tiistai 24. kesäkuuta 2014

nummirock 2o14

Juhannus tuli sitten tältä vuodelta juhlittua, perinteisesti Nummirockissa, tällä kertaa sellaiset 15-20 C viileämmässä kelissä kuin viime vuonna -.- Lähes koko ajan paleli, mutta onneksi en nyt ole flunssassa tai mitään.
Bändejä tuli nähtyä varmaan ennätykselliset 10, eli tuntui että koko ajan sai olla ravaamassa alueella.


Eka päivä, torstai

Jep, paikalle tultiin taas torstaina, päästiin vasta puoli neljän aikaan lähtemään Salosta, joten kello oli jo puoli kahdeksan paikkeilla kun parkkeerattiin itsemme Kinnulan Essolle. Pari tuntia siinä oli aikaa juoda ja höpötellä ennen Profane Omenia, joka oli ainoa bändi perjantailta, mikä piti nähdä.
Keikka valitettavasti vaikutti jotenkin laimeelta, ei ne tyypit paljon siellä riehuneet, ja lisäksi henkilökohtaisesti en kovin paljon pidä uusimmasta levystä, jolta tietysti eniten biisejä taidettiin soittaa, joten varmasti vaikutti paljon omaankin fiilikseen. Tämä nyt tosin oli ihan odotettavissakin. Mutta niskani sain kipeeksi joka tapauksessa :D Tomppa oli jälleen miksaamassa, ja mikä parasta, se pyydettiin feattaamaan Gunshot/Mindsetiin ♥ Ei siitä kyllä mitään selvää saanut, kuten tosta videosta näkee, mutta enihau oli kiva nähdä Tomppakin pitkästä aikaa lavalla :) Make huomioi, että Seriffillä taitaa nykyisin olla sama parturi/stailaaja kuin Kokkosellakin x) Heeeheee.











Profane Omenin jälkeen olis soittanut Deals Death, minkä tiedän kyllä hyväksi, mutta siinä vaiheessa teki mieli jo lähteä takasin leiriin päin, ja me Maken kanssa suunnattiin Havenin leiriin katsomaan. Paljon oli väki vähentynyt ja leirin koko pienentynyt. Oltiin just lähdössä takasin omaan leiriin kun Mussu huikkasi mut luokseen ja esitteli kolme tyyppiä Fear of Dominationista, joten tokihan jäin niiden kanssa sitten juttelemaan :D Oli pojat ihastuneet Havenin mustaan bussiin, eikä mikään ihme, kun se on sisältä niin helvetin hieno. Toivottavasti suostuvat nyt pojille sen vuokraamaan ;)

Käytiin Maken kanssa siellä teltalla, ja oli tarkotus mennä takaisin Haveniin, mutta lyhyessä ajassa meikällä tuli niin paha olo että oli parempi jättää loput illan riennot välistä ja mennä suosiolla nukkumaan. Yritin jälleen mennä sinne makuupussiin ilman vaatteita kuten kuuluukin, mutta tärisin yksin teltassa monta tuntia eli todellakin oli kylmä. Laitoin sitten kuitenkin useamman kerroksen vaatteita päälle ja kylmä oli siltikin. Helpotti kyllä, että sai vetää viltin pään yli, niin ei naama jäätynyt... Henna taisi tulla telttaan nukkumaan joskus viiden aikaan, ja muistaisin saaneeni unen päästä kunnolla kiinni vasta sen jälkeen, kun aurinko alkoi nousta ja telttaan tuli lämpimämpi. Eli eka yö meni vähän täristessä ja huonosta olosta kärsiessä. Make oli ollut ihan ylipirteä ja -sosiaalinen, ja oli valvonut yli kuuteen.


Toka päivä, perjantai

Jos kylmistä päivistä voi jotain hyvää sanoa, niin se oli ainakin se, että aamukahdeksalta teltta ei ollut kuin sauna, josta pitää mahdollisimman pian päästä pois. Sai siis aamullakin nukkua pitkään, mäkin nukuin joka päivä reippaasti yli kymmeneen. Aamulla olo oli jo ihan hyvä, mutta aivan helvetin kylmä mulla oli sitten koko päivän, ja aamusta asti istuin leirissä toppatakki päällä, eikä ollut lämmin siltikään. Välillä onneksi aurinko pilkahteli ja hetkellisesti tuli lämmin. Kyllä mulle naurettiin, mutta minkäs mahtaa :D Hilla liittyi Essolle siinä joskus puolenpäivän kieppeillä, ja Make nukkui pitkälle iltapäivään/iltaan, kävin vielä herättelmässä sitä kun mentiin katsomaan Mokomaa puoli kuudelta. Sitä ennen oltiin kyllä käyty vilkasemassa Kuolemanlaaksoa, mutta se ei oikeen jaksanut innostaa, joten tultiin vaan samantien takaisin leiriin.





Ei meinannut millään mikään juoma upota, kun kaikki oli niin kylmää ja ilma oli kylmä, mutta kaipa sitä jonkinlaisen hiprakan sai Mokomaan aikaseksi. Keikkakin oli ihan hyvä, joskin missattiin alusta vähän, eli Marras tais jäädä kuulematta. Mutta Sinä riität sentään kuultiin just ja just. Tuomo ja Kuisma, yhtä ihania kuin aina ennenkin :)



 







Mokoman jälkeen ehti hetkeksi taas leiriin juomaan, kunnes pitikin jo mennä katsomaan Stam1naa. Kaikka oli paskonut kätensä ja sen tilalle oli otettu bassoon Pyry Hanski Mörbid Vomitista. Hauskaa oli kuitenkin, että eihän se Kaikka pois lavalta pysynyt, vaan riehui siellä sitten käsi paketissa x)



Ei kyllä silti Stam1na ihan hirveesti sytyttänyt, ja ehkä keikan puolessa välissä siirryin anniskelualueelle juomaan yhen siiderin ennen Fear of Dominationia. Kiva että Hilla sitten tuli mun kanssa kattomaan sitä, muuten oisin ollut siellä ihan yksin :) FoDin keikka oli henk. koht. perjantain odotetuin, eikä se pettänyt odotuksia lainkaan, vaan oikeasti se oli musta ihan helvetin hyvä, tämän Nummen paras peräti :) Soundit oli kuulemma ihan paskat, mutta ei tämmönen tavallinen humalainen pulliainen niihin mitään huomiota kiinnittänyt. Totesin siinä jätkiä katsellessani, että enhän mä tiedä keitä edellisenä iltana tuli jututettua, kun niillä oli kaikilla jotain naamassa :P
Naislaulaja Helena oli aivan törkeän hyvä. Lisäksi niillä oli mukana joku todella häiritsevännäköinen naamiomies, josta Hillan kanssa meinattiin että nähdään vielä painajaisia :P Ja sitten sen täytyi vielä kävellä siellä yleisön joukossa ja aiheuttaa pieniä sydänkohtauksia.
Makekin oli kuulemma jonkin aikaa katsonut keikkaa, eikä tyrmännytkään bändiä ihanvitunpaskaksi, kuten odotin :D Oli kuulemma tykännyt niistä biiseistä missä Helena lauloi :) Mutta joo, siis mulla oli ihan mahtava keikkafiilis siinä, sai tanssia itsensä lämpimäksi ja meinas vähän itkettääkin kun oli niin kivaa :D





 



Keikan jälkeen törmäsin taas hyvinkin randomisti Tiiaan :) Olin torstaista asti koittanut lähettää Yoanalle tekstareita niiden leirin sijainnista, mutta yhteydet tuolla pöpelikössä on niin huonot ettei siitä mitään tullut. Tytöt oli kuulemma käyneet Essolla mua etsimässä. Tänä vuonna unohdettiin kyllä kaikki yhteiskuvat... Nepalikin oli vihdoin ja viimein päässyt Nummeen saakka, Hilla myi sille lipun ja vietiin sen tavarat leiriin. Puoliltaöin mentiin katsomaan Behemothia. Katottiin Maken kanssa varmaan puolet keikasta tai vastaavaa ja lähdettiin takasin leiriin. Siinä matkalla näin vihdoin Yoanankin :) Make ja Henna meni nukkumaan siinä kahden aikoihin, mä suuntasin sitten Havenin leiriin pariksi tunniksi. Hemmetin kylmä sielläkin oli, ja lopulta lähdin toppatakki päällä omaan autoon lämmittelemään. Pistin pariksikymmeneksi minsaksi lämmöt täysille, niin lämpimänä oli hyvä sitten kömpiä telttaan nukkumaan. Nukuin kaikki vaatteet toppatakkia myöten päällä, ja hitto, vihdoin oli tarpeeksi lämmin nukkua!




Kolmas ja vika päivä, lauantai

Aamupäivällä heräsin siihen kun satoi tosi rankasti. Rakeita :P Hyvää juhannusta vaan... Melko kylmä päivä oli taas, ja vietettiinkin suurin osa päivästä autobileissä lämmitellen ja puhelimien akkuja lataillen. Ryyppäyskin oli lämpimässä autossa tehokkaampaa. Tiia ja Yoanakin kävi meitä moikkaamassa, ja meillä oli vakaa tarkoitus käydä niiden leirissä vielä ennen W.A.S.P.ia (johon siis oikeasti oli aikaakin), mutta eihän me mitään ehitty.







Neljän aikaan mentiin katsomaan Ismo Leikolan bändiä, ja siellä oli varmaan enemmän porukkaa kattomassa ku millään muulla keikalla :D Oli kyllä tosi hyvä, kevyt huumoripläjäys siihen väliin. Keikan aikana aurinkokin rupes paistelemaan niin että sai melkeen kaikki vaatteet riisua pois - ja leirissä taas pukea ne päälle.




Autobileitä naapurin jätkien kanssa vietettiin Turmion Kätilöihin saakka, Henna ja Hilla kävi hetken kattomassa Poisonblackia siinä välissä. Kätilöt oli varmaan tahallaan laittanut Grand Ballin keikan avausbiisiksi, että kun Henni tulee kuitenkin keikalle myöhässä niin eipähän kuule sitä taaskaan :P Ehin just sanoa jonossa Hillalle, että "kuhan Grand Ball ei ala ennen ku ollaan tuolla alhaalla", niin sit se tulee. Keikka oli semmosta perus-Kätilöitä, itseä vähän ahdisti se ihmisten määrä siinä missä me oltiin, olin vähällä lähteä siitä kauemmas. Ja keikka loppui jotenkin typerästi kesken. Kukaan ei sanonut mitään vikasta biisistä, ja sitten yhtäkkiä ei enää soitettukaan mitään.






Kävin keikan jälkeen kurkkaamassa Havenissa, kun Hilla ja muut jäi kattomaan W.A.S.P.ia. Ei sielläkään oikeen mitään ihmeellistä ollut, joten lähdin itekin sitten takasin alueelle odottelemaan Whisperediä. En tiennyt oliko Makekin kattomassa W.A.S.P.ia, mutta sen piti kuitenkin tulla se Whispered mun kanssa kattomaan, joten odottelin sitä sitten, söin spydäriä ja join kaakaota. Ei näkynyt Makea enkä sitten yksin jaksanut keikasta katsoa kuin ihan pari biisiä, oli lievää väsymystä ja kyllästymistä havaittavaissa, joten läksin takasin leiriin. Siellä se Make nukkui teltassa...
Meinasin jäädä vaan leiriin juomaan sen jälkeen, mutta melkeen kaikki oli vissiin menossa kattomaan vielä Turisasta, joten lähdin Hillan kanssa sinne. Turisaksen uusimmat levyt on ollut kyllä omaan korvaan aivan älyttömän tylsiä, joten en mitenkään innosta hihkunut, ja kun lopulta Hillankaan ei tarvinnut katsoa keikkaa loppuun saakka, niin lähdettiin muutaman biisin jälkeen takasin leiriin, autoon lämmittelemään. Mua väsytti ihan kamalasti jo, mutta yritin siinä vielä vähän juoda ja jutusteltiin Hillan ja naapurin jätkien kanssa autossa. Vielä loppulämmöt autossa kun loputkin ihmisistä valui leirintäalueelle, ja sitten mentiin Maken kanssa molemmat kiltisti nukkumaan.

Sunnuntaina heräiltiin rauhassa ja syötiin kun grilli oli sopivasti tulilla. Oltiin molemmat Maken kanssa nukuttu niin kauan, eikä juotu yömyöhään, niin pystyi aika samantien alkaa järkkäilemään autoa ja pistää telttaa kasaan. Taidettiin lopulta siinä kahden aikaan sitten lähteä, eikä sinne kukaan tainnut paljon pidemmäksi aikaa jäädäkään. Käytiin matkalla Huittisissa syömässä ja kotona oltiin joskus kuuden aikaan. Auton jarrut pitää jotain mukavaa krohinaa, joten täytyy käyttää sitä korjaamolla jahka Makelle tulee lomarahat.

Enivei, oli aika sellainen perus-Nummi. Ei mitään kovin erikoisia tapahtumia, ei draamaa, bändejä tuli nähtyä varmaan yli odotustenkin. Leirintäaluetta ei taaskaan tullut kierreltyä kunnolla kertaakaan. Leirissä muutama uusi naama, Havenilta niitä tosiaan puuttui ihan älyttömästi. Juoman- ja ruuankulutus oltiin yliarvioitu aika pahasti, mutta en sitten tiedä johtuiko kylmyydestä ettei tehnyt mieli oikeen juoda eikä paljon syödäkään. Mutta niin juomaa kuin ruokaakin jouduttiin kantamaan takasin. Festarialueelta en ostanut mitään muuta kotiintuotavaa kuin sinappia, koska unohdin sitten lauantaina käydä ostamassa Nummirock-tyttöpaidan. Lävistys olis kutkuttanut, mutta ei oikeen ollut varaa, niin ehkäpä käyn sit Turussa ottamassa lomalla tai jotain. Nummirockissa oli vieläkin paras chicken Kung Po, mitä oon syönyt. Kylmä ilma pilasi tunnelmaa kyllä tosi paljon, mutta siihenkin kyllä tottui eikä sen takia nyt ihan mököttää tarvinnut :P Jotenkin tuntui että koko ajan oli kauhea kiire joko bändejä katsomaan tai juomaan, niin tuntui ettei oikein kerennyt mitään. Ja sitten osaltaan siihen varmaan vaikutti se, että tosiaan tuli joka päivä nukuttua pitkään, eli siis päivä oli normaalia Nummea pidemmällä aina kun sieltä teltasta ulos kömpi.

Jollei tässä nyt mitään ihmeempiä ilmaannu, niin todennäköisesti on Nummi-reissu edessä taas ens vuonna, mutta täytyypä todeta, että pakko se on kai uusi makuupussi ostaa... Semmonen -20 astetta kestävä :P Ja ottaisko oikeen tavoitteeksi leirinnän rantapuolella käymisen, kun ei sinne muuten näytä pääsevän.
Nyt jatkuu kesäloma vähän vähemmän kiireisissä eli rennommissa merkeissä. Tämän viikon saan löhötä yksin kotona kun Make on vielä töissä, ja todellakin otan siitä kaiken irti tekemällä ei-mitään. Ens viikonloppuna on edessä kaverin häät Helsingissä, ja näillä näkymin myös sunnuntai-Tuska, kun kerran siellä hoodeilla ollaan ja lipunkin saa osamaksulla :P Muita kesälomasuunnitelmia ei vielä ole, täytyy nyt ensin vähän katsoo paljonko tohon autoon menee rahaa.

Toivottavasti muillakin oli kiva Nummi/juhannus noin muuten :)