki syksyn ja talven aikana hyvinvoineet kukat olivat nyt jo kuihtuneet ja kamalan näköisiä. Sen jälkeen vaan olin ja löhösin tekemättä mitään, kun väsytti niin kamalasti. Taisin ottaa pienet torkutkin. Loppuilta menikin musiikkitiedostoja järjestellessä, uudelleen nimetessä ja kansitaiteita etsiessä... Inhottaa olla perfektionisti tommosessakin asiassa, kun aikaa menee niin saatanan kauan. Sitten on silmät ristissä eikä osaa enää kirjoittaakaan.

Tänään mun piti nukkua vapiksen kunniaksi pitkään, mutta heräsin jo vähän yli kahdeksan siihen kun Make tuli kotiin. Se kävi heti aamusta viemässä auton korjaamolle, ja nyt se lähti hakemaan sitä takaisin. Bye bye 460€...
Tänään on pakko pitää jonkinlainen siivouspäivä, kun äiti ja Reiska tulevat huomenna tänne. Huomenna lähdetään joskus kahdeksan aikoihin aamulla ajamaan, että ollaan perillä mahdollisimman aikasin. Ootan kyllä kieltämättä innoissani :)

Töissä virkattuja kännykkäpussukoita

Vein tuossa tänään puhtaita pyykkejä vaatehuoneeseen, ja ylähyllyltä oli pudonnut pari pientä muovipussia, joissa oon säilyttänyt rintsikoita, jotka ovat joko jääneet mulle liian pieniksi, tai olleet sellaisia jo ostohetkellä. Yhdessä vaiheessa mulla oli vimma ostella kauniita ja mulle sopivan mallisia rintsikoita sovittamatta niitä, ja ottaa vain sitä kokoa mitä yleensä käytin. No se ei tieteskään ollut hyvä idea, sillä yleensä ne osoittautuivat ympärysmitaltaan liian pieniksi. Rintsikoissahan paljon myös merkitsee se, kuinka paljon ne joustavat. Osa noista oli kuitenkin niin kauniita etten raaskinut myydä niitä pois, ja ne jäivät odottelemaan auvoisempia aikoja. Hyvä niin, sillä päätin nyt kokeilla kaikkia niitä liian pieniä rintsikoita päälleni, ja niinpä sain ottaa niistä käyttöön kahdet :) Kolmannetkin olivat ihan siinä hilkulla, joten en laittanut niitä enää takaisin pussukkaan. Vieläkin auvoisempia aikoja jäi odottamaan kaiketi neljät liivit, mutta oon erityisen innoissani esim. yksistä H&M:stä ostetuista punamustista rintsikoista, joissa on siis mustaa pitsiä. Ne olivat jo silloin ostettaessa liian kireät, mutta koska olivat ainoat oikeaa kuppikokoa, mun oli silloin pakko ottaa ne :D
Rintsikoiden ympärysmitta on siis pienentynyt 5-10cm, kuppikoko ei niinkään ole muuttunut, eli joissain noissa pienissä se itse kuppikin oli liian pieni.
Sori tästä, en tiedä kuinka monia tää nyt sattuu kiinnostamaan, tissijutut :D, mutta ne nyt sattuvat liittymään tähän mun laihdutusprojektiin.

Ja laihdutuksesta puheen ollen, sain tällä viikolla taas ihmetellä hiilarihyökkäysten tehoa näin karpatessa. Viime perjantaina tuli baarissa vedettyä tavallista kokista, sunnuntaina karkkipussi, ja tiistaina sipsipussi ja karkkipussi, niin keskiviikkoaamuna vaaka näytti 2,1 kg vähemmän kuin perjantaiaamuna :D Keskiviikon lukemista tosin tultiin pikkusen ylöspäin, mutta kuitenkin kilon vähemmän kuin viime perjantaina. Noista mässypäivistä taitaakin ainakin mulle olla ehkä enemmän hyötyä kuin loputon tiukkistelu, ainakin tässä vaiheessa. Viikon päästä on taas kropan mittaus vuorossa. Vähän jännittää, kun tuntuu ettei olis kovin paljon senttejä lähtenyt. Millä mun kroppa uskois, että eniten läskiä pitää lähteä reisistä, koska mä haluun ne mun luumunväriset pillifarkut käyttöön? Luulisin, että ne olisi vyötäröltä suht sopivat, mutta ne ei mene vielä reisistä ylöspäin.

Chrissieltä ostamani itsetehdyt huulirasvat saapuivat tänään :) Kiitos!

Jaha, kai sitä pitää sitten tarttua kiltisti imurinvarteen... Yöh.

P.S. Tämä olikin samalla mun sadas (100) postaus täällä Bloggerin puolella. Yhtä sekava ja sekalainen kuin kaikki muutkin :D

tiistai 20. maaliskuuta 2012

uudet ihanat

Tässä parin viikon sisällä oon saanut monta ihanaa vaatekappaletta. Kaksi niistä on ihan tavallisia mustia trikoopaitoja Ellokselta, mutta niin mahdottoman hyviä päällä ja ihanan mallisia. Ja sitten on nämä.

Reebokin verkkatakki Ellokselta, maksoi mansikoita, mutta päätin kerrankin kokeilla satsata ihan merkkiurheiluvaatteeseen. No, en oo sitä päässyt vielä ulkoiluttamaan sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta muuten oon pitänyt sitä lähes joka päivä, koska se vaan on niin ihana :) Se on slim-fit ja pidempi malli, joten hoikentaakin kivasti. Kaula-aukko on aika avara, eli vetoketju ei tule kiinni ihan ylös asti. Huppu on melko iso, ja hihatkin kerrankin tarpeeksi pitkät, eikä niissä ole ärsyttävää resoria. Takissa on verkkovuori, ja on tullut todettua että lämmin se ei kyllä ole ainakaan vielä näillä keleillä. Mutta tosi mukava se on päällä, ja oon rakastunut siihen ihan totaalisesti :)

Sitten eilen posti toi eBaysta löytämäni South-merkkiset liituraitahousut. Oon jo pidempään etsinyt sellaisia vähän "parempia" housuja, mitä voisi vaikka juhlissa käyttää jollei ole fiilistä laittaa hametta. Totesin nimittäin, että mulla ei ollut yksiäkään housuja, vaan kaikki oli joko farkkuja, urheilu-trikoohousuja tai jotain pieruverkkareita tai leggingssejä :P Southilla on just kivan mallisia housuja ja farkkuja, ja mun lempparifarkutkin on Southin. Nämä liituraitahousut on nyt tummanharmaat, ja nuo raidat ovat jonkinlaista kimallelankaa. Ois ollut kiva jos housuissa olisi ollut vaikkapa vähän stretchiä ja olisivat reisistä vähän tiukemmat, mutta kivat ne on näinkin. Joskin lahkeet on liian pitkät. En vielä tiedä mitä lahkeiden kanssa tekisin, koska tykkään kyllä ylipitkistä lahkeista, mutta eipä nämä kauan juhlahousuina pysy jos lahkeet on rikki. Saatan viedä ompelijalle, jos vaikka kavennettaisi reisistä samalla vähän. Saas nyt nähdä.


Verkkatakki: Ellos (Reebok)
Liituraitahousut: eBay (South)




Ja niille, joilla on enemmän tyylitajua kuin mulla, tiedoksi, että en meinaa käyttää verkkatakkia ja liituraitahousuja yhdessä :D Tämä "karmaiseva" asukokonaisuus on nyt puhtaasti laiskuuden syytä, jotta saan molemmat vaatekappaleet kuvattua mahdollisimman vähällä vaivalla ;)

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

keikkoja ja vuosipäivää

Tänä viikonloppuna vietettiin mun ja Maken kolmatta vuosipäivää. No, mä kyllä seurustelin Maken kanssa jo varmaan puolta vuotta aiemmin, mutta Makella kesti vähän myöntää asian todellinen laita ;D Mutta virallista vuosipäivää tuli vietettyä lähinnä keikkojen merkeissä, ja käytiin me sitten lauantaina myös ulkona syömässä. Kiva näin, koska aiemmin meillä ei oo oikeen ollut varaa tehdä mitään erityistä vuosipäivänä.

Perjantaina Keikkamestassa oli Savon ylpeys Verjnuarmu, ja sitä käytiin katsomassa. Mä oon Verjnuarmun nähnyt viimeksi (ja myös tätä viikonloppua ennen sen ainoan kerran) Tuskassa vuonna 2006, ja totesin bändin mielenkiintoiseksi ja otin kuunteluun :) Nyt tälle keikalle mentiin Maken kanssa ihan selvin päin ja lähdettiin poiskin heti keikan jälkeen. Tällä kertaa keikan aikanakin olin nyt yksi niistä, joiden puolesta yleensä häpeän, eli katsoin keikan kauempaa istuen pöydässä :P Vähän keikan jälkeen harmitti että tuli katottua keikka rauhassa siellä taaempaa ja selvin päin, mutta onneksi siinä lavan edessä oli kuitenkin jonkun verran ihmisiä katsomassa. Ei paljon, mutta sen verran etten hävennyt silmiä päästäni ;)

Oli siinä puolensakin, että selvin päin ja rauhassa keikan katsoi, ja mun mielestä oli kyllä hyvä keikka. Makekin onneksi tykkäsi, vaikka sen lähes väkisin sinne mukaani raahansinkin. Make oli jo vähän ennen keikan alkua lähdössä kotiin, mutta pakotin sen jäämään :D Kavereitakin keikalta löytyi, ja erityisesti Hennaa oli kiva nähdä pitkästä aikaa :)

Kuvia ei tullut keikalta otettua, kun en jotenkin kehdannut mennä kameran kanssa sinne heilumaan... Mutta niille, jotka eivät tiedä, niin tällaisesta on kyse: (Kyseistä biisiä huudeltiin yleisöstä vähän väliä, eli taisi olla se illan toivotuin)



Lauantaina käytiin iltapäivästä tossa Cantina Antoniossa syömässä, missä yleensäkin täällä käydään jos käydään. Ravintola oli niin täynnä ihmisiä, etten kehdannut sieltäkään räpsiä kuvia, vaikka tarkotus olikin. Mä otin Cantinan possua, ja vaikka kuinka oon nyt himoinnut kermaperunoita, niin vaihdoin ne tuplakasviksiin. Hyvää se oli, mutta ei pitänyt nälkää kauan poissa. Syötiin kymmenessä minuutissa ja sitten takaisin kotiin :D

Pari tuntia lorvittiin kotona ja juotiin jälkkärikahvit, ja kahdeksan aikaan lähdettiin Lohjalle viemään äitille avaimet (ovat tulossa kissavahdiksi ens viikonloppuna), ja sieltä Helsinkiin ja Nosturiin Arcturuksen keikalle. Otettiin Salon päässä Hesestä vielä matkaevästä, koska mulla tosiaan ehti jo tulla uudelleen nälkä. Tuli testattua Hesen Karppurilaista, ja sehän oli oikeen kelpo hamppari. Voi varmasti uudelleenkin ottaa.
Sumu oli aivan hirveä varsinkin Salo-Lohja -välillä ja mua jännitti ihan hirveästi. Helsinkiin päin mentäessä helpotti jonkin verran. Hannen kanssa jos ollaan menty Helsinkiin autolla, niin ollaan jätetty auto aina Finlandia-talon taakse, mutta nyt muistin nähneeni Hietalahden torilla autoja kun ollaan siitä kävelty ohi, joten päätettiin ajaa sinne parkkiin. Ja kuin kätevää se olikaan! :)

Parkissa oltiin jotakuinkin puolta tuntia ennen keikan alkua, jonottaa piti hetki niin ovella kuin narikassakin, mutta aika sopivasti oltiin paikalla. Nosturissa oli kyllä tosi ahdistavaa noin selvin päin ja täpötäydessä salissa. On sitä ennenkin oltu loppuunmyydyssä Nosturissa, mutta humalassa, eikä sillon oo ahdistanut vallan mikään. Nyt tuntui että hengittäminenkin oli vaikeaa, eikä asiaa auttanut yhtään bändin käyttämät bassot, jotka otti vähän liikaa vatsanpohjasta, ja tuntui että sydänkin löi niiden takia epätahtiin. Jo keikan toisen biisin aikana aloin toivomaan, että keikka loppuisi pian, niin kamala olo mulla oli. Henkeä ahdisti, kylmä tuskanhiki kihosi otsalle ja tunsin paniikin valtaavan alaa. Mun oli pakko päästä ulos, ja Make tuli sitten mun kanssa, mutta jouduttiin jättämään suht hyvät paikat siinä salin takaosassa. Ulkona näin taas sen jätkän, Jussin, joka Spinellä lohdutteli mua, ihan hyvä ettei se tainnut nähdä mua tai varsinkaan juteltu, se pitäis mua kohta täysin sekopäänä tapauksena. Heti olo helpotti kun pääsi ulos, mutta keikkaa oli jäljellä vielä kolme varttia (saman verran olivat siinä vaiheessa jo vetäneet), joten oli mentävä takaisin sisälle ja ylös. Sen ahdistavan, lämpimän ja hapettoman ilman tunsi heti kun tuli portaat ylös siihen kohtaan, mistä pääsee siihen alasaliin. Me mentiin kuitenkin yläparvelle, ja tunsin heti paniikin tulevan takaisin. Menin suoraan tiskille tilaamaan juotavaa, ja siitä suoraan vessaan, koska se oli ainut paikka missä mahtui istumaan. Olo oli ihan järkyttävä. Olin ihan hikinen, tärisytti, huohotutti ja itketti. Koitin välillä käydä vessan ulkopuolella Maken kanssa katsomassa keikkaa screeniltä, mutta huono olo tuli takaisin aina kun pääsin salin puolelle. Eikun takasin vessaan ja kylmää vettä niskaan. Vessassa mulla ei ollut mitään hätää kun musiikki ja bassot ei kuulunut sinne niin kovaa, eikä ottaneet vatsanpohjasta. Ja happi kulki.
Lopulta lähdettiin keikalta vartin verran etuajassa, kun mun olo oli niin kauhea. Sen jälkeen olo parani, mutta vaihtui itkuisuudeksi. Harmitti niin pirusti, että keikka meni pilalle, ja että saatoin tavallaan pilata myös Maken keikan. Toisaalta vältettiin sitten se narikkakaaos, mikä olis ollut piste iin päälle koko paniikkikohtauksessa... Olikin ensimmäinen elämässäni tuo paniikkikohtaus, ja toivon tosissani ettei tule uudestaan missään tilanteessa. Hyi yök.

En siis oikeastaan tiedä millainen keikka oli, kun tuli keskityttyä vaan omaan oloon. Muutaman kuvan otin alkukeikasta, mutta niistäkin tuli huonoja. Eivät keikan alussa hirveästi lörpötelleet siellä lavalla, mutta siinä puolenvälin tienoilla rupes välispiikkejäkin tulemaan. Kuulin sentään yhden mun lempparibiiseistä, The Chaos Pathin. Oli tarkoitus viimeistään keikalta räpsäistä musta ja Makesta joku yhteiskuva, mutta siinä olossa ei paljon kiinnostanut mikään muu kuin pois pääseminen.




Tämä päivä on mennyt lähinnä lorviessa ja vähän siivoillessa. Ja ruokaa tehdessä. Make teki semmoset pöperöt, että jäi kyllä Antonion ruuat kakkoseksi :) Eli mitä sitä turhaan ulos menee syömään, kun kotona on paremmat ruuat x) Väsättiin perjantaina myös Karpin ateriakirjasta löytyviä hodareita, sekä suklaajätskiä, jonka ohjeen sain työkaverilta.

Uunissa paahdettuja tikkuporkkanoita, cajun-kanaa kermakastikkeessa, lisukesalaatti feta- ja leipäjuustolla, sekä paistettua halloumia :)

Että sellainen viikonloppu... Tänään pitäisi vielä vähän siivoilla ja paistaa lisää noita tikkuporkkanoita. Viikonloppu meni taas yhdessä hujauksessa, ja huomenna ois taas mentävä töihin :/ Ei nyt jotensakin millään kiinnostaisi tuollakaan olla. Onneksi päivät on sentään lyhyitä.
Ensi viikolla on kivaa ohjelmaa kun mennään Oulaisiin Hannen ja Villen luo. Lauantaina Erin on Oulaisissa keikalla, joten mennään katsomaan :) Oon niin innoissani, että vihdoinkin pääsen Erinin keikalle! Rupeen kyllä varmasti parkumaan siellä, mutta sille ei sitten vaan voi mitään. Toivottavasti muistan ottaa paljon kuvia. Alunperin oli tarkoitus lähteä täältä jo perjantaina aamulla, otin vapaapäivänkin sitä varten, mutta me joudutaankin viedä auto korjaamolle, eikä saada sitä tarpeeksi ajoissa takaisin, että kannattaisi vielä perjantain puolella lähteä. Niinpä lähetään aikaisin lauantaiaamuna, ja äiti ja Reiska tulee tänne sitten kun tulevat. Periaatteessa kun ollaan sen verran vähän aikaa pois, niin kissat eivät tarttisi täyspäiväistä vahtimista täällä, ja joku olisi voinut käydä vaan tsekkaamassa, että kaikki on ok, mutta äiti ja Reiska halusivat joka tapauksessa tulla tänne. Tai en tiedä halusivatko vai mitä, mutta tulevat nyt kuitenkin :D
Tulee jälleen pitkä ajomatka, mutta onneksi tällä kertaa valoisaan aikaan, ja mennään nyt myös pikkusen eri reittiäkin.

one lovely blog award



1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän tunnustuksen.
2. Kirjoita 7 random faktaa itsestäsi.
3. Lahjoita tämä tunnustus 15:lle blogille/bloggaajalle.


Ihanainen Variaznel tämän tunnustuksen minulle lahjoitti :)
15 bloggaajaa on hurjan paljon, ja monet ovat tämän tehneetkin. Awardi menköön siis Anyalle, Felinelle, Marjutille, Katjalle, Kaokalle, Chrissielle, Sanskille ja Heidille. Kaikki muutkin saavat tehdä, en millään muista ketkä eivät tätä vielä ole tehneet.



7 faktaa minusta:

- Viime aikoina oon kuunnellut tosi vähän musiikkia. Se on omituista, koska vielä pari vuotta sitten mulla pauhasi kotona musiikki jatkuvasti. Kuitenkin nykyisin aina kun päätän musiikkia kuunnella, tulee fiilis että miksen kuuntele sitä useammin. Siltikään en sitä tee :P Välillä voi mennä viikkoja, kun en kuuntele kotona musiikkia ollenkaan.

- Olen kotihiiri, enkä tykkää ravata paikasta toiseen jatkuvasti. En myöskään kauheasti tykkää matkustaa. Musta olis kamalaa jos joutuisin esim. junaa käyttämään jatkuvasti ja matkustamaan sillä pitkiä matkoja. Mun mielestä kotiin on aina ihana palata.

- Inhoan imuroimista ja tiskaamista.

- Olen tosi hyvä suunnittelemaan kaikkea, mutta monesti liian laiska toteuttamaan niitä. Tähän sisältyy mm. siivoaminen, säännöllinen kuntoilu, sukulaisten ja kavereiden tapaamiset, keikat...

- Mulla on ajokortti ja autokin, mutta inhoan ajaa autoa. Mulla oli liian monen vuoden tauko ajamisessa, ja nyt kynnys ajamaan lähtemisestä on kasvanut jo tosi korkeaksi. Isommilla teillä ajaessa ei ole mitään hätää, mutta en uskalla vielä ajaa edes tässä Salon keskustassa. Oon liikenteessä panikoija, ja pelkään muita autoilijoita, en siis sitä ettenkö osaisi ajaa.

- Ennen mun ja läppärin sairaslomaa en ollut katsonut telkkaria varmaan puoleen vuoteen. Nykyisin meillä käytetään telkkaria lähinnä dvd:itten katsomiseen sekä pleikalla pelailuun, tai vaikkapa HDMI-piuhan avulla katsotaan koneelta jotain sarjoja mitä seurataan jenkkien tahtiin. Ilman omaa konetta tuli telkkaria pidettyä enemmän auki, ja näin vahingossa Salkkaritkin x)

- Rakastan kaikenlaista tanssimista, ja viime vuosina kun viihteellä olo on keskittynyt keikkojen katsomiseen (ja niillä riehumiseen), niin sitä on ruvennut kaipaamaan vähän sellaisia baari-iltoja, kun sai tanssia koko illan kaikenlaisia hyviä biisejä hyvässä seurassa, ja mennä sinne baariin ihan vaan tanssimisen vuoksi. Oonkin alkanut kotona tanssimaan kaikkien omien hyvien biisien tahtiin, vetänyt samanlailla kuin baarissa vetäisin, mutta muutaman asteen kovempaa, kun ei ole väliä kuinka hiki siinä tulee ja miltä näyttää x) Voin kertoa, että se jos mikä on vapauttavaa.


Siinäpä niitä nyt oli. Koitin keksiä sellaisia, jotka nyt ei olisi näissä itse blogikirjoituksissa tullut niin vahvasti esille. Oli vaikeaa :P

tiistai 13. maaliskuuta 2012

lohikärmeksiä ja dvd:itä

Kävin tuossa aamusella lääkärissä viikon jumissa olleen yläselän takia. Sain onneksi lihasrelaksantteja sekä vahvaa Buranaa, sekä kaksi päivää saikkua, jotta ehdin vähän silmäillä miten nuo lääkkeet purevat tähän. Pelkistä jumppailuista ja venyttelyistä ei tällä kertaa ollut apua, joten tarvittiin vähän järeämpiä aseita.

Samalla reissulla kävin postista hakemassa paketin, missä oli kaksi lohikäärmettä :)


En olisi ehkä normaalisti ensimmäisenä ollut ottamassa oranssia kärmestä, mutta nuo olivat tuosta "tribal tattoo"-sarjasta kauneimmat. Olivat aika edullisia, varmasti sen takia että ovat jonkin sortin kovamuovia kai.


Nämä ovat ne viime viikolla saadut loharit. Ostin Huuto.netistä 11 kappaleen lohikäärmepaketin tosi edullisesti ja olin tosi innoissani. Pettymys oli suuri kun avasin pakettia, siellä oli yksi tuollainen kellanruskea, ja kaikki loput kymmenen olivat noita sinisiä kirjan päällä istuvia :( Myyjä ei ollut tarpeeksi selkeästi laittanut kuvaukseen, että ovat kaikki samanlaisia, ja pistin hänelle siitä palautettakin. Ei ole vielä varmaa suostuuko hän ottamaan jäljelle jäävät loharit takaisin ja palauttamaan rahat, vai joudunko mä nyt alkaa myydä niitä eteenpäin -.- Kahdelle tai kolmelle on jo varmat ostajat, mutta kelle mää ne loput sitten lykkäisin -.-

Saikullahan kuuluu ottaa rennosti, ja koska ehdin viikonloppuna katsoa Buffyn 2. kauden loppuun, kävin vielä Anttilasta hakemassa 3. kauden ihan saikkua varten :P Sunnuntaina tein Buffya katsellessa yhden jakson mittaisen käsipainotreenin, joka onneksi tänään tuntuu käsivarsissa. Tuolle kipeälle hartialle painot taisivat olla vähän turhan painavat, että jos seuraavaksi vaihtaisi niska-hartia-alueen liikkeisiin painojen tilalle vaikkapa vesipullot.


Niin ja jotta ei mene kokonaan löhöilyksi ja sarjojen katseluksi, niin mullahan on myös noita kuntoiluvideoita, joista oon puhunut jo varmaan liikaakin.


Mulla oli aiemmin yksi pilates-DVD, mutta se oli aika iisi, joten halusin vähän jotain rankempaa pilatesta. Tota Boot Campia ehdin kokeilemaan ennen sitä angiinaa, ja se vaikutti hyvältä. Punnerrukset, joita harvemmin tulee edes yritettyä, tuntuivat kyllä käsivarsissa sen jälkeen. Inch loss combatia ehdin myöskin kokeilla. Se combat-osuus oli oiken mukava, mitä nyt en koko aikaa jaksanut pitää sitä hyppimistä yllä. Lihaskunto-osuus taas oli aivan kamala, ainakin vielä, kun kehonhallinta on niin surkeaa kun vain voi olla, ja lihasten kunto vielä surkeampaa. Lopputulos oli lähinnä toivotonta ähellystä muistuttavaa. Samasta syystä jooga ei tunnu sopivan mulle lainkaan. Tämän painoista kehoa on vähän vaikeampi kannatella kuin 60-kiloista.
Sitten on noita tanssiohjelmia. Vatsatanssia on useampi eri video, jotta olisi hieman vaihtelua eikä kyllästyisi ihan heti. Yksi niistä on vatsatanssija Sharon Kiharan (ihana nainen!) DVD, jossa on joogalämmittely ja muutenkin ehkä hieman vaativampia liikkeitä. Sitten on tosiaan niitä yksinkertaisempia ohjelmia muiden vetämänä.
Noita fitness/workout-videoita etsiessä törmäsin Carmen Electran tekemään aerobic striptease -boxiin, ja sehän oli pakko testata :D Ekassa levyssä harjoitellaan perusliikkeitä ja eleitä, toisessa levyssä on jumppa, joka keskittyy erityisesti sellaisiin liikkeisiin ja lihaksiin, joiden harjoittaminen edesauttaa lajin harrastusta, ja jolloin siitä saa enemmän irti. Kolmannessa levyssä on strippausharjoituksia vaatteiden vähentämiseen asti, ja neljännessä ja viidennessä levyssä on sitten sylitanssia ja jonkinlainen hiphop-rutiini (ehdin kokeilla vasta ekaa ja tokaa levyä). Sen mitä ehdin kokeilla, niin arvostus eksoottisia tanssijoita kohtaan nousi kyllä huimasti. Ei ole nimittäin ihan helppoa puuhaa, ja vartalonhallinnan ja syvien lihasten täytyy olla todella hyvässä kunnossa. Suunnitelmissa on harjoitella tämän kanssa jonkin aikaa, kunnes uskaltaudun tuolitanssi- ja strip aerobic -tunneille tohon lähisalille :)
Zumba on nyt viime aikoina jäänyt vähän taka-alalle, kun oon noita muita tanssijuttuja vaan kokeillut, enkä vieläkään oo saanut kaikkia ohjelmia kokeiltua.

Semmosta tänne. Taidan käpertyä tähän sohvalle peiton alle ja aloittaa tuon Buffyn 3. kauden.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

synttärihumua @ tre

No niin, nyt on synttärikuvat saatu :) Jouduin tosiaan odottelemaan postaukseen muiden ottamia kuvia, sillä mä unohdin aika lahjakkaasti jälleen käyttää kameraa, ja muut ottivat enemmän kuvia.

Oltiin tosiaan helmikuun loppupuolella kaverin synttäreillä Tampereella. Nina oli kutsunut lauantaille sellaisia ihmisiä, jotka jo entuudestaan tuntee toisensa, mikä oli tosi kiva. Itseasiassa synttäreillä mietittiinkin, että miten me kaikki ollaan päädytty Ninan kavereiksi, sillä tässä kaveriporukassa on myös pari tyyppiä, jotka olivat aikoinaan mun kanssa samassa lukiossa :D Suomi on niin pieni... Ja pienet on myös metallipiirit.

Eniveis, oltiin Maken kanssa Ninan luona joskus viiden aikaan, ja Katri oli ehtinyt tulla ennen meitä. Meidän jälkeen paikalle tulivat vielä Hanne ja Ville, sekä Jaakko, ja vähän myöhemmin Elina.
Päätin kerrankin ottaa juomiksi mukaan jotain muuta mitä yleensä, ja otettiin Maken kanssa yhteisiksi kolme pulloa punkkua. Ei ne kyllä mihinkään riittäneet, vaan tuli sitten loppuillasta juotua muidenkin viinejä :D Jo ennen pirskeitä oltiin päätetty, että ei lähdetä minnekään baariin. Ketkään meistä ei oo nähneet toisiaan tosi pitkiin aikoihin, ja arvelin illan loppuvan kesken jos yhtäkkiä puolen yön aikaan tulee kiirus lähteä baariin. Sitäpaitsi tuo porukka on niin mahtava, ja tosiaan sitä juteltavaa riitti, niin olin enemmän kuin tyytyväinen siihen, ettei baariin lähdetty. Oltiin Hannen kanssa parvekkeella tupakalla kun joku mainitsi, että kello on jo neljä, ja tosiaan tuntui ettei olisi vielä ollut edes baariinlähdön aika :D Aika pian kuitenkin sen jälkeen havahduin hirveään humalaani ja siihen kuinka kaikki pyörii, joten suosiolla menin nukkumaan. Make oli luovuttanut jo aika paljon aikaisemmin. Toi taisi olla eka kerta kun kännäilyn jälkeen en jaksa/kykene ottamaan piilareita päästä enkä pesemään meikkejä, joten olin kyllä melko tuhdissa tuiterissa :D

Iltaan kuului paljon jutskailua, jonkin verran valokuvien ottamista, juustoilla ynnä muilla herkuttelemista, musiikin kuuntelua, parveketupakointia sekä laulamista... :P

Aamulla heräsin kun Katri oli pirteänä lähdössä rautatieasemalle joskus kymmenen aikaan. Kömmin sen jälkeen Ninan viereen nukkumaan ja nukuin onnellisena johonkin puoli kolmeen asti! Olo oli aivan kamala eikä karppipitsakaan mennyt alas, tärisytti ja oksetti. Hieman kuitenkin lohduttaa se, että se ei sitten ollutkaan pelkkää krapulaa, vaan mulla oli kuume nousemassa, ja se angiina.

Jaakko raukka oli menossa vielä Lohjalle synttäreille, joten ajettiin Maken kanssa Lohjan kautta ja heitettiin Jaakko sinne, ja Saloon kun päästiin niin käytiin kebabilla ja sitten kotiin sairastamaan.

Ja sama kuvin:













Oli kyllä huippukivat synttäribileet ja huippukivaa oli nähdä kavereita pitkästä aikaa, ja huippukivaa oli myöskin se, ettei tarvinnut baariin saakka vaivautua :) Kiitti tyypit illasta! <3

perjantai 9. maaliskuuta 2012

back in business

Heipä hei. Oma läppärini on vihdoin täällä, eilen asensin kaikki ohjelmat uudestaan ja siirsin levyiltä polttamani kuvat takaisin koneelle. Nyt on siis se pahin vielä edessä, eli musiikin takaisin hommaaminen. Tänään ei inspaa ollenkaan, joten ehkäpä aloitan huomenna sen kanssa.

Läppäriin siis vaihdettiin kiintolevy, mutta siinä oli myös akku rikki, josta mainitsin vielä erikseen suullisesti, sekä kirjoittamassani liitepaperissa, ja oletin että akku vaihdetaan samalla. No ei vaihdettu, joten Make kävi tänään Gigantista tilaamassa uuden akun, mikä kivasti maksaa parisataa egeä. Melko kallista.
Kallista on myös auton korjaaminen, siitä korjataan yksi pienessä kolarissa tullut lommo sekä kuljettajan ikkunasta joku systeemi.

Tuossa viime viikon puolella bongasin Huuto.netistä mm. tällaisen lohikäärmekulhon niin edullisesti, että oli pakko ostaa pois kuleksimasta.


Se on melko iso, ja kulho-osa on matalampi kuin olin kuvitellut. Sopisi hyvin hedelmäkulhoksi, mutta me näin karpatessa ei nykysin hirveästi hedelmiä syödä, niin ei olla vielä keksitty mitä siinä säilyttäisi.
Lohikäärmehuumassa tuli tilattua ihan figuurejakin, mutta esittelen ne vaikka vasta sitten kun eBay-ostoksetkin ehtivät tänne saakka.

Alkuviikosta tuli käytyä pyörähtämässä Anttilan topten-osastolla. Hercules-bokseja ei löytynyt, mutta sen sijaan löysin Lostin viimeisenkin kauden tarpeeksi edullisesti, ja Buffy vampyyrintappaja -boksit oli Anttilassa niin halpoja (kympin kappale), että ostin kaksi ensimmäistä tuotantokautta. Lopuksi vilkaisin vielä lasten leffoja, ja mitä silmäni näkivätkään - Disneyn Karhuveljeni Koda pahvikansissa :) Ei ollut juhlajulkaisu tai mitään, oli kai muuten vaan ilmestynyt uudelleen pahvikansilla :S Meni siis taas DVD:ihin enemmän rahaa kun mitä oli tarkoitus, ja mun pitäisi oikeasti lopettaa niiden osteleminen. Ei nuo ees mahdu enää mihinkään.

Viime vuoden puolella Rosi esitteli blogissaan pyjaman, johon törmäämistä olin odottanut jo tovin. Mulla nimittäin on jo jonkin aikaa ollut hakusessa pyjama pitkillä housuilla, mieluiten vieläpä sellainen ei-niin-tavallinen. Ihastuin tuohon yksilöön, ja viime viikolla löytyikin putiikki, missä oli kokoja, ja mistä uskalsi tilata (BlueBanana.com). Olin kuitenkin vähän liian optimistinen tilatessani kokoa pienemmän pyjaman kuin olis tarvis, joten se oli mulle tällä hetkellä liian pieni. Meni kyllä päälle, mutta oli epämukava. Tosin se ei haittaa mitään, sillä kesää kohden kun mennään, niin en varmaan pystyisi edes pitämään pyjamaa, täällä tulee niin tuskaisen kuuma kesähelteillä. Syksyllä ne sitten voikin mennä jo paremmin mun päälle. Eli esittelykuvana toimii nyt nuo Rosin kuvat :D
Blue Bananalla kaikki toimi btw. hyvin, ja tilauksesta tasan viikon päästä pyjama tuli postiluukusta, joten voin suositella.

Ömm... Viime lauantaina oltiin tosiaan siellä koirien ensiapuluennolla. Luennoitsijana oli joku eläinlääkärisetä, jonka nimeä en just nyt jaksa muistaa. Luentomateriaali saatiin itsellemme, ja täytyy sanoa, että itse luennon aikana ei oikeastaan käynyt ilmi mitään uutta. Tarkoitan siis, että vallan hyvin olisi riittänyt se, että sai sen luentomateriaalin :D Oli ihan kiva, että eläinlääkäri kertoili joitain omia kokemuksiaan, mutta luennoitsijana hän ei kyllä mun mielestä ollut kovin hyvä. Monet aloittamansa jutut esimerkiksi jäivät kesken. No mutta, tulipahan sielläkin nyt sitten käytyä, ja luennon päätteeksi ostettiin siitä eläinlääkäriaseman yhteydessä olevasta lemmikkitarvikeliikkeestä kissoille pari uutta lelua, sekä Maken äidille tuollainen Koiran kotilääkäri -kirja.

Saikku mulla loppui viime sunnuntaina, eli tän viikon oon ollut normaalisti töissä. Työpäivän jälkeen on ollut vaan niin kiva käpertyä sohvalle peiton alle katsomaan Buffya, että ei oo oikeen kuntoilukaan inspannut. Lähinnä tullut vaan käveltyä työmatkoja nyt kun se auto on korjaamolla. Nyt viikonloppuna pitäis kyllä saada jotain aikaiseksi. Yläselkä on taas vaihteeksi tosi jumissa, tai oikeastaan toinen hartia, että ehkä mieluummin jotain tanssijuttuja...
Muita suunnitelmia ei viikonlopulle ole, ei oo mitään pakkonähdä-keikkojakaan, enkä meinaa ryypiskellä, enkä edes tissutella. Suuri osa ajasta menee varmaan noita levyjä rippaillessa.
Ei muuten tällä kertaa ollut edes vaikeaa olla ilman omaa konetta, enkä mä lopulta Maken koneellakaan jaksanut pitkiä aikoja kerrallaan nysvätä. Buffy ja Hercules houkutti enemmän.

Mukavaa viikonloppua ihmiset!

perjantai 2. maaliskuuta 2012

herkuttelua

Saikku on tuntunut kestäneen ikuisuuden, kun ei voi tehdä mitään, eikä sen puoleen oo ollut mitään tekemistäkään. Make on armollisesti pelannut paljon Skyrimiä, jotta mä voin sillä aikaa surffailla sen koneella netissä. Se myös kostautui eilen, sillä lohikäärmekuume nosti hieman päätään, ja sitten sitä jo paloikin rahaa. Eli eBaysta ja Huuto.netistä tuli ostettua vähän krääsää... Ens viikolla saan jo jotain ^^

Tuossa alkuviikosta tuli katottua pari leffaa, Avatar ja Sucker Punch. Avatar oli oikeen hyvä, vaikka suureksi osaksi se olikin kovin surullinen, ja mulla ainakin ihmisviha nosti päätään ja kurtisteli kulmiaan. Positiivinen yllätys siinä kuitenkin oli se, että Sigourney Weaver ei tällä kertaa ärsyttänyt mua ollenkaan, vaikka alussa voihkaisinkin epätoivoisesti kun näin rouvan tulevan ruutuun. (Mulla on joistakin näyttelijöistä vahvoja antipatioita, ja niistä yksi on Sigourney Weaver, lisäksi on mm. Anthony Hopkins, Jamie Lee Curtis ja Kevin Bacon, hrrrr.)
Sucker Punchissa koko leffan tarkoitus oli ilmeisesti esitellä erikoistehosteita (jotka kyllä olivatkin ihan hyviä), sekä seksikkäitä typyköitä koulupuvuissa taistelemassa milloin mitäkin vastaan. Leffa oli todella hohhoijaa-kamaa, enkä tosiaan tiedä, mikä sen kohdeyleisö mahtaa olla, mutta ilmeisestikään en kuulu siihen. Paljon miinuspisteitä leffa sai myös siitä, että siinä tapettiin vauvalohikäärme, ja sen jälkeen myös sen emo, ja niitä vieläpä haukuttiin rumiksi :( Meinasin tuossa vaiheessa jo jättää leffan kesken, mutta kestin kuin nainen ja katsoin loppuun saakka. Sekavaa oli.

Tilasin tuossa taannoin Facebookin Korurasian aarteet -putiikista tuollaiset pöllökorvikset. Kaupan päälle sain valita toisetkin korvikset, ja valitsin nuo avaimet. Tulivat mulle eilen. Pöllöjen silmät ovat todella tumman purppuranpunaiset.


Kipeänä ollessa ruokaa on tehnyt mieli ihan minimaalisen vähän, osittain myös siksi, että kaikki syöminen sattui vielä keskiviikkoon asti niin paljon. Ja koska tuli syötyä huonosti, niin rupesi tekemään mieli kaikkia herkkuja ja huttua. Tällä kertaa annoin mielihaluille periksi, ja ollaan syöty tämän viikon aikana kaksi rasiaa jätskiä, kaksi pussia sipsiä ja kaksi pussia karkkia :D Pelkäsin, että nyt ei hyvä heilu kun hyppään vaa'alle, mutta tänä aamuna vaaka näyttikin vähemmän kuin viimeiseen viiteen vuoteen on näyttänyt! Toki tiedän, että hiilaritankkaukset saattavat nopeuttaa painonlaskua, tai sysätä sen uudelleen laskuun, mutta olishan se varmaan hyvä tehdä muilla kuin noilla herkuilla x)
No, pääasia että ei tarvitse hirveän huonoa omaatuntoa tuosta potea ja homma jatkuu hyvin. Ajattelinkin, että voisi tästä lähtien parin kuukauden välein sallia itselleen vastaavanlaiset "repsahdukset", eli kerran kahdessa kuussa pussi sipsejä tai karkkia, jos tekee mieli.

Meillä jäi pikkusen tää herkutteluvaihde päälle, mutta tänään ollaan jo hiilaritiukkisteltu, joten karppiherkkuja tänään enää. Mulla karppiherkut yleensä käsittää lähinnä juustot ja pähkinät, mutta sekin pistää vähän kyllästyttämään. Ninalla oli tarjolla niitä sellaisia Väinämöisen nappeja, ja siihen kun pisti pienen palan sinihomejuustoa ja päärynää, niin ne oli aivan taivaallisia. Ajattelin siis jotain samantapaista juttua, joten kunhan Make tulee treeneistä, niin se tuo mukanaan juustoja ja päärynöitä, ja mä testasin karppiversiota näkkäristä. Käytännössä siihen tulee vaan hemmetin paljon pieniä siemeniä. Maistoin pienen palan tuorejuuston kanssa, ja toimii varmasti juustojen kanssa tosi hyvin :) Makekin tykkäsi.


Siemennäkkäri

3 munaa
1,5 dl seesaminsiemeniä
5 rkl auringonkukansiemeniä
5 rkl pellavasiemenrouhetta
3 rkl pellavansiemeniä
6 rkl vehnälesettä
4 rkl mantelijauhoa
1 tl suolaa

Kaikki ainekset yhteen tasaiseksi massaksi, ja levitetään pellille leivinpaperin päälle ohueksi levyksi. Itse totesin tasaisen levittämisen olevan vaikeaa, joten se sujui paremmin veteen kastetulla lusikalla tasoittaen. Paistetaan 150-asteisessa uunissa 20-30 min. Mitä kauemmin levyä paistaa, sen tummemmaksi ja kovemmaksi se tulee. Itse pidin 25 min. Leikkaa levy sopivan kokoisiksi paloiksi suoraan uunista tulleena, jolloin se on vielä tarpeeksi pehmeää.

Alkuperäisessä ohjeessa auringonkukansiemeniä oli saman verran kuin seesaminsiemeniä, mutta niissä on eniten hiilareita näistä aineksista, joten korvasin puolet auringonkukansiemenistä pellavarouheella. Ne voi myös korvata kokonaan pellavarouheella ja mantelijauholla, jolloin kokonaishiilareita saa vielä alemmas. Näillä mun ainesmäärillä koko pohjassa oli 22,5g hh, ja kun leikkasin sen 16 neliönmuotoiseen palaan, niin yhdessä palassa hiilareita on 1,4g.



Nyt meikäläisen kurkkuun sattuu enää haukotellessa, joten ajattelin uskaltautua ulos viikonloppuna. Huomenna on koirien ensiapuluento, jolle ilmoitin sekä itseni että Maken jo yli kuukausi sitten. Huomenillalla on vielä Keikkamestassa Ruoska ja Fear of Domination, ja jos vaan Make suostuu lähteä seuraksi, niin käyn keikat katsomassa ihan limulinjalla. Pitää vaan toivoa, että tällä kertaa muut riehuvat, koska mä en uskalla vielä repiä ihan hirveästi.
Kaveri antoi tehtäväksi luonnostella erästä tatskakuvaa, joten sitä meinaan alottaa huomenna myös. Maanantaina jälleen arki jatkuu ja meen takasin töihin. Niin, ja eilen mun vanhimmalle äidin puolen serkulle syntyi tyttövauva :)
Hyvää viikonloppua kaikille!