torstai 24. heinäkuuta 2014

vierailevana toimittajana



Ensinnäkin pahoitteluni tiheästä postaustahdista! Otan näemmä kuukaudessa kiinni koko hiljaisen kevään :P Mutta.

Tuossa keväällä ennen sidonnan harjoitusnäyttöä opettaja kysäisi multa haluaisinko osallistua Puutarha & kauppa -lehden uuden juttusarjan tekemiseen. Lehti on puutarha-alan ammattilehti, joka tulee esimerkiksi kaikille Suomen Kukkakauppiasliiton jäsenille, eli hyvin moneen kukkakauppaan. Kyseessä olisi sarjan ensimmäinen osa, missä kolme eri opiskelijaa meidän oppilaitoksen eri koulutuslinjoilta kirjoittaisi eri pituiset jutut hieman eri aiheista, aiheen kuitenkin ollessa vapaa.
Olin aluksi vähän kauhuissani. "Apua, enhän mä osaa kirjoittaa!", "Siis mistä mä muka kirjoittaisin?", "Onko mulla jotain kerrottavaa?". Tässä pääpiirteissään mun ensimmäiset ajatukseni. Harvoin kuitenkaan ketään tullaan niinsanotusti kotoa hakemaan töihin, joten kun niin kävi, niin eihän siitä voi kieltäytyäkään, eli vastasin haasteeseen vaikka jännittikin. Olisihan kyseessä kuitenkin ensimmäinen kirjoittamani lehtijuttu ikinä.

Meinasin ensin kirjoittaa lähestyvistä näyttötutkinnoista, mutta kun juttelin asiasta työssäoppimispaikallani, niin jutun aiheeksi muotoutui se, kuinka tärkeää opiskelijan on saada työssäoppimispaikalla tehdä töitä monipuolisesti, ja oppia asiat rauhassa, kerrata niitä mitä tarvitsee. Itselläni on kaikilla työssäoppimispaikoillani ollut asiat hyvin sillä saralla, ja olen saanut tehdä tosi monipuolisesti kaikenlaista, ja ottaa niihin tarvitsemani aika. Mutta edes kaikilla luokkalaisillani ei ole käynyt yhtä hyvää tuuria, ja koska tämä lehti tavoittaa niin monet kukkakauppiaat ja muut alan ihmiset, niin mielestäni tämä oli hyvä aihe kirjoittaa. Joka alaltahan näitä löytyy, ei tämä ole mitenkään poikkeus (ja on onneksi paljon näitä mahtaviakin työnantajia, jotka todella ymmärtävät, mistä on kyse, ja kuinka paljon mikäkin vaikuttaa työssäoppijan opintoihin), mutta tämä kirjoitus ja väylä oli hyvä pienelle avautumiselle ja näpäytykselle.
Nyt vain toivon, ettei kaikki alan ihmiset halua lynkata mua :D Mutta tavallaan, jos joku tuosta suuttuu, niin näkisin sen vain niin, että hän tuntee piston sydämessään ja omantuntonsa kolkuttavan, jolloin jotakin parantamisen varaa olisi.

Aiheesta olisi riittänyt lopulta juttua vaikka kuinka, mutta koska merkkimäärä oli rajallinen, niin jutusta jäi pois kaikenlainen kiltti selittäminen ja eri näkökulmat, ja se kuulostaa ehkä määrätietoiselta, mutta toivottavasti ei sentään syyttävältä. Yritin kitkeä kaikki pahimmilta kuulostavat, kärkkäimmät jutut pois (joita toki mieleen tuli, kun alkoi runosuoni kukkia), mutta kuitenkin pysyen tarpeeksi tarmokkaana, jotta se edes vähän ravistelisi ihmisiä miettimään. Sarjan kaksi muuta juttua olivatkin sitten tosi leppoisia ja kevyitä tuohon mun vuodatukseen verrattuna :P Mutta ainakin sain positiivista palautetta lehden toimitukselta siitä, että oli rohkeutta tarttua tuollaiseen aiheeseen siitäkin huolimatta, että omat kokemukset on olleet hyviä.

Nyt kun juttu on tullut painosta ja siitä sai oman version kotiinkin, voi jo vähän henkäistä (ainakin siihen asti, että joku vetää herneet nenukkaan). Tuntuu kieltämättä aika kivalle, että opettajat on kokeneet mun kirjallisen annin tarpeeksi hyväksi jopa lehteen :) Eikä toimituskaan muuttanut tekstistä mitään oleellista.

Kannattaa avata alla oleva kuva uuteen ikkunaan/välilehteen, niin sen saa zoomattua isommaksi, ja juttu on mukavampi lukea.

Mitäpä olette mieltä?
Vastaavia kokemuksia työssäoppimispaikoilta alalta kuin alalta varmasti löytyy?

1 kommentti:

  1. Hyvä juttuhan tuo oli! Minusta just sopiva, ei liian lepsu eikä ilkeileväkään. Aivan asiasta sanoit, ja tuon voisi ulottaa koskemaan kaikkia aloja.

    VastaaPoista