torstai 18. elokuuta 2016

saarihelvetti 2o16 & abhordium @ salo

En meinaa jaksaa kirjottaa blogia, tääkin postaus piti laittaa ilmoille heti sen jälkeen kun sain rapsan kirjotettua Nousuun :P Mutta asiaan.


SaariHelvetti Tampereella oli tänä vuonna vähän aikasemmin kuin viime vuonna, mutta Tampereella oli tänäkin viikonloppuna niin paljon tapahtumaa, että oli ihan sama kuin olis ne Blockfestit ollut.
Tosiaan Katja tuli meille jo perjantaina valmiiksi, jotta päästiin illalla vähän Pokejahtiin, ja tietysti Hometowniin, missä Abhordiumilla oli keikka. Istuttiin siinä aika isollakin kaveriporukalla hetki puistossa lurella (vaikka meistä vissiin vaan kolme pelaili), kunnes lähettiin baariin päin. Abhordiumilla oli hyvä keikka, ja niillä oli myös tuulikoneet! Yritin siinä biisien välissä käydä kouluttamassa Makea että tulee lähemmäs tuulikonetta, kyl se sitten tulikin välillä :D Hhheeeee!

Hetki istuttiin tupakalla kunnes lähettiin Katjan kanssa pizzan kautta kotiin, kun joutui kuitenkin suht aikasin heräämään, ja mä ainakin olinkin vähän enemmän hiprakassa kuin piti. Miksi sillon menee päähän kun ei tarttis ja päinvastoin? Oli kyllä ihana kun tuolla keikalla oli lähes kaikki mun parhaat salolaiskaverit + Katja, ja lisäksi Teemukin oli Kalajoelta käymässä ^^







Aamupäivällä päästiin siinä yhentoista aikaan lähtemään kohti Tamperetta, eli ihan kohtuuajoissa kuitenkin. Matkalla koitin nappailla meille Pokemoneja ja tavaraa stopeilta jos pystyi :D Yövyttiin Tarulla, joten sen luo suunnistettiin, laitettiin ittemme, ja Katjan kanssa oltiin siinä kolmen maissa valmiita. Me kun oltiin vähän niinkuin töissä siellä, niin piti koittaa ehtiä mahdollisimman aikasin pelipaikalle. Ihan ekaan laivaan ei keritty, eikä niin ollen nähty Ember Fallsia.

Oli kieltämättä mielenkiintoiset pressirannekkeet xD



Noin yleisesti ottaen siideri ei enää maistunut edellisillan jälkeen, eikä niitä juotukaan sitten kuin parit koko illan aikana, limulinjalla siis mentiin. Lähes kaikki bändit oli sen verran mielenkiintosia että niitä piti edes vilkasta, ja iltaa kohden menikin enemmän niin, että katottiin bändejä vaan hetki ja mentiin sitten istumaan. Itellä ainakin jalkoja särki, ja epävakaisen sään takia piti roudata jos jonkinlaista kamaa mukana ja laukku painoi ku synti. Se olikin ehkä ainoa marmatuksen aihe, että ei ollut saaressa narikkaa, se olis kyllä ollut hirmu kätsy. Deathchain oli bändeistä sellanen mitä mun piti aluksi mennä kattomaan, mutta siinä kun pöydässä istui niin ei sitä jaksanutkaan. Jossain vaiheessa iskettiin minigolfkentän Pokestopille luretkin, ja oli siellä lureja muillakin stopeilla x)

Horna
Kuvat: Katja Gröning

Shining
Kuvat: Katja Gröning


Turmion Kätilöt oli tasasen varma, pitti pyöri ja perseet heilui, mutta kyllä siellä ois itekin pitänyt olla kännissä :P Shiningia ei katottu kokonaan lavan edessä vaan siirryttiin syrjempään istuskelemaan ja kuuntelemaan, mutta mä niin tykkään niistä sen rauhallisemmista fiilistelybiiseistä. King Satan oli ihan hauska, ainakin helvetisti jengiä oli katsomassa sitä niiden ihkaekaa keikkaa. Eka biisi lämmitti sydäntä, mutta ne muut ei ollut ihan niin hyviä, luulen että kännissä olis niidenkin keikalla ollut hauskempaa :D Päivän paras bändi oli musta Vorna. Keikalla oli ihana tunnelma ja tuntui että bändikin tykkäsi. Jos joskus tulee vaikka Turkuun keikalle, niin kyllä haluun mennä kattomaan ♥

Turmion Kätilöt
Kuva: Katja Gröning

Turmion Kätilöt
Kuva: Katja Gröning

Tarukin tosiaan jossain välissä tuli saareen, mutta mä näin sitä yhteensä ehkä kaksi minuuttia, kun se huiteli koko ajan menemään. Se myös yöpyi muualla, joten eipä ehitty kauheesti kuulumisia vaihtaa :D Hööööh. Mulla oli SaariHelvetissä kyllä ihan hauskaa, mutta joku juttu, mikä viime vuonna oli, siitä uupui. Oliko se sitten kavereiden puute (Tarun lisäksi juteltiin yhden mun kaverini Mikon kanssa, ja lisäksi siellä oli yksi Katjan tuttu), alkoholin puute, vai se ettei siellä mutanurtsilla iljennyt istuskella. Tiedä häntä. Kätilöiden jälkeen suunnattiin laivaan ja päästiinkin semmoseen heti, laivassa pääsi jopa istumaan, ja Laukontorilta suunnattiin täpötäyteen Heseen jonottamaan, ja sitten odotettiin vielä vähän bussia. Kai me joskus kolmen aikaan oltiin siellä Tarun luona :D Saatiin sänky ja kissat ♥


Virallisempi raportti tosiaan Nousussa, ja sieltä löytyy myös Katjan kuvagalleria. Katjan suostumuksella käytin kuvia tässä postauksessakin.

Mulla alkaa huomenna reilun viikon loma. Ai että kun oonkin oottanut sitä! Äiti tosiaan vuokrasi mökin, ja sinne olis tarkotus mennä ainakin joiksikin päiviksi. Toivon, että kelit ei ois koko viikkoa ihan näin sateisia, tuulisia ja masentavia, että ilkeis vihdoinkin mennä uimaan, edes saunan kautta. Palailen asiaan varmaan viimeistään joskus loman jälkimainingeissa, kun on taas jotain kerrottavaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti