sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

markus ♥

Tämä ei yritä olla kaunis muistoteksti, vaan muistuttaa ennemminkin ajatusoksennusta viimeisen parin viikon ajalta. Tää kaikki täytyy saada ulos mun systeemistäni jollain tapaa, ja päätin tämän olevan se tapa. Tästä tuli siis pitkä.

En edes tiedä mistä alottaa.


Pääsiäislauantaina sain ikäviä uutisia, ex-avomieheni Markus oli löydetty menehtyneenä asuntonsa sohvalta. Ulkoisia merkkejä mistään ei ollut, ja treeneihin Makea odotelleet bändikaverit olivat hänet löytäneet rauhassa sohvalta, eli onneksi hän sentään oli mennyt nukkuessaan. Vartti tuon Maken äidin viestin jälkeen Maken bändikaverit tulivat käymään ja kertomaan lisää. Olo oli aivan helvetin epätodellinen parikin päivää, sain kamalia huutoparkuromahduksia ja hetkittäin luulin että saan itsekin slaagin. Lauantai-iltaan mennessä uutinen oli jotakuinkin koko lähimmän ystäväpiirin tavoittanut, ja olen loputtoman kiitollinen siitä että meillä oli paljon yhteisiä ystäviä, jotka tukevat toisiaan nyt. Kavereita kokoontui missä milloinkin, ja Henna, Mari, Marissa ja Maisa tulivat tähän mun luokse illaksi. Aluksi en tiennyt haluisinko nähdä ketään, mutta iltaa kohti mentäessä tuntui siltä, että olisi kiva jos joku olisi juttelemassa jostain ihan muusta. Olin itkenyt naamani ihan turvoksiin ja olin siihen touhuun jo aika väsynyt.

Sunnuntaina Abhordium teki muistojulkaisun Makesta, hyvästejä ja muistokirjoituksia alkoi muutenkin tippua Facebookiin. Niitä oli aivan äärettömän vaikea lukea ja kuvia katsella, mutta se toi paljon hyviä muistoja silti mieleen. Sain edelleen useita paniikkikohtauksenomaisia episodeja enkä millään tuntunut pysyvän kasassa.
Pari Maken lapsuudenystävää kävi sunnuntai-iltapäivällä tässä mun luona, annettiin itkun tulla ja lopulta juteltiin myös ihan niitä näitä. Joku omituinen rauha heissä kuitenkin asui, joka tarttui muhunkin, ja tuon visiitin jälkeen rauhotuin ihan huomattavasti, eikä mitään kohtauksia tullut enää. Toki ystävien kirjoitukset ja kuvat itketti edelleen aivan kamalasti. Empaattisena ihmisenä kannoin myös kaikkien muiden läheisten surua harteillani, kun mietin kuinka pahalta heistä kaikista tuntuu.
Tuon viikonlopun aikana tuli itkettyä niin paljon, että väsyneet silmät painui kiltisti kiinni ja sain nukuttua ihan hyvin. Ensimmäisen viikon aikana aamut oli jostain syystä kaikkein vaikeimpia. Yö ei ollutkaan vienyt painajaista mukanaan tai jotain sen suuntaista. Aamulla joutui aina heräämään ilkeään todellisuuteen. Muutoin siinä keskiviikon tienoilla alkoi olo pikkuhiljaa normalisoitua. Välillä tietysti asia tuli ajatuksiin enemmän tai vähemmän diipillä tavalla, ja silloin aina kouraisi vatsanpohjasta.


Pari ensimmäistä päivää meni itsesyytösten, katumuksen ja huonon omantunnon velloessa. Näin Maken viimeksi vain reilu viikko ennen suru-uutista, ja silloin se kävi lainaamassa mun autoa. Olin sillon kovassa miesflunssassa, ja kun se seuraavana päivänä palautti auton, mun pyynnöstäni pestynä, niin hädintuskin jaksoin sohvalta kääntää pääni sen suuntaan, kun kävi avaimet tuomassa. Kiitin sentään, mutta miksi helvetissä en muka jaksanut ees sohvalta nousta. Olisi pitänyt halata, vaikken nyt normaalisti selvinpäin ihmisiä jatkuvasti halailekaan. Tai kun ennen pääsiäistä vein kaksi kissaa sijaiskotiin käytännössä Maken naapuriin, niin miks en mennyt moikkaamaan sitä, kun se kerran kävi mielessäkin. Miksen tehnyt sitä tai tätä, miksi tuli sanottua pahasti siitä ja tuosta, tiesiköhän se etten oikeasti ollut sille (kovinkaan kauaa) vihainen siitä, että se leikkasi Nunon ihoon reiän talvella? Tiesiköhän se nyt varmasti kuinka tärkeä se oli mulle eron jälkeenkin, vaikka vielä syksyllä sille tiuskinkin asioista, mitkä sillä oli jäänyt tekemättä? Muistinkohan sanoa sille miten kiltti ja ihana se oli, kun se haki känniset hääjuhlijat Paimiosta neljän aikaan yöllä, vaikkei pitänyt olla niin myöhään? Tai tiesikö se että olisin ollut tosi iloinen jos olisin nähnyt sen joku kerta baarissa kavereiden kanssa (sillä tiesin että se vihaa baareja eikä eksy sinne kuin vahingossa)? Tiesiköhän se että halusin sille vaan pelkkää hyvää?
Tottakai se tiesi, kaikki kuitenkin sanoo. Ja on ihan normaalia jossitella ja syytellä itseään tällaisessa tilanteessa, ja kai se on vaan kaikkien läpi käytävä. Se on vaan ihan äärettömän raskasta ajatella noin, eikä siitä pääse eroon käskemällä.
Meidän erosta on loppujenlopuksi myös niin vähän aikaa vasta, että vielä hetki sitten oli hyvin vahvasti päälimmäisenä mielessä ne kaikki huonommat asiat, ne mitkä ärsytti, mistä oli riitaa ja miksi lopulta erottiin. Rehellisesti sanottuna ero oli aivan oikea ratkaisu molempien kannalta, sillä Makekin näytti eron jälkeen paljon iloisemmalta, ja se olisi itseasiassa pitänyt tehdä jo paljon aikaisemmin. Mutta eron jälkeenkin pysyttiin kavereina, ja nähtiinkin kuukausittain, ja viestiteltiin siinä välissä niitä näitä. Välillä vaihdettiin kuulumisia, ja välillä mä pyysin siltä apua jossain, yleensä auton tai kissojen kanssa. Kumpikaan meistä ei myöskään ehtinyt rakentaa itselleen uutta elämää, vaan me oltiin toistemme viimeisimmät kumppanit.


Me oltiin Maken kanssa yhdessä 9 vuotta, se on hiukan alle kolmasosan meidän molempien elämästä. Siitä yhdessä asuttiin noin 7 vuotta. Makella oli myös mun kanssa ensimmäinen pitkä parisuhteensa.
Me tavattiin aikoinaan Facebookissa. Siellä oli silloin sellainen Tinderin kaltainen sovellus kuin Are you interested, ja molemmat klikkailtiin toisillemme YES, ja lopulta pyysin Maken kaveriksi :D Päätettiin tavata, ja se tulikin mun luokse Lohjalle, se tuli suoraan joltakin silloisen bändin, Miehuuskokeen keikalta. Jännitti aivan sairaasti, olin sitä bussipysäkillä vastassa ja poltin paniikissa röökiä ketjussa. Kun Make sitten tuli bussista ulos nahkatakki päällä, niin se oli kuin hidastetusta leffan kohtauksesta: tuuli heitti sen pitkiä hiuksia taakse, se heitti kitaralaukun selkään, sytytti röökin ja tuli halaamaan mua :) Muistan ton hetken edelleen kuin eilisen, ja se näky on palanut mun verkkokalvoille varmaan ikuisiksi ajoiksi. Ja olen melkein varma että maailma oikeasti hidastui siksi hetkeksi.

Vuosien varrella meidän pikku perhe lisääntyi kaikkiaan neljällä kissalla, ja koska Nikki tuli mulle aika lailla silloin kun Maken kanssa tutustuttiin, niin Nikki ja Makekin oli toistensa elämässä koko ajan. Kun mä jäin työttömäksi, me muutettiin Saloon. Tutustuin moniin Maken ystäviin, joista tuli myös todella tärkeitä ystäviä mulle, mikä tekee tästä nykytilanteesta helpompaa. Mihin suuntaan katsookin, niin sieltä löytyy joku lämpöinen ystävä jota halata. Toivottavasti olen edes sitä muistanut toitottaa, kuinka tärkeitä nämä ystävät mulle ovat, ja ihmettelen sitä aina kun ollaan jossain porukalla oltu viettämässä aikaa.


Makeen olikin helppo tutustua ja ystävystyä, en oo kuullut yhdestäkään joka ei olisi Makesta pitänyt. Make oli lämminsydäminen, äärettömän kiltti, hyvä kuuntelija ja hyvä ystävä, vaatimaton ja erittäin taitava muusikko, joka ei ikinä pitänyt meteliä itsestään. Uskon esimerkiksi, että Make olisi todella yllättynyt siitä kuinka vahvan jäljen se on muistokirjoituksista päätellen moniin ihmisiin täällä jättänyt, sillä toisinaan hän oli kuitenkin aika huomaamaton, hiljainen hiirulainen, juuri sen takia, ettei kokenut tarvetta olla kaiken keskipisteenä. Maken kanssa ei todellakaan ollut aina helppo asua (kuten ei varmaan munkaan kanssa), ja olin kuulemma hiukan liian vaativa tyttöystävä niin rauhalliselle, kiltille ja itsekseen viihtyvälle miehelle. Tässä muistellessa on kuitenkin tullut paaaaaaljon meikäläisen hömpötyksiä ja päähänpistoja mieleen, joihin Make on osallistunut enemmän tai vähemmän pakotettuna ja perseelle potkittuna :D Millon se on lähtenyt mun kanssa hakemaan sitä sun tätä autolla sieltä sun täältä, milloin ollaan rempattu asuntoa meikäläisen vetäessä itkupotkuraivareita "kun mikään ei onnistu", milloin me ollaan lähdetty johonkin retkelle kun mulla on ollut tylsää katsella vaan kun se pelaa tietokoneella, tai milloin mä oon pakottanut sen kanssani jollekin keikalle vaikka toinen haluaisi olla vaan kotona.

Muistan kun sain paniikkikohtauksen Arcturuksen keikalla, ja Make oli mun seurana ulkona pakkasessa hengittelemässä, eikä suuttunut ollenkaan kun jouduttiin lähtemään keikalta etuajassa. Mua harmitti Maken puolesta.
Muistan myös kun huijasin Maken katsomaan ragdolleja tutun kasvattajan luo, ja siellä sattuikin olemaan pentuja. Make rakastui Nemoon ensisilmäyksellä.
Muistan kun illanvieton jälkeen skipattiin baari, kun baarijonossa Make tokaisi mulle, että "jos mennään kotiin, niin soitan sulle kitaralla Stairway to Heavenin. Alasti. Sängyssä". Ja niin se teki. Muistan itkeneeni, koska lopulta se oli aika koskettava hetki.
Muistan, että se sai mut aina hyvälle tuulelle jos se soitti mulle kitaralla Super Mario Bros -tunnaria.
Muistan, että erään baari-illan jälkeen tultiin kotiin, Make laittoi Frank Zappaa soimaan ja tanssitti mua olkkarissa. Se on ainoa kerta kun ollaan tanssittu yhdessä.
Muistan, että se kävi mun kanssa kesäisin rannalla, vaikkei erityisemmin välittänyt uimisesta eikä myöskään rannalla lojumisesta.


Muistan, että Make oli mun mukana koulun valmistumisjuhlissa, kun valmistuin floristiksi.
Muistan, kun Make itki mun mummun hautajaisissa.
Muistan, että Make puhui selkeämmin ja kuuluvammin kun oli humalassa. Silloin sen kanssa käytiin myös parhaimpia keskusteluja.
Muistan, että rakastuin siihen viimeistään silloin, kun se oma-alotteisesti alkoi hipsuttaa mun selkää.
Muistan, kun se ensimmäisen kerran teki mulle ruokaa. Se oli niin tulista etten pystynyt syömään sitä, eikä muuten pystynyt Makekaan :D
Muistan, kun kävin sen kämpillä Orimattilassa. Se oli järkyttävä näky.
Muistan hiukan masentuneeni, kun ensimmäisen kerran näin miten hyvin Make osaa piirtää. Se piirsi myös kahdelle kaverille tatuoinnit.
Muistan, että ekoilla "treffeillä" katottiin Linnunradan käsikirja liftareille.
Muistan, kuinka paljon nauroin kun ekoja kertoja Make näytti mulle Eddie Izzardin stand upia.
Muistan, että Make opetti mut kuuntelemaan mm. Led Zeppeliniä ja Primordialia. Se tutustutti mut myös Kirkan rock-albumeihin. Kirkalta sen lempibiisi oli kuitenkin Surun pyyhit silmistäni.
Muistan kuulleeni useaan kertaan, että Maken kanssa on nasta soittaa bändissä, kun se on niin helvetin hyvä. Makella olikin tällä hetkellä useampi treenaileva bändi (Abhordium, Misanthropic Forest, Therapist, Walking Thunder).
Muistan, että monessa asiassa Makea sai potkia perseelle, että jotain tapahtuu. Tästä johtui oikeestaan kaikki meidän erimielisyydet.
Muistan sen eräänkin ominaisuuden, mikä on tullut varsin tutuksi Maken kaveripiirin puheen- ja ihmetyksenaiheena :D Ja miten Make sitä käytti.
Muistan erinäisiä pieniä reissuja, joista on jäänyt ainoastaan hyvä muistoja. Kuten vaikkapa päiväretki Uuteenkaupunkiin, Fiskarsiin ja Kustaviin, Hennan ja Maken kanssa kolmenkimppapäivä Lintsillä ja Suomenlinnassa, Akselin ja Maken kanssa reissu Helsinkiin, rafla- ja leffareissu Turkuun kavereiden kanssa, Tuska 2009, kun vikana päivänä hävitin meidän liputkin, Nummirock 2011, joka oli eka kerta kun sain Makenkin mukaan, Spinefeast at Sea 2009, Mikon ja Zankin häät, Miehuuskokeen keikat, kun näin ekoja kertoja Maken lavalla soittamassa, kahdenkeskiset teatterireissut (The Rocky Horror Show, Robin Hoodin sydän, Rock of Ages). Onhan noita.


Muistan, kuinka Make suostui lähteä kuskaamaan SSEY:n kissoja monien kymmenien kilometrien päähän, koska mä en uskaltanut ajaa autoa vieraassa kaupungissa.
Muistan, kuinka huolissani olin Makesta kun sen isä kuoli.
Muistan sen lähteneen mun kanssa keräämään mustikoita vaikka oli väsynyt.
Muistan, että se kielsi mua enää koskaan käyttämästä dc-fixiä, kun se saa mut niin raivon valtaan.
Muistan meidän viime kevään rauhalliset sunnuntait, kun syötiin herkullinen brunssi ja katsottiin Arrow'ta muutamia jaksoja tai vaikka koko päivä.
Muistan, miten sillä oli taipumusta hajottaa tavaroita ja huonekaluja jo ennen kuin ne oli edes koottu.
Muistan olleeni välillä hyvinkin kiusaantunut Maken hiljaisuudesta tutussakin porukassa, kunnes huomasin ettei kukaan muu ole kiusaantunut, vaan kaikki on jo tottuneet siihen.
Muistan olleeni Makesta ylpeä mm. silloin kun hän sai kuorma-autokortin, kun hän aloitti krav magan, tai kun hänet kutsuttiin Abhordiumiin soittamaan, tai ylipäänsä aina kun oon nähnyt hänet soittamassa. Olen ollut myös monista pienistä asioista ylpeä, mutta harmittaa etten varmaankaan ole sitä koskaan sanonut.
Muistan jokaikiset yhteiset Halloween-bileet. Sen tehtävänä oli kaivertaa kurpitsa.
Muistan, kuinka ihanaa oli viettää ensimmäinen joulu ihan kahdestaan, kun ei tarvinnut mennä minnekään ja sai vaan syödä ja rauhottua. Käytiin silloin myös luistelemassa.
Muistan, kuinka Make pesi parvekelaseja, koska mulla oli korkeanpaikankammo. Siitä huolimatta, että Makellakin oli.
Muistan kun Make vei mut ekaa kertaa Salaisten uhrilähteelle. Siinä paikassa oli jotain vaikuttavaa.


Muistan, etten tajunnut puoliakaan Maken lempileffoista tai lempimusiikista.
Muistan Maken tykänneen mun tekemästä muusista ja nakkikastikkeesta.
Muistan kuinka hyvät unenlahjat sillä oli. Paitsi jos mä kuorsasin. Se saattoi nukkua monen tunnin päikkäreitä, mikä ärsytti mua valtavasti.
Muistan, että Make inhosi syvästi pornolauluja.
Muistan, ettei Make koskaan osannut lopettaa yhtäkään puhelua, se olin aina minä.
Muistan kerran lyöneeni Makelle litsarin poskelle, kun se kaatoi kaljat mun nenään.
Muistan, ettei meillä koskaan ollut isoja riitoja, sillä molemmat inhosivat kaikenlaisia konflikteja. Muutamia kertoja, jos asioista on pitänyt keskustella vakavasti, ollaan jopa keskusteltu sähköpostitse, sillä se oli Makelle helpompaa.
Muistan sen syöneen karkkipussit nanosekunnissa.
Muistan Maken olleen vaatimaton myös oman elämänsä suhteen, hänellä ei ollut sen suurempia haaveita tai tavoitteita, vaan eli päivä kerrallaan "omaa merkityksetöntä elämäänsä rauhassa kunnes kuolla kupsahtaa", kuten hän joskus asian ilmaisi. Make ei noin ylipäänsä halunnut juurikaan pohtia tulevaisuutta. Musiikki ja bändihommat olivat Maken henkireikä, eikä muulla ollut niin väliä.
Muistan, että Maken lempieläin oli susi.
Muistan Maken kertoneen joskus, että jos maailma tuhoutuisi ja saisi säilyttää vaan yhden elokuvan, niin hän säilyttäisi Casablancan.
Muistan sen kutsuneen mua aikoinaan Möhmyläksi tai Möhmötiksi.
Muistan kaikkien koirien tykänneen Makesta hirveästi.
Muistan kuinka innoissani olin, kun Make päätti yhdessä Nummirockissa ottaa lävistyksen nenään. Se oli mun ehdotus, mutta se oli kuulemma fine, koska Slashilläkin oli nenärengas, ja Slash oli hänen idoli muksuna.
Muistan kuinka Make värjäsi mun hiuksia, joskus laittoi jopa raitoja. Ja pari kertaa se kestovärjäsi myös mun ripset kieli keskellä suuta.


Muistan nauraneeni itseni tärviölle parikin kertaa, kun Make ajoi koko naamakarvoituksensa pois.
Muistan, kuinka Maken mielestä oli seksikästä kun imuroin pelkkä yöpaita päällä.
Muistan miten se passiivisaggressiivisesti tömisteli jääkaapille ja kihisi sisäisesti kun pelit meni päin helvettiä.
Muistan kuinka pahoillani olin, kun se ei pari vuotta sitten lähtenytkään mun mukaan Nummirockiin. Se oli meidän toinen juhannus erillään.
Muistan miten kieroon se mua katseli kun pesin parvekkeella monta tuntia My Little Ponyja.
Muistan, kun kahden kuukauden tuntemisen jälkeen Make muutti mun luo Lohjalle ja otti paskan työharjoittelupaikan Nummelasta. Make asui mun luona harjoittelun ajan eli pari kuukautta, kunnes muutti takaisin Orimattilaan.
Muistan miten se piti mua kädestä Hectorin keikalla, kun mua itketti.
Muistan, kun Make asui hetkellisesti äitinsä luona Salossa vanhassa huoneessaan, olin siellä käymässä ja katsottiin Maken kanssa C.S.I.:tä sen 80cm leveessä sängyssä. Ahdasta oli, mutta kivvaa!
Muistan, että Makella oli sellainen valkoinen Uuno Turhapuro -verkkopaita, jonka heitin kaikessa hiljaisuudessa roskiin, koska se oli niin kamala.
Muistan miten pahalta meidän ero tuntui.
Muistan miten Make pelasi mun lastenpelejä pleikalla, koska en itse uskaltanut pelata bosseja läpi esim. Spyroissa.
Muistan kuinka ostin meille joululahjaksi jonkun Tekkenin, jonka myötä meidänkin suhde sisälsi joulun ajan perheväkivaltaa :D
Muistan, että Makelle oli ylipäänsä vaikea ostaa lahjoja, sillä se ei käyttänyt mitään niistä - paitsi vaatteita.
Muistan tosin viimeiseksi joululahjaksi ostaneeni Makelle kaksi lippua Primordialin keikalle, ja Make laittoi keikalta viestiä että paras lahja ikinä. Ja halusin Maken menevän jonkun kaverin kanssa, joten en ostanut toista lippua itelleni.
Muistan, että Nikki oli myös "isin tyttö", Make sai vääntää sen vaikka solmuun. Paitsi pesuhommat oli nounou.


Muistan, miten Nuno tuli yöllä tuhisemaan meidän väliin, kun se oli juuri muuttanut mun luo.
Muistan olleeni Makelle kateellinen, kun oltiin sovittamassa sille silmälaseja, ja sen pärstään sopi kaikki kehysmallit.
Muistan, että meidän ainoa hotelliyö me vietettiin Salon Cumuluksessa.
Muistan jokaisen katsastetun kämpän, joka oli ehdolla meidän yhteiseksi asunnoksi.
Muistan kun mun lävistyksestä katosi koru ihon sisään ja luulin korun tippuneen kokonaan pois, ja siksi piti lähteä Turkuun lävistäjän juttusille. En halunnut matkustaa yksin, koska ahdistus ja paniikki, ja auto oli silloin korjaamolla, niin Make lähti mun mukaan bussilla vaikka sillä varmasti olis ollut parempaakin tekemistä. Lävistäjällä oltiin ehkä viisi minuuttia, kun se totesi että kyllä se koru ihan paikoillaan on.
Muistan, että Make oli myös mun mukana kun otin muutamia ensimmäisiä tatuointejani. Siellä odottelemassa monta tuntia.
Muistan kuinka täällä on jahdattu kissoja pyllypyykille.
Muistan kuinka ilahtunut olin, kun asioilla ollessani Make oli pyytämättä porannut reiät parvekkeen seinään ja laittanut naulakon paikoilleen.
Muistan, että otin Vallun meille Maken kielloista välittämättä, eikä se tykännyt siitä yhtään. Vallusta se kyllä lopulta kuitenkin ihan tykkäsi.
Muistan Maken olleen ylpeä tekemästäni esy-työstä. Vaikka monesti joutui itsekin osallistumaan. Muutamia kertoja se kävi tarkistamassa loukkuja kun pyysin, kävi mun kanssa tekemässä kissalassa hoitovuoron sekä tosiaan oli kuskina kun vietiin kissoja kauemmas uusiin koteihin. Kerran se oli pyydystämässä sijaiskissaa sängyn alta, ja kerran kuskattiin pupuja eläinlääkäriin ja sijaiskotiin.
Muistan, että Make rakasti mua juuri sellaisena kuin olen. Eikä hän koskaan sanonut mulle mitään ilkeää. Make ei koskaan sanonut kenellekään mitään ilkeää.


Muistan, kuinka Make ajeli välillä tunteja ympäri Saloa, jotta mä sain pelkääjän paikalta pyydystää Pokemoneja. Joskus jos mä ajoin, niin Make pyydysti mulle Poksuja.
Muistan, että Make halusi autossa kuunnella Radio Nostalgiaa.
Muistan, että Maken paheena oli kasaripoppi, ja se saikin osallistua soittolistan tekemiseen yksissä kasaribileissä meidän alkuaikoina.
Muistan, että jos se joskus lähti kotoa pois ollen mulle äkäinen jostakin, niin usein se laittoi jossain vaiheessa viestiä perään ja pyysi anteeksi.
Muistan lukuisia sarjoja, joita ollaan kateltu lusikassa sohvalla.
Muistan, että Make oli jossain vaiheessa kiinnostunut taikatempuista ja mentalismista, aiheesta löytyi useita kirjojakin.

Lueskelin meidän vanhoja viestiketjuja. Ymmärrettävästi ne jossain vaiheessa muuttui aika kauppalistapainotteiseksi jne, mutta oli kiva lukea niitä ihan tutustumisen alun viestejä. Ja näissä itsesyytöksissä ja itsensä sättimisissä oli aika mukava huomata myös ihan konkreettisesti, että vaikka olin laittanut sille kärkästäkin viestiä syksyllä, niin pääosin oli kyllä ihan kivojakin viestejä, hymiöitä jne :) Toki ne nyt suurimmaksi osaksi koski auton viemistä ja tuomista, kissojen takkujen leikkaamista jne, mutta se oli se ihminen, jolle laitoin kuvia Katjan polttareista, ja mä olin se ihminen jolle se laittoi kuvia missä sillä oli kaverinsa rotta sylissä :) Tuli hiukan parempi mieli, että ehken mä ollutkaan niin kamala sittenkään tässä viime kuukausina. Vielä talvella kysyin haluaisko se lähteä mun kanssa katsomaan Kirka-musikaalia, missä meidän kaveri oli pääosassa. Olisinpa muistuttanut sitä siitä vielä uudemman kerran, ja oltaispa menty.


Abhordiumille oli buukattu pari keikkaa huhtikuulle, ja pojat päättivät pitää keikat sovitusti, joskin ne nyt muuttuivat Maken muistokeikoiksi. Itse olin alunperin menossa vaan Turun keikalle, sillä Salon keikan aikaan olisin Hartwallilla kattomassa Rainbow'ta, mutta tämän sattumuksen jälkeen peruin Hartwallit ja hotellit, ja vaihdoin sen Abhordiumiin ja Hometowniin. Ei olisi enää tullut kysymykseenkään olla jossain muualla. Pelkäsin tuota iltaa kyllä aivan järjettömästi etukäteen. Alkuillasta pojat järkkäsivät pienen muistotilaisuuden, jonka videota varten kaivoin itsekin omat valokuva- ja videokätköt.
Mikko piti kauniin, liikuttavan ja hauskankin puheen, jonka jälkeen mikki oli avoin kaikille. Henkka ja Raiwari kävi siellä myös juttelemassa. Itse en pystynyt puhumaan yhtään mitään (mähän en pysty puhumaan edes kahden kesken jos mua itkettää), ja toivon ettei sitä hirveästi multa odotettukaan. Sen sijaan oon nyt sitten tätä tekstiä kirjoitellut pikkuhiljaa, mikä on mulle helpompaa ja luonnollisempaa.

Kuvan otti Kirsti

Muistotilaisuusosio oli jotakuinkin niin vaikea kuin mitä olin odottanutkin, itkettiin ja halailtiin paljon. Sen jälkeen kaikki menikin ihan kivasti, oli kaikenkaikkiaan mukava ilta ja tyypit piti hauskaa. Oli ihanaa miten paljon paikalla oli mun ja Maken kavereita, kauempaakin, ja näin jopa pari Maken sellaista kaveria, joita en oo aiemmin nähnyt kuin kuvissa. Se oli hauskaa, vaikkakin tilaisuus oli ikävä. Minusta oikein onnistunut ilta, vaikka Malumille olisin suonut vähän isomman ja aktiivisemman yleisön siihen loppuiltaan :) Abhordium oli hiukan outoa nähdä vaan yhdellä kitaristilla, ja kerran siinä keikan aikana alkoi itkettää, mutta en tiedä oliko se ennemminkin siitä, että meinasin pakahtua ylpeydestä. Tykkään niiden musiikista, mutta ehdottomasti myös kaikki respect heille, että ylipäänsä soittivat keikan niin normaalisti kuin nyt tuossa tilanteessa voivat. Noin ylipäänsä keikoista hyvin suuri osa meni mulla tavalla tai toisella ohi, sillä tapani mukaan juttelin ja halailin ihmisiä niin paljon :P Keikasta koitin ottaa muutamia kuvia, mutta yllättäen niistä mittään tullut.

Maken siunaustilaisuus pidetään vasta toukokuun puolella. Sinnillä mennään sinne ja sen yli.


Ero oli surullinen juttu, mutta se oli kuitenkin niin oikea päätös ja yhteinen sellainen, että ei ole tässä tullut tarvetta juurikaan muistella yhteisiä aikoja. Valitettavasti elämä ei mene aina niin kuin on suunnitellut, ja nyt joutui sitten ikävämpien asioiden merkeissä muistelemaan menneitä. Se on ollut rankkaa, mutta myös puhdistavaa ja erittäin, erittäin tärkeää. Ero ei myöskään ollut niin kipeä, ettenkö olisi voinut jäädä tähän kämppään asumaan, mutta täytyy myöntää että tässä tilanteessa on hetkittäin ollut tosi vaikea katsella tätä yhteistä asuntoa ja kaikkea mitä me ollaan täällä yhdessä tehty ja koettu. Yhtäkkiä on tuntunut siltä kuin ei oltais koskaan erottukaan, lukuunottamatta sitä, että Maken tavarat ei ole ollut täällä moneen kuukauteen. Mutta on sitä vaan niin helvetin hankala käsittää, että Make ei tuu koskaan enää kahville ja rapsuttelemaan kissoja, en voi koskaan kysyä siltä enää apua auto-ongelmissa tai muissakaan, missä siihen normaalisti turvautuisin, en nää sen koskaan enää soittavan kitaraa, enkä koskaan voi enää halata sitä. Se ei vastaa enää puhelimeen eikä se ole aktiivisena mesessä, eikä se vastaa jos kysyn mitä kuuluu. Enkä voi enää tehdä mitään auttaakseni sitä. Sydänsuruja mulla on ollut ennenkin, mutta milloinkaan aiemmin ei oo sydän särkynyt tällä lailla. Miten se onkin niin, että ne parhaimmat ja kilteimmät sielut viedään ensin?
Mulla on tapana vuodenvaihteessa tehdä tarot-luenta koko vuodeksi, ja tänä vuonna huhtikuulle povattiin menetystä, traumaattista tapahtumaa, pelkoa ja mullistusta. Mutta en olisi uskonut, että mitään näin rankkaa tapahtuu...

Uskon, että Makella on nyt hyvä olla, mutta se on niin kovin harmillista, että siitä jää iso, musta möykky meidän muiden sydämiin.
Kiitos kaikille lukuisille ystäville, jotka olette olleet mun tukena, myötäeläneet ja itkeneet mun kanssa, ja kyselleet mun vointiani. Merkitsette mulle enemmän kuin mitä voin koskaan sanoin ilmaista ♥
Ja kiitos Makelle kaikesta ♥

So long and thanks for all the fish!